Mainos: Plan international Suomi
Olen puhunut Plan-kummiudesta jo monta vuotta, koko pitkän yhteistyömme aikana Planin kanssa. Neljässä vuodessa oma kummilapsemme Kampi on kasvanut jo isoksi, on edelleen koulussa (jes! Tämä ei ole lainkaan itsestään selvää hänen ikäiselle tytölle, tänäkin vuonna vain 33% Ugandan lapsista käy koulunsa loppuun asti), tykkää edelleen matikasta ja on itse hyvässä terveydessä ja saanut uuden pikkuveljenkin! On ollut myös hauska kertoa Kampille meidän kuulumisia, meilläkin kun on perhe kasvanut kummiuden aikana.
Emme me mitään kovin aktiivisia kirjekavereita ole. Minä saan Ugandasta Kampin alueelta työntekijöiltä raportteja sekä yhteisön vuosikatsauksia. Ensimmäinen on käsinkirjoitettu kirje työntekijältä, joka on käynyt perheen kotona kysymässä kuulumisia.
Toinen on tarkkaan laadittu raportti, jossa kerrotaan lukuina mitä kaikkea yhteisössä on vuoden aikana tapahtunut: Minkälaisia koulutuksia, rakentamista ja yhteisön yleistä tukemista ja seuraamista on tehty. Mikä on alueen tilanne vaikkapa maatalouden ja ilmaston osalta ja minkälaisiin asioihin keskitytään seuraavan kauden aikana.
Minä sen sijaan en muista ikinä mitään kirjoitella, aina en muista edes lukea noita raportteja vaikka ne olisi ihan helposti saatavilla. Piti ihan tarkistaa: neljän kummivuoteni aikana olen lähettänyt kaksi kirjettä, vaikka se on maailman helpointa Oma Plan -palvelun kautta. Mutta ei se mitään.
Minä täytän roolini kun muistan maksaa sen 30€ kuussa.
Entä mihin rahani menee? Tätä kysytte usein ja viimeksi Instagramin puolella erityisen paljon kun annoin luvan kysyä mitä vain ennakkoluuloja kummiudesta. Ei ehkä yllättäen iso osa kysymyksistä koski luottamusta rahankäyttöä kohtaan – voinko olla varma että rahani menevät hyvään käyttöön?
Kokosin tähän omat vastaukseni vielä tiivistetysti, toivottavasti nämä ovat hyödyllisiä jos kummiutta yhtään mietitte!
Miksi ryhtyä Plan-kummiksi?
Kummius on tosi helppo tapa vaikuttaa siellä missä tekemistä on eniten. Planin työ keskittyy alueille, joissa asuu maailman heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, ja joissa on eniten tehtävää. Sellaisiin paikkoihin joissa kouluja ei käydä tai joissa lapsiavioliittoja on paljon.
Näitä haasteita lähdetään purkamaan ihan konkreettisesti rakentamalla kouluja ja koulunkäynnin kannalta välttämättömiä asioita, mutta myös pitkäjänteisesti kouluttamalla koko yhteisöä vaikka siitä miksi tyttöjen on tärkeämpää päästä kouluun kuin naimisiin.
Kun ihmisiä autetaan siellä missä he asuvat, tapahtuu myös maailman mittakaavassa paljon – ihmisten ei tarvitse lähteä kotimaastaan muualle vaan he voivat rakentaa hyvän elämän siellä. Moni ajattelee, että auttaa mieluummin kotimaassa kuin muualla ja minusta se on täysin kelpo ajatus.
Mutta haluan sanoa että lopulta se ulkomaille annettu apu palautuu myös meille. Kärsimme kaikki ilmastokriisistä, jonka vaikutukset näkyvät ensin ja pahiten toisella pallonpuoliskolla – siksi kehittyvissä maissa on pakko miettiä muuta maailmaa aiemmin, miten sopeutua ilmastokriisin aiheuttamiin muutoksiin.
Kun apu on paikallista, se myös ruokkii itse itseään: tuettu yhteisö tarvitsee lopulta vähemmän apua ja resurssit vapautuu muualle. Auttamalla muualla auttaa siis lopulta myös täällä meillä.
Sinun roolisi on tässä kaikessa tosi helppo: 30€ kuussa ja that’s it. Voit ryhtyä kummiksi täällä.
Mihin Plan-kummin rahat menevät?
Tsekkasin oman kummilapseni alueen historiaa niiltä reilulta neljältä vuodelta kun olen ollut kummi. Selasin läpi vuoden 2018 ja vuoden 2021 yhteisöraportit, käännän tässä vapaasti teille muutaman oleellisen faktan suomeksi.
Vuosi 2018:
- Alakoululaisista 30% osaa nyt lukea, kirjoittaa ja harjoittaa matematiikkaa kun luku oli vielä vuonna 2015 11%.
- Kylän Terveystiimiin (Village Health Team, VHT) on koulutettu 140 paikallista. Tämä tiimi on vuoden aikana hoitanut 61 772 lasta.
- Plan tuki neljän uuden porakaivon poraamista neljään alakouluun ja rakensi kaksi lukollista WC-tilaa kahteen kouluun. Toim huom: näin tytöt pääsevät lukitun oven taakse turvallisesti vessaan ja vaihtamaan esimerkiksi siteitä, joita heille koulussa valmistetaan. Alla kuva Planin rakentamasta vessasta, jonka itse näimme matkallamme Ugandaan.
Vuoden 2021 raportista:
- 13 lukollista WC-tilaa rakennettu (vuonna 2018 tämä oli 2)
- 1 vastasyntyneiden vauvojen tehohoitoyksikkö perustettu ja varusteltu
- 513 nuorta tyttöä koulutettu kuukautishygieniasta.
- Tuotettu 11 radio-ohjelmaa, joiden kautta vähennetään myyttejä ja tabuja tyttöjen seksuaaliterveyteen liittyen.
- Yli 350 yhteisön johtohahmoa, opettajaa ja kylien terveystyöntekijää koulutettu tyttöjen oikeuksista, sukupuolten tasa-arvosta ja kuukautishygieniasta, jotta aikuiset osaisivat tukea tyttöjä yhteisössä.
- 1376 vedenpuhdistusyksikköä jaettu perheisiin. Aurinkoenergian avulla perheet saavat veden kuumennettua ja puhdistettua hygieenistä peseytymistä, ruoanlaittoa ja juomista varten.
…ja paljon kaikkea muuta, tässä vain muutama esimerkki työstä, jota tehdään lahjoitusvaroin. Minusta erittäin hyviä, rakenteita muuttavia toimia, joita tuen ja rahoitan enemmän kuin mielelläni.
Katso myös: miltä tuntuu olla kummi?
Mistä voi tietää, että raha löytää kohteeseen?
Tämä on aina aiheellinen kysymys ja sitä kannattaakin penkoa kun järjestöä valitsee. Jokainen järjestö käyttää rahaa myös muuhun kuin suoraan kohteisiin, sehän on väistämätöntä. Toimintaa pitää koordinoida, suunnitella ja markkinoida. Pitää olla markkinointimateriaalia ja yhteistyökumppaneita, jotta viesti toiminnasta leviää ja saadaan uusia kummeja. Pitää vuokrata toimistotiloja, hankkia niihin tarvikkeet ja hoitaa siivous jne.
Tämä ns. hallinnollinen kulu on jokaisessa yrityksessä aika suuri, hyväntekeväisyysjärjestöissä sitä pyritään tietysti kaikin keinoin minimoimaan. Planin luku on tänä vuonna 78% (Lähde: Plan), eli sen verran kaikesta sisään tulevasta menee suoraan itse työhön.
Luku voisi olla parempikin ja sitä jatkuvasti kehitetään.
Sanoisin nyrkkisääntönä että vanhat, pitkään toimineet kansainväliset järjestöt ovat aika moneen kertaan läpi syynätty ja tutkittuja ja siten luotettava vaihtoehto. Plan on toiminut maailmanlaajuisesti 1937 lähtien ja Suomessa toiminta alkoi 1998.
No paljonko tienaa sitten Planin johtaja?
Pääsihteeri Ossi Heinänen tienaa menneiden vuosien verotietojen mukaan noin 80-90.000€ vuodessa (löysin vanhoja artikkeleita, joissa näitä oli vertailtu, tässä yksi). Se on paljon rahaa mutta johtajatason pestistä vähän. Palkoista puhuttaessa pitää aina muistaa että jokainen yksilö valitsee itse mihin mennä töihin, joten hyväntekeväisyydenkään nimissä ei ole kestävää tarjota palkkoja kovin paljon alle markkinahintojen.
Johtajat tienaa yksityisellä sektorilla paljon. Sanoisin että valtaosa näin isojen organisaatioiden pomoista tienaa 100-200k vuodessa Suomessa, erittäin usein enemmänkin.
Tähän liittyen vielä ajatusleikki: mitä jos maailman kovapalkkaisin yritysjohtaja vetäisi Plania? Uskotko että työllä saavutetut tulokset paranisi vai huononisi?
Kummius jännittää, onko se kovin sitovaa?
Ei. Totta kai toive on että sama ihminen pystyy toimimaan kummina pitkään, mutta mitään sitoumuksia ei ole. Kummina ei tietenkään kannata tai pidä jatkaa jos oma elämäntilanne ei sitä salli.
Olen huomannut tästä puhuessani että usein ekana auttaa he, jotka itsekin pärjäävät juuri ja juuri. Se on ihanaa mutta sydäntä särkevää, en haluaisi että kukaan joutuu itse miettimään riittääkö rahat ja samalla auttaa muita. Toivonkin että kummiksi lähtisi paljon kaltaisiani, joille 30€ kuussa ei tunnu missään.
Miksi juuri Plan?
Kaikki isot järjestöt ovat hyviä ja luotettavia. Kun valitset omaa kohdettasi, voit tutkia heidän työtään: minkälaisiin asioihin he keskittyvät, miten viestivät, miksi on perustettu?
Minä pidän Planista siinä että fokus on paljolti tytöissä, jotka ovat maailmanlaajuisesti sekä heikoimmassa että tärkeimmässä asemassa. Tämä suoraan Planilta saatu tieto: “Tyttöjen aseman parantaminen hyödyttää koko yhteisöä ja yhteiskuntaa. Jokainen lisävuosi koulussa kasvattaa tytön elinaikaisia tuloja 10–20 prosenttia. (Naiset sijoittavat 90 prosenttia tuloistaan takaisin perheidensä hyväksi, miehet vain 30–40 prosenttia.) Tytöt ovat avainasemassa, kun sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyys halutaan katkaista.”
Lisäksi itselleni on tärkeää se että Plan on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, ja että heidän viestintä ei perustu kärsimyksen maksimoinnille vaan toivolle, vahvuuksille ja jo saavutetuille tuloksille. Uskon vahvasti että se saa ihmiset liikkeelle pitkäjänteisesti.
Pitkäjänteisen työn osuus Planin tekemisestä on myös tärkeä elementti: toki myös Plan antaa paljon humanitääristä kriisiapua, mutta ajattelen että suurin vaikutus on sillä vuosia kestävällä koulutus-, rakennus- ja järjestelytyöllä, jota paikan päällä tehdään.
140 kyläläistä on saatu hoitamaan yli 61000 lasta. Se on mieletön saavutus joka kantaa pitkälle ja kertautuu vuosien aikana.
Miten voit auttaa? Ryhdy kummiksi tai jaa tämä teksti!
Jokaisen ei tarvitse nyt ryhtyä kummiksi. Jo se että luit tänne asti on iso apu, kiitos siitä! Olisin iloinen jos jakaisit tämän tekstin, ehkä se löytää jonkun joka on miettinyt tapaa tukea pitkäjänteisesti järjestötoimintaa.
Jos taas sinun talouteesi mahtuisi 30 euron verran apua joka kuukausi, olen sinulle loputtoman kiitollinen. Silloin minäkin olen tehnyt tärkeän osuuden tähän työhön. Kummiksi voi ryhtyä täältä.