Tutkin tätä postausta varten Planin saavuttamia tuloksia. Halusin raportoida teille konkreettisesti Planin hyvän työn tuloksia tältä vuodelta. Kuinka monta uutta kummia on tullut, miten moni lapsi on päässyt kouluun tai kuinka monta uutta kännykkää on hommattu Ugandalaisen Wilman kulmakiveksi.
Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi ja Suomen Blogimedia
Pengoin sekä Suomen että kansainvälisen Plan Internationalin sivuja ja petyin vähän. Eikö täältä mistään löytyisi jotain hienoa, raflaavaa lukua? Että avullanne olemme rakentaneet viisi koulua tai ostaneet tuhansia kirjoja? Joka puolella puhuttiin kyllä isoista ja hienoista luvuista, mutta tavallaan ympäripyöreästi. Olemme kouluttaneet 2,6 miljoonaa ihmistä, työhömme Togossa on osallistunut 5218 vammaista lasta, paransimme tyttöjen koulutusta ja suojelua 50 maassa.
Vau, hienoa! Mutta mitä tuloksia on oikeasti saatu aikaan, huusi mittarointiin orientoitunut ekonomi pääni sisällä, kunnes vihdoin hiffasin mitä Plan tekee. Hieman ehkä noloa tajuta se tässä kolmannen yhteistyötekstin aikaan, mutta parempi kai sekin kuin ei ollenkaan.
Plan muuttaa asenteita.
”Plan International haluaa oikeudenmukaisen maailman, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat.”
Planin kunnianhimoista missiota ei tehdä yksittäisinä, isoina tekoina. Maailmaa tehdään oikeudenmukaista pitkäjänteisellä työllä jonka tuloksia on hankala mitata. Plan kouluttaa, johtaa muutosta, sitouttaa ja osallistaa. Järjestö muuttaa asenteita maailmanlaajuisesti, kylä ja ihminen kerrallaan. Työssä kerrotaan yhdelle, että tyttöjen silpominen on vaarallista ja näytetään toinen tapa tehdä elanto, muistutetaan tytöille ettei avioliittoon ole pakko suostua ja että ehkäisyä pitää käyttää, saadaan vanhemmat päästämään lapsensa kouluun. Näitä tuloksia avasi hienosti Laura edellisessä tekstissään.
Asennekasvatus on hidas ja sumea polku jossa tehdään paljon toistoja, ja aloitetaan usein alusta. Vaikeimmat asiat on kerrottava ihmiseltä ihmiselle, uudestaan ja uudestaan. Planin työ onkin valtavan ihmisvetoista, työntekijöihinsä (sekä palkattuihin että vapaaehtoisiin) nojaavaa pitkän pellon kyntämistä. Muutokset asenteisiin syntyvät keskusteluiden, koulutusten tai vaikka vain yhdessä vietetyn ajan ohella.
Paljon kuitenkin tapahtuu. Siitä kertoo mm. 84 Etiopian yhteisöä, joissa suomalaisten tukijoiden ja Plan International Suomen työn ansiosta on kielletty tyttöjen silpominen. Melkein sadassa yhteisössä on saatu vakuutettua kylän vanhimmat ja sitä myöden koko kylä siitä, että ikiaikainen perinne täytyy vaarallisuudessaan lopettaa. Sadoille ihmisille on etsitty uusi työ ja rooli yhteisössä. Entäs Guatemala, jossa lapsiavioliitot muuttuivat vuosien työn jälkeen laittomaksi?
Nämä ovat aivan mahtavia uutisia. Isoja saavutuksia, jotka ovat vaatineet hirvittävän paljon työtä.
Työhön tarvitaan lahjoitusrahaa, ja se on minun mielestäni helpointa tehdä jatkuvana kuukausilahjoittajana. Muuten minua ei ehkä saisi lahjoittamaan, valitettavasti.
Olen huomannut, että autan itse tosi herkästi koskettavien tarinoiden äärellä, erityisesti jos samaistun avunsaajaan. Lahjoitan tekstareilla katastrofien aikaan; ostan Woltista jouluaterian; vien joululahjapaketteja tuntemattomille lapsille, jotka eivät ehkä muuten lahjaa saisi; kerään äitiyspakkauksia Karjalaan tai allekirjoitan addressin tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Mutta jos joku pyytäisi minulta kympin saadakseen koulutuksen järjestymään Ugandaan, en uskalla luvata että liikahtaisin.
Kummius on ollut mulle hyvä malli. Laitan automaattisesti 30€ kuussa avustustyöhön ja vastineeksi saan kuulumisia kummilapseltamme Kampilta. Emme edes itse ole saaneet aikaiseksi kirjoittaa hänelle terveisiä takaisin, mutta olen sen kanssa ihan sinut. Riittää että tiedän tukevani tärkeää työtä Kampin omassa yhteisössä, joka auttaa varmasti myös kummilastani. Tuntuu hyvältä olla tavallaan läsnä yhteisössä, oman rahapussinsa kautta.
Apua on helppo antaa kun ymmärtää mihin se menee. Valtaosa maailmalla tehtävästä avusta on kuitenkin monimutkaista, pitkäjänteistä työtä, sitkeää asennekasvatusta ja perusasioiden hoitamista. Tämä pitkäjänteinen työ on silti ehkä kaikista tärkeintä! Se pitää huolen myös siitä, että kriisin iskiessä nopeampi apu toimii ja vaikuttaa. Kun rakenteet ovat kunnossa ja yhteistyö sujuu, Plan pääsee rakentamaan vessoja pakolaisleireihin ja lopettamaan siellä vellovan koleraepidemian, tai ruokkimaan kymmeniä tuhansia aliravittuja lapsia.
Nämä ovat kaikki esimerkkejä siitä, mihin minunkin kolmekymppiä menevät. Joskus ne maksavat osan aurinkosähkörepusta, joskus Etiopiassa auttavan työntekijän palkasta, joskus tuovat apua äkillisen kriisin iskiessä. Ei mun tarvitse tietää tarkemmin mihin, riittää että tiedän auttavani maailman tärkeimmässä työtä. (Tästä pääset itse liittymään kummiksi)
Jos sinä tarvitset omaa lahjoitustasi varten vielä konkreettisempaa tulosta, huomio vaikka nämä kansainvälisen Planin vuoden 2016 saavutukset. Silloin Plan:
- Auttoi 67 eri katastrofissa, rakentaen mm. vessoja Kameruniin. Suomen Plan antoi Etiopiassa ruoka-apua yli 15 000 ihmisille joista valtaosa alle 5-vuotiaita.
- Rakensi elämää pakolaisleireille. Esimerkiksi Etiopiassa lähes 11 000 lasta on päässyt kouluun ja 1 500 lasta on aloittanut esikoulun.
- Käytti 97 miljoonaa euroa koulutukseen ja 91 miljoonaa varhaiskasvatukseen.
- 134 miljoonaa euroa meni humanitääriseen työhön, mm. kriiseihin
- Auttoi perustamaan Pakistaniin naisten rikšapalvelun, jolla naisten on turvallista liikkua ja joka tuo elantoa naisille
- Toi Ugandaan aurinkosähköllä toimivan repun, jolla koulutuksia voi pitää missä vain (tästä lisää edellisessä jutussani)
- Tuki Suomessa maahanmuuttajanuorten sopeutumista yhteiskuntaan
- Keräsi Suomen Pastilli-keräyksissä (ne pyörylät lentoasemilla) jo yli 120 000 euroa.
- Vei Arman Alizadin Etiopiaan Arman ja viimeiset ristiretket -sarjassa (jakso nähtävissä Ruudussa, täältä)
- Käytti edelleen 74% kaikista tuotoista ohjelmatyöhön eli kouluttamiseen ja yhteisöjen rakentamiseen.
Mitä tulee niihin alussa kaipaamiini lukuihin, löysin nekin lopulta. Pelkästään Ugandassa on rakennettu 15 uutta koulua, tarkastettu yli 14 000 lasta aliravitsemuksen varalta (ja ruokittu kuntoon), annettu 4000 pakolaislapselle opetusta, saatu 232 tyttöä pois kadulla työskentelystä kunnolliseen ammattiin.
Sitten vielä sitä samaistumista. Kun omat lapseni olivat vauvoja, nälkäitku sai minut aivan sekaisin. Se koetteli jotain syvällä sisällä, vaikka tiesinkin saavani aina nälän pois. Entä jos en saisi? Entä jos asuisin Ugandassa ja saisin lapsen, tai oikeastaan neljä; kahdet kaksoset? Silloin luokseni saattaisi tulla Planin ravitsemusterapeutti mukanaan maitoa, jauhoa ja ruokintaneuvoja. Voin vain kuvitella miltä tuntuu nähdä oman lapsensa nousevan istumaan ja avaavan silmänsä ensimmäistä kertaa viikkoihin, kun energia vihdoin riittää muuhunkin kuin hengissä pysymiseen.
Viime vuoden vuosikertomus on hengästyttävää luettavaa. Se avaa silmiä sille, kuinka paljon maailmassa tehdään ja kuinka paljon on vielä tekemättä. Tämän kuluvan vuoden vuosikertomus tulee pian ulos, kerron sen tuloksista myöhemmin. Mutta eiköhän yhdessä sovita jo nyt että avullamme vuosi 2018 on vielä kovempi.
Haluatko auttaa? Liity kuukausilahjoittajaksi!
Tule sinäkin muuttamaan maailma sinulle helpon, mutta pitkäkestoisen työn avulla. Liity kuukausilahjoittajaksi haluamallasi summalla tästä tai suoraan kummiksi tästä (30€ kuussa)
Lue myös:
- Maailma on epäreilu, mutta voimme korjata sen
- Sadan oppilaan luokassa Wilma toimii tekstareilla
- Salamatkustaja: Olen Satu, olen passiivinen kummi
- Mamma Rimpuilee: Tyttöjen oikeuksia auttavan ajattelutavan muuttaminen on hidasta, mutta tuottaa tuloksia
Kaikki tekstin kuvat: Plan International