Siiiiiis miten tämä voi mennä näin. Kun kirjoitin tässä yksi päivä siitä, että blogissa oli ennen enemmän eritejuttuja ja linkkasin siihen tämän vanha jutun, niin sitä tehdessäni mietin, että jännä, en muista kyllä mitään tommosta eeppistä kakkashow:ta. Minä se aina muistelen, ettei meillä nyt niin ihmeellisiä sepa- tai nipatilanteita ole ollut, mutta jotain näemmä kuitenkin!
Varmaan se oli vain toi yksi kerta?
Ystäväni voisivat kertoa toisin. Elämäni pahimmat ”hetkinen onko toi kaikki…kakkaa??” -tilanteet on kaikki tapahtuneet ystävien luona, ja tietysti juuri niiden, jotka aikana ennen lapsia eniten mietti, että uskaltaako lapsiperhettä tänne päästää kun on tuo uusi villamattokin ja minä olen niille ollut aivan että ei huolta, ei tältä ikinä tule mitään sellasia yllätyksiä.
No, nyt voisin kirjoittaa sen viimeksi linkkaamani tekstin melkein uudestaan. Olemme siirtyneet aikaan, jossa niillä samoilla ystävillä on isompia lapsia ja sen myötä ns kivoja asioita. Helposti särkyviä, vaikeasti pestäviä, tiedättehän.
Jos tämä olisi vuosi 2012, kirjoittaisin juuri tämän blogitekstin:
Tiedätkö sen tunteen, kun katsot, että mitäs sotkua tuossa lapsen jalassa on ja sitten kuulet sen lapsen sanovan pikkuisen hätää äänessään ”kakka” ja kylmä hiki alkaa valua selkääsi pitkin?
Tai sen, kun katseesi seuraa lapsen jalkaa, määrittäen tilanteen vakavuutta ja samalla sekunnilla muistat, että olet ystäviesi vastavalmistuneen upean saarimökin olohuoneessa, siellä missä he olivat juuri esitelleet, kuinka paljon ovat nähneet vaivaa sen eteen, että ovat löytäneet lähes kaikki upeat kalusteet käytettynä ja että se kakasta ilmoittanut lapsi käveli juuri luoksesi sen olohuoneen Torista ostetun vaalean maton poikki?
Entä tiedätkö sen, kun alat tutkia tilannetta, ja huomaat, että kakka on todella tuulettimessa, eikä ainakaan vaipassa vaan kaukana sen ohi, yli ja ympäri ja kun sanot ääneen, että voi ei tällä on kakka tullut ohi, alkavat ihmiset ympärilläsi sanoa
Hyiii sitä on matolla!
Hei sitä on täällä sohvallakin!
Hei vitsi mä oon astunut siihen…mäki!
ja tiedätkö sen, kun et enää kuule enempää, koska olet kiidättänyt lapsen ulos talosta, omat vaatteesi todennäköisesti jo täynnä kakkaa ja mietit vain että MIKSI TÄÄLLÄ MIKSI NYT ja miten paljon tämä tulee meille maksamaan ja me ei enää ikinä matkusteta mihinkään?
Etkö? Onnekas sinä.
En minäkään toki tiedä. Mutta sanottakoon silti, että tein itselleni pienet muistiinpanot:
- Ei moneen vuoteen vierailulle kotiin, jossa ei enää ole pieniä lapsia, ja jossa on siksi kaikkea ihanaa ja rikki menevää
- En enää koskaan sano ”ei tää ikinä puklaa / ei meil koskaan tuu mitään nipoja” enkä ainakaan silloin jos vaarassa on jotain vaaleaa
- Tai no, ei enää ikinä ihan pieniä lapsia ja tälle viimeiselle nyt vähän isompia vaippoja kiitos