Tietoa mainostajalle ›

Kannattiko lähteä Afrikkaan?

Myönnän miettineeni pitkään Ugandaan lähtemistä. Mietitytti onko mitään järkeä lennättää ihmisiä toiselle puolelle maapalloa muutamaa kuvaa, videota ja blogikirjoitusta varten. Matka on aina kuitenkin iso rasite sekä maapallolle että Planin budjetille. Kannattaako lähteä Afrikkaan?

No todellakin kannatti!

Kaupallinen yhteistyö: Plan Suomi ja Suomen Blogimedia

Matkasta oli monta äärimmäisen isoa hyötyä kohdemaan lapsia ja Planin toimintaa ajatellen. Ensinnäkin veimme konkreettisesti mukanamme ison lahjoituksen teidän avullanne: 1000 kirjaa ja hirveästi muistivihkoja, kyniä, kumeja ja värikyniä. Toisekseen, me pääsimme näyttämään teille livenä paikan päältä, miten homma oikeasti pyörii ja pystyimme vastaamaan (toivottavasti) kaikkiin kysymyksiinne. Kolmanneksi, me kolme saimme paljon paremman ymmärryksen siitä, mitä Planin toiminta todella on, joten pystymme vaikuttamaan teihin entistä paremmin. Siitähän tässä loppupeleissä on kyse; että me kolme saamme teidät liikkeelle ja mukaan Planin toimintaan.

”5-vuotias Evie Mosambikista sai juuri kummiperheen Vantaalta.”

Ilokseni voin kertoa, että olemme vaikuttaneet teihin! Saimme jo matkan aikana viestejä Instagramin kautta, jossa kerrottiin jonkun lähteneen kummiksi meidän juttuja seurattuaan. Yksi kertoi jopa olleensa skeptinen toimintaan, mutta seurattuaan matkaamme muutti mielensä ja ryhtyi kummiksi. Jo tämä yksittäinen tarina tuntui siltä, että tännehän kannatti lähteä. Lisäksi Planilta on jo useampaan otteeseen hihkuttu iloisia uutisia: käyntejä sivuilla on ollut selvästi normaalia enemmän, kummeja on tullut merkittävästi enemmän.

HYVÄ TE!

Yksi matkasta käteen jäänyt anti oli tämä Kampista ja minusta kuvattu kummivideo. Siinä välittyy minusta hienosti matkamme fiilis.

Katsoin videon läpi varmaan viidesti tippa linssissä ja jaoin omassa Facebook-profiilissani. Varttia myöhemmin uusia kummeja oli taas kaksi lisää.

”No niin, jouduin blogimainonnan uhriksi. 3-vuotias Esther Sambiasta sai kummit Helsingistä”

Kylmät väreethän siinä menee kun miettii, että minun muutaman päivän matkani on saanut monta ihmistä sitoutumaan pitkäkestoiseen auttamiseen. Haluan kiittää teistä jokaista, joka lahjoitti euronkin matkakassaamme, tykkäsi kuvastamme, jakoi juttumme, liittyi kuukausilahjoittajaksi tai otti peräti kummilapsen itselleen. En tiedä arvaatteko ollenkaan kuinka hyvältä se meistä tuntuu! Kiitos!

Ja tiedättekö, sillä kaikella avulla on todella iso merkitys. Esimerkiksi Kamulin alueella, jossa me vierailimme, on nyt mahdollista jalkautua entistä useampien perheiden luo. Tällä lauseella on kirjaimellinen tarkoitus. Planin paikalliset työntekijät todella menevät perheiden luo kyliin, istuvat niillä samoilla jakkaroilla kuin mekin videolla ja juttelevat. Opettavat, muistuttavat, kuuntelevat ja joskus vähän tenttaavatkin.

Onhan lapset vielä koulussa? Joka päivä? Onhan kaikilla riittävästi ruokaa ja toimiihan kylään kaivettu kaivo? Perheiden luona tsekataan kaikkien oltavat, tarkistetaan ravitsemuksen tila ja kerrataan miksi ehkäisyä pitää käyttää. Perhe perheeltä koko yhteisön mahdollisuudet kehittyä kasvavat.

Perheet, joiden luona me kävimme matkamme aikana olivat Luckylle ja muille Planin työntekijöille tuttuja; he ovat käyneet täällä ennenkin. Hämmästyin itse hieman kun Lucky kyseli kuulumisia Satun kummilapsen isoisältä. Hän todella tiesi mikä perheen tilanne on ja mikä osa auttamisessa on tärkeintä! Sitä jotenkin ajattelee järjestöistä että työ on pääasiassa massaduunia; asioiden edistämistä kabineteissa, avustusrekkojen liikehdintää ja valistavien ohjeiden jakamista pamflettien muodossa. Onhan se sitä kaikkea myös mutta myös hyvin käytännönläheistä ja paikallista. On ihan hurja ajatella että tapaamiemme ihmisten kaltaisten työntekijöiden kautta Plan tavoittaa satojatuhansia lapsia ja aikuisia ja kertoo yksilöllisesti samat asiat uudestaan ja uudestaan. Ihminen ja perhe kerrallaan.

Ugandassa on muuten aika hyvä kummitilanne, sillä kummeja puuttuu enää 37. Mitäs sanotte, eikö hoidettaisi Uganda ns. jiiriin kummitilanteen suhteen? Tästä linkistä pääset liittymään juuri Ugandan lasten kummiksi.

Kummius on hyvin yksilöllistä apua. Sen lisäksi että avun saa koko yhteisö, itse kummilapsi on kunniastaan äärimmäisen onnellinen, eikä se ole pelkästään mieltä ilahduttava asia vaan aivan konkreettinen apu: Kummilasten vanhemmat ovat kertoneet, että lapset ovat muuttuneet itsevarmemmiksi ja sosiaalisemmiksi kummiuden myötä. Opettajat ja Planin vapaaehtoiset raportoivat lasten paremmasta koulumenestyksestä ja korkeammista tavoitteista eli halusta vaikuttaa itse omaan tulevaisuuteensa.

Miettikääpä sitä. Te olette tehneet kymmenistä lapsista itsevarmempia, aktiivisempia yhteisönsä jäseniä, jotka kantavat mielessään joka päivä kiitollisuutta muutaman kympin kuukausimaksusta.

Kyllä kannatti.

Haluatko osallistua auttamiseen?
Ryhdy kummiksi tästä
Liity kuukausilahjoittajaksi

Lue myös:

 

Kummi on kunniavieras: vierailumme ugandalaiseen perheeseen

”Mutta eikö teitä pidätetä, jos ette ole naimisissa?”

Ugandalaisen kummilapseni Kampin isä on juuri kysynyt Lauralta, kuinka on mahdollista että me Suomessa voimme seurustella menemättä naimisiin. Kuultuaan että jotkut eivät mene koskaan naimisiin hän toteaa ”wow” ja nauraa.

plan kummiksi valeäiti
Kaupallinen yhteistyö: Plan Suomi ja Suomen Blogimedia

Jos jokin hetki matkamme tuhansien hetkien tulvasta tulee jäämään mieleen, niin tämä. Ugandan-matkamme kolmantena päivänä ajamme kummilapseni Kampin perheen kotiin ja vietämme siellä monta tuntia keskustellen, lahjoja vaihtaen ja kuvia ottaen.

Keskustelu Kampin isän kanssa on harvinaista herkkua. Saada nyt istua ugandalaisen perheenisän kanssa, käydä hänen kodissaan ja tutustua heidän elämäänsä. Hän kertoo, mitä kaikkea perhe viljelee (perunaa, mangoa, appelsiinia ja kahvia) ja että perheen talo on hänen isänsä vanha.

Takanamme näkyvä talo on arvioni mukaan 8-10 neliömetrin kokoinen. Se on rakennettu täällä tehdyistä tiilistä ja päällä on peltinen katto. Lattiaa talossa ei ole, eikä ikkuna-aukkoja. Vanhemmat nukkuvat toisella puolella pienessä alkovissa patjan päällä, viisi lasta toisella puolella olkimaton ja perheen vaatteiden päällä. Vaatteet roikkuvat narussa katosta, suurin osa likaisia ja enemmän tai vähemmän rikki. Isä on virittänyt kattoon jouluvaloa pienemmän valon, joka sytytetään yhdistämällä kaksi johtoa. Katuvalojen puuttuessa sitä pientä lamppua todella tarvitaan pimeän laskeutuessa.

kummi vierailu plan valeäiti

Juuri nyt tosin on vielä kovin valoisaa, päiväntasaajan varjoton aurinko porottaa niskaani kun istumme pienillä penkeillä ja vertaamme elämäämme eri puolella maapalloa.

Puhumme isoista asioista; arvoista ja tavoista. Puhumme kunnioituksella ja kysymme puhtaasta uteliaisuudesta. Minkä ikäisenä mennään naimisiin ja miksi, kuinka monta lasta yleensä saadaan ja mitä iltaisin tehdään (meillä harrastetaan, täällä haetaan vuohet kotiin tai pestään astiat)? Kampin isä kysyy paljon ja puhuu vielä enemmän. Hän kertoo olevansa todella kiitollinen kummiudesta ja pyytää meiltä kummeilta neuvoja kuinka heidän yhteisössään saataisiin vietyä lapset kouluun, vaikka välimatka on pitkä ja kotiviljelmillä paljon töitä. Vastuu painaa kovaa harteilla tässä kohtaa. Kuinka valita sanansa oikein, ettei ainakaan loukkaisi tai antaisi jotain tosi tyhmää neuvoa?

Selviämme Satun hyvällä vastauksella eteenpäin. On meidän vuoromme kysyä heidän perheestään. Kampin isä ja äiti tapasivat 16- ja 17-vuotiaina. Kampin isä kertoo nauraen että hän löysi unelmiensa naisen ja vei tämän heti naimisiin ”ennen kuin joku muu nappaa hänet”. Aika tavallinen rakkaustarina, paitsi että tämä pari odottaa jo kuudetta lastaan, eikä mittarissa ole vielä edes 30 ikävuotta.

Isä kyselee meiltä maanviljelystä Suomessa. Häntä hämmästyttää kummallisen naimattomuutemme lisäksi se, ettei meillä Suomessa oikein kasva muut kuin juurekset kylmyyden takia.

”Meillähän on täällä sitten asiat paljon paremmin kun voimme kasvattaa muutakin kuin perunaa!” Isä innostuu.

Kaikki on suhteellista, mietin kun katselen ympärilleni. Tämä perhe tekee ruokansa avotulella ja kylpee soikkoon kannetussa vedessä. Vessahommista en tiedä. Ovatko asiat hyvin?

plan kummiksi valeäiti

Perheen toiseksi vanhin lapsi, 10-vuotias kummilapseni Kampi, vaikuttaa melkoisen ihanalta pieneltä tytöltä. Alun ujostelun jälkeen Kampi on päässyt fanimoodiin. Hän hakeutuu ihan viereeni aina mahdollisuuden tullen. Kävelemme yhdessä pihan ympäri ja hymyilemme toisillemme. Haastattelussamme Kampi kertoo lempiaineekseen koulussa matikka, koska on siinä hyvä. Kampi kertoo haluavansa isona lääkäriksi ja minä kehun iloisena vaativaa valintaa. Koulussa Kampilla on paras ystävä, Rachel. Kuulemma parhaan ystävän tunnistaa siitä, että he jakavat keskenään kaiken. Siis ruoan, jos toinen on sattunut sellaista saamaan, tai vielä harvinaisemman herkun, rahat.

Haastattelun lopussa Kampi yllättää minut. Häneltä kysytään miltä hänestä tuntuu tavata Hanne, kumminsa. “Inno” hän vastaa, joka on suunnilleen suuren ilon ja onnellisuuden sana. Kampi jatkaa olevansa todella onnellinen minut tavatessaan ja siinä perheensä edessä sanoo että lähtisi vaikka heti mukaani Suomeen jos vain saisi.

Naurahdan hermostuneena ja hymyilen edelleen Kampille. Kiva kuulla, minustakin oli mukavaa tavata sinut, soperran takaisin vaikka päässä juoksee monta ihan erilaista ajatusta. Lähinnä siitä miten epäreilu maailmamme on.

plan kummiksi valeäiti

plan kummiksi valeäiti

valeäiti plan kummiksi

Kummina autetaan yhteisöä ja perhettä

Tajuan mistä kummiudessa on kyse, kun istumme pihalla. Ytimessä on sitoutuminen, puolin ja toisin. Minä kummina sitoudun tukemaan tätä koko yhteisöä pitkään, Kampin perhe kummilapsen vanhempina sitoutuu käyttämään saadun avun parhaalla tavalla hyödykseen.

Plan on juuri aloittanut tässä yhteisössä työskentelemisen, joten tekemistä riittää vielä. Koulu, jossa vierailimme on saanut Planin tukea vasta vajaan vuoden. Sinne on ehditty rakentaa ovi tyttöjen vessaan sekä väliseiniä luokkiin ja kouluttaa muutama varhaiskasvatuksen opettaja, mutta ylimääräiset avustajat, koulupuvut ja menkkakerhot ovat vielä kaukana. Antamanne kirjat ja vihot päätyivät muuten sekä Kampin että siskonsa käyttöön!

Kampin perhe tulee saamaan minun ja muiden kummien rahoilla vielä paljon tukea koulun kehittämisen kautta, ehkä täälläkin tehdään pian kestositeitä pihalla. Koulutuen lisäksi kummiperheiden alueille kaivetaan usein kaivo tai hoidetaan mattoja taloihin lattiaksi. Kummirahoilla tuettuihin yhteisöihin tuodaan myös tarvittaessa lääkärin palveluja. Suoraan rahaa ei kenellekään anneta, sillä raha ei tue pitkäaikaista omavaraisuutta. Sen sijaan kummirahoilla rakennetaan koulua, koulutetaan opettajia, opetetaan ehkäisyä tai vain valvotaan että lapset pääsevät kouluun.

plan kummiksi valeäiti

Kummilapsena oleminen on suuri kunnia. Koulussa käydessämme koko luokka taputti Kampin kunniaksi, sillä hänen ansiostaan koululla oli arvostettuja vieraita ja uusia kyniä, kirjoja ja vihkoja. Nyt Kampin perhe on päivän juhlan aihe. He saavat meiltä laatikollisen peruselintarvikkeita ja Kampi vielä uuden repun. Se on aika ylimitoitettu yhden lyijykynän ja muistivihkon kantamiseen, mutta on se ainakin paljon parempi kuin monella lapsella käytössä oleva muovipussi tai naru vyötärön ympärillä.

Me saamme koko vadillisen appelsiineja perheen omista puista ja monta lämmintä kättelyä.

Minä olin ennen tapaamistamme todella passiivinen kummi. Maksoin kiltisti sen 30€ kuussa, koska tunsin syvän piston omatunnossani jos maksu meinasi unohtua. Tiesin, että jossain on tyttö nimeltä Kampi, joka odottaa minun tukeani. Nyt en enää jätä kummiuttani pelkän rahan varaan, vaan aion jatkossakin aktiivisesti moikkailla Kampia Planin sähköisten palveluiden kautta.

Kohti seuraavia kummilapsia

Lyhyt vierailumme on tehnyt syvän vaikutuksen minuun, mutta myös Kampin perheeseen. Perheen isä kaappaa yhteiskuvaamme varten minutkin kainaloonsa ja paljastaa ”Minua vähän jännitti kun kuulin että valkoiset ovat tulossa kotiimme kylään. Mutta nyt näen että olette ystäviä, kiitos.”

Kättelemme vielä kerran (tai siis neljä: Ugandassa kättelyyn kuuluu melko monta asennon vaihtoa, jotka tässä vaiheessa jo osaamme) vuolaasti kiitellen puolin ja toisin, me halaamme Kampin kanssa ja vilkuttelemme vielä pitkään auton ikkunasta.

Kotimatkalla suunnittelen jo seuraavaa kummikirjettä Kampille, ja mietin olisiko meille mahdollista tuoda tätä samaa hyvää vielä isommalle joukolle ottamalla toinenkin kummilapsi. Olisi.

plan kummiksi valeäiti

Kuinka ja miksi Plan-kummiksi

Kummina rahasi ohjautuvat suoraan kummilapsesi yhteisöön konkreettisena apuna: perhettä tavataan ja yhteisöön hoidetaan perusasiat kuntoon juomakaivoista terveydenhoitoon. Kummilapsien koulunkäynti turvataan rakentamalla tai remontoimalla kouluja ja varmistamalla että koulureitti on turvallinen. Köyhimmille perheille annetaan myös ravintoapua tai autetaan koulumaksuissa, jollei lapset muuten pääsisi kouluun.

Plan-kummina oleminen tarkoittaa sitoutumista 30€ kuukausimaksuun. Jos maksu on sinulle liikaa, voit myös ryhtyä kuukausilahjoittaksi, jolloin rahasi ohjataan kaikkeen Planin tekemään työhön ohjelmamaissa, sisältäen mm. Valtiotason vaikuttamisen ja sukupuolten tasa-arvoa edistävän työn.

Kummiksi voit ilmoittautua suoraan tästä linkistä, eikä se oikeasti vaadi sinulta muuta kuin sitoutumisen kuukausilahjoitukseen. Kaikki muu (kirjeet, tapaamiset) on ekstraa, josta kummilapsesi tulee toki todella iloiseksi, mutta jota kukaan ei sinulta vaadi.

valeäiti kummi plan

Kaikki kuvat paitsi #2: Plan / Mikko Toivonen

Lue myös:

Yksi tarina kohtukuolemasta

Mä tiedän että olen pyytänyt teiltä viime aikoina lahjoituksia jo kovin paljon. Tällä kertaa voit tehdä hyvää ihan vain kuuntelemalla.

perhe podcast

Valeäidin nauhoitusten toisen kauden kakkosjaksossa vierailee aivan käsittämätön energiapakkaus, joka on kuin palanen aurinkoa. Elina Cerell on niin positiivinen ja valoisa tyyppi, että ensitapaamiselta voisi kyynikko ajatella että tuolle ei varmaan koskaan käy mitään huonoa kun on noin iloinen. Totuus on tietysti aivan toinen.

Elina menetti esikoistyttärensä Amandan kohtuun juuri ennen laskettua aikaa. Kuten usein näissä hirvittävän surullisissa tapauksissa, Elina ja miehensä eivät koskaan saaneet tietää miksi niin kävi. Suru vain päätti muuttaa heille asumaan. Tilanteessa oli kaikki mahdollisuudet katkeroitua ja käpertyä suureen mustaan, mutta Elina miehineen valitsi tietoisesti toisen tien ja päätti rakentaa menetykselle suuren merkityksen.

Amandan nimissä aiotaan rakentaa koulu kehitysmaahan Pencils of Promise järjestön kautta. Elina on kahden vuoden ajan noussut joka päivä tämä tavoite mielessään ja samalla taistellut itsensä näkemään asioita, joista voi olla kiitollinen suuren surunkin keskellä.

Nyt kiitollisuutta riittää ihan olan takaa sillä tavoite on jo tosi lähellä: 35.000$ tavoitteesta on kerätty jo lähes 29.000$!

Sinä voit auttaa tietysti suoraan lahjoittamalla, mutta myös ihan vain kuuntelemalla tämän jakson, sillä podcastin tuottava Wecast on luvannut lahjoittaa Amandan koululle 0,20€ jokaisesta kuuntelijasta. Tällä hetkellä pottia on kuunteluiden avulla kerääntynyt jo lähes 200€, kiitos kaikille!

Kannattaa jakso toki muutenkin kuunnella, sillä Elina on aivan erityislaatuinen ihminen, jonka kanssa vietetty aika (korvanapein tai ilman) parantaa omaakin päivääsi. Nenäliinavaroitus toki, jakso on hyvin koskettava.

Minä uskon että Elina saa siirrettyä vaikka vuoria, ja että aivan pian hän pääsee Linnea-tyttärensä kanssa vierailemaan kouluun, joka on rakennettu rakkaan isosiskon muistoa kunnioittaen.

Pääset tästä jaksoon jollei upotus toimi. 

Ps. Voit tukea hanketta myös ostamalla Elinan oman yrityksin Iluutin kauniita ja kestävän kehityksen tavoitteita tukevia vaatteita, sillä Iluutin tuotoista 5% menee Amandan kouluun.

Kuvat: Elina Cerell