No niin nyt sitä ollaan tässä, puolet vauvavuodesta taputeltu. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.
Nyt alkaa minusta se vaihe lapsella kun huomaa pikkuhiljaa enemmän ihkaomaa persoonaa ja luonnetta pelkän vauvuuden lisäksi! On ollut tosi hauska katsoa minkälainen epeli tästä neljännestä on kuoriutumassa ja vähän myös keneltä hän on saanut mitäkin.
Sellainen hauska havainto esimerkiksi että meidän vauvoista vain Ykkönen oli samalla tavalla arka huudolle (mitä meillä ei siis tietenkään ikinä tehdä, kröhön) ja nopeille liikkeille.
Kuten siskonsa aikanaan, tämä vauveli alkaa itkeä jos sen kanssa kyykkää, tai menee liian nopeasti rappusia alas. Voi pieni!
Hän onkin kaiken kaikkiaan todella rauhallinen tapaus, siis todella. Välillä mietin että joko se nukahti tuohon tai onko se tulossa kipeäksi kun se vain pötköttelee. Mutta sitten mietintähetki on jo ohi ja viuhtominen sekä kiljunta (Kakkosen kanssa yhteistä tämä) jatkuu. 
Eteneminen fyysisesti on ihan linjassa tämän kanssa: Nelonen on jo pitkään istunut tosi hyvin (mitä en vain itse tajunnut ennen kuin ystävä huomautti) ja vie tosi taitavasti ruoan ja lusikankin suuhun, mutta ryöminen on luokkaa milli kerrallaan. Tuntuu että taito ehkä olisi mutta jotain on vielä yhdistymättä päässä ja kiirettä ei ole.
(Ei muuten äidinkään puolesta, ihan olen onnellinen kun vielä voi jättää lattialla ja liikettä tapahtuu vain akselin ympäri tai sentti eteen.)
Minimies on oppinut ihan hirveästi kuluneen kuukauden aikana. Kun vihdoin vapautin hänet vaunukopasta yöllä, seurasi viikon, parin opettelujakso kun vauva haki tottumusta nukkua mahallaan. Yöllä herättiin itkuun kun toinen oli melkein mahallaan tai mahallaan eikä tiennyt mitä tehdä. Aikani silittelin ja rauhoittelin aina kunnes jossain kohtaa käänsin takaisin selälleen tissin kautta. Lopulta se oppi rauhoittumaan maha-asentoonsa ja nukkuu nyt kaikki yöunet mahallaan, nukkuisi nyt varmaan jo aika hyvin jos fllunssa ei herättelisi.
Edelleen vauva osaa nukahtaa myös itsenäisesti yöunille sänkyyn, kerran jopa päiväunille itse. Mahtavaa!
Nelonen on myös aloittanut taipaleensa sormiruokailun parissa hyvin maltillisesti, mikä sekin sujuu kuin vanhalta tekijältä. Vielä jonkun verran koostumukset tekee kakomista mutta hirveä into sillä olisi syödä ihan mitä vain.
Samalla kun hän pääsi syöttötuolin makuun, pääsi hän myös vaunuissa ratasosaan istumaan, iso poika! Nyt on vielä entistä helpompi olla menossa hänen kanssaan kun tyyppi on hereillä aina tyytyväinen (oli kyllä ennenkin, helppo tyyppi).
Maito ei vieläkään oikein uppoa pullosta, mutta vähän kai sitäkin. Muutamat pullosta niellyt millit yhdistettynä puuroon ja hedelmäsoseeseen – jota Nelonen rakastaa pureskella imututista – tekee sen että uskallan jo aika hyvin olla iltojakin tarvittaessa pois vauvan luota.
Vauva rakastaa purra parsakaalia myös minua. Jos syötän ennen kuin on nälkä tai se saa jäädä tissille vatsan täytyttyä – ai saakeli. Enpä olisi arvannut että siihenkin tottuu. Kolmas hammas tulee ihan näinä päivinä läpi, odotan innolla kumpaan suuntaan se muuttaa tilannetta (ja tätä kirjoittaessa Insinööri huikkasi että hänen mielestään se on jo läpi).
Ai niin ja Nelonen siirtyi ratasosaan istumaan, iso poika!
Neuvolassa ison pojan lukemiksi kilahti 8,5kg ja pituutta 68cm mikä sai aikaan seuraavalle kuulle kasvukontrollin – pituutta ei ole tullut tarpeeksi. Suoraan sanottuna en kyllä siihen neuvolasysteemin maailman epätieteellisimpään mittaustapaan luota mutta mennään nyt sitten ylimääräisen kerran niskaa venyttelemään.
Ihania hetkiä on kyllä pienen kanssa paljon, on se niin suloinen pieni otus!
