Juteltiin yksi päivä puistossa Julian kanssa lapsista (tietysti, mistä muusta lattemammat puhuisi). Keskustelu taisi liittyä siihen että joku lapsi oli sanonut olleensa väsynyt ja sitä oli uskottu eikä oltu patisteltu etenemään ajatellen että se nyt vain sanoo noin välttyäkseen asialta X.
Tulin silloin itse sanoneeksi jotakin, joka muuttuikin mulle tärkeäksi lauseeksi. Sanoin:
Pitäisi aina muistaa olla oman lapsensa puolella
Melko yksinkertainen asia, mutta aika kiva ajatus jos sitä jaksaisi ylläpitää! Herkästi sitä asettuu ”taistelemaan” omaa lasta vastaan milloin missäkin tilanteessa, kun voisi edes hetken asettua sen puolelle ja miettiä että mitä jos se onkin ihan oikeassa: ehkä se on liian väsynyt lähteäkseen?
Mitä enemmän vanhemmuuskilsoja (ja taisteluja lasten kanssa) on takana, sitä vahvemmin uskon ettei lapsi oikein osaa manipuloida. Eikä tietenkään haluakaan. Lapsi on lähtökohtaisesti hyvä ja haluaa eniten maailmassa miellyttää aikuista, tosi vanhaksi asti. Tai no jos oikein asiaa ajattelee niin aika harva meistä aikuisistakaan varsinaisesti haluaa olla hankala vaan meilläkin motin puutteen takana on yleensä jotakin muuta.
Tämä ajatus on kai muotoutunut siitä asti päässäni kun kuulin erään opettajan sanovan 3. luokkalaisen lapsen vanhemmalle että ”ton ikäinen ei oikeastaan voi vielä olla laiska. Jos läksyt jää tekemättä, siihen on joku muu syy”.
Mulle tämä oli jotenkin pysäyttävä ajatus. Että tosiaan, pieni lapsi ei ole laiska vaan takana on aina jotain muuta. Kuormitusta, väsymystä, nälkää, läksyn vaikeutta, epäonnistumisen pelkoa, mitä näitä nyt on.
Lähtökohtaisesti meistä kai jokainen tykkää tehdä asioita, joista saa kehuja ja kiitosta ja haluaisi onnistua tekemään sitä mitä häneltä toivotaan. Miksi sitten lapsesta sitä erehtyy ajattelemaan että se nyt vain tekee / sanoo noin, jotta..?
Varmaan siksi että siellä kahden vuoden kieppeillä alkaa niin oudot sekoilun vuodet että sitä oppii ajattelemaan lapsen nyt vain tekevän ja sanovan ihan älyvapaita asioita. Että jos se suuttuu siitä ettei muki ollut sininen ja sitten siitä että saikin sinisen mukin, niin ei kai tämä sen argumentti väsymyksestäkään ole kovin vedenpitävä.
Mutta kun lapsi ei oikeasti osaa manipuloida. Kaikkeen on syy. Jopa siihen siniseen mukiin, dear lord, vaikka mysteeriksi varmaan jää sekin sekoilu.
Kun viisivuotias ulisee jostakin, meillä vanhemmilla on yleensä pinna ihan kireällä ja valmiiksi ja on hiukan raskaan oloista kuunnella tekoitkua. Tekee mieli sanoa että hei come on, mä huomaan ettet oikeasti itke, haluat vaan huomiota.
Olisipa aina sellaiset voimavarat itsellä että jaksaisi ajatella voi että, sun täytyy oikein väkisin itkeä että saisit huomiota, tules tänne.
Ja huom huom minä en todellakaan ole se vanhempi joka jaksaa näin rakentavasti ajatella ja toimia, varsinkaan aina! Mutta ainakin sen paremman toiminnan siemen on nyt istutettu minuun kun ajattelen että mun pitää olla mun lapsen puolella.
Nyt kun joskus onkin se jaksavampi hetki, yritän ajatella että voisiko tässäkin asiassa pitää oman lapsen puolia, kuunnella ja uskoa sitä? Jos se ei nyt kertakaikkiaan jaksa lähteä paikkaan x, onko sillä kuuma / jano / nälkä / väsy, miten voisin auttaa sitä jaksamaan jos lähdettävä on? Miten teen hänen kanssaan töitä enkä yritä väkisin murtaa hänen vastustaan?
Aina ei voi auttaa mutta ehkä joskus jo se auttaisi että minä aikuisena selvästi kuulen ja ymmärrän ja fiilaan. Että hei mä uskon kyllä että nyt tässä koulun ja treenien jälkeen väsyttää nää läksyt tosi paljon. Mä huomaan että se on nyt sulle tosi vaikeeta jne jne.
Ei se ehkä aina auta, mutta on paljon kivempaa ajatella olevansa oman lapsensa puolella kuin häntä ”vastaan”.
Tämä varmaan on ihan itsestäänselvä asia kaikille muille ja varmaan joku kasvatushaara on juuri tätä itseään mutta minä olen tällainen yksinkertainen ihminen jolle toimii lauseen mittaiset mantrat filosofioita paremmin.
Joten lisään lauseen ”olen lapseni puolella” sinne ”nyt on näin” ja ”se on vain vaihe” ja ”kaikki varmasti vielä järjestyy” lauseiden joukkoon viisauspankkiini!
(Sitten kokonaan oma asiansa on vielä se että itsensäkin puolella olisi hyvä olla, muistaa itselleenkin sanoa että hei sä oot nyt väsynyt, mä huomaan että tää rakentava vanhemmuus on sulle nyt vaikeeta 😀 )
Kuva: Aino Heininen