No ei, ei ihan.
Mutta kyllä tämä siihen laariin tavallaan menee, Valeäidin tyyliin. Muut ehkä esittelee syksyn uutuuksia, alelöytöjä VK-kamojen ihmeellisestä maailmasta tai herranjumala jopa itse ompelemiaan juttuja. En minä, tuskin koskaan. Mutta tässä minä olen varmaankin keskivertoa parempi (lasteni suopealla avustuksella):
Se on valkoinen t-paita, joka on juuri tullut pesusta. Edellisten tahrojen lisäksi (muistaakseni ylin sininen ja kuvassa näkymätön keltainen) siihen on nyt ilmestynyt jotain vihreää, jotain mustaa ja jotain josta en halua tietää. Värikynistä kaikki, olettaisin.
Sen sijaan että tässä menisi joko hermot tai paita roskiin (tai rätiksi? Tai värjättäväksi?), tämä kaunis yksilö saa mennä kaappiin ihan sellaisenaan. Sehän on edelleen lämmin, sopivankokoinen ja hyvää, paksua puuvillaa.
Saavat sitten tarhassa maiskutella paheksuvasti kun pieni mies näyttää jo aamusta maalarilta.
Minä aion sillä aikaa naureskella muistolle mökkikesästä, kun Ykkönen oli eräänä aamuna tosi pitkään hiljaa (ks. Alla) ja päätellä että Kakkonen tulee siskonsa jalanjälkiä varsin nopeasti.
Se ainakin on varmaa, että vieläkään en aio silittää. En koskaan.
Enkä taida aloittaa lastenvaateblogia.