Olen voinut koko tämän vuoden pahoin.
Koko perheen läpi pyyhkäissyt noro-oletettu pyyhki tätä naista kyllä pitkin lattiaa melko kirjaimellisesti. En ole koskaan ollut näin rajussa taudissa, melkeinpä sanoisin että se yksi synnytys ihan tavallisessa oksutaudissa oli mukavampaa. Se sentään loppui joskus – sekä synnytys että tauti! Tässä sitä vedetään jo kolmatta vuorokautta pahassa olossa velloen, sohvan nurkassa itkien.
Ekaa kertaa ikinä on sellainen olo että mitä jos tämä ei koskaan lopu? Ihan niin kuin raskauspahoinvoinnissa aikanaan. Että ehkä tämä vain jatkuu ja jatkuu enkä voi enää koskaan vain olla miettimättä että ei helvetti kun on huono olo.
Silmät on vieläkin sumeat, mahaan sattuu ja pyörryttää. Toki mukana on myös oudoissa asennoissa nukkumisesta tullut migreeni.
Yritän juoda minkä kerkiän mutta ei se auta. Syömisestä nyt ei ainakaan tule mitään, paahtoleipä siellä täällä melkein onnistuu. Tylsää valittaa näin kun kuitenkin kyseessä on vain pikku virustauti perusterveessä perheessä eikä onneksi mitään sen vakavampaa, mutta kyllä tämä vähän mielen vetää matalaksi kun aikeissa oli viettää nämä päivät vihdoin tehokkaasti töitä tehden ja Espanjan lähtöön valmistautuen. Nyt aivoissa tykyttää päänsäryn ja pahan olon lisäksi aikataulut, tekemiset ja vastaamattomat sähköpostit.
Olen lähinnä kiitellyt Insinööriä, joka on jaksanut hoitaa minua ja lapsia, bingettänyt Netflixiä, surrut sisään vangittua Kolmosta ja miettinyt että miten hitossa tämmöinen tauti hanskataan jossain muualla asuen. Pelännyt että saadaanko tämä pian uudestaan, pessyt Insinöörin kanssa varmaan 10 koneellista pyykkiä. Kaikki vessatkin pesin tänään, aikaa kului pakollisine hengittelytaukoineen noin kolme tuntia per vessa.
Pari kiitollisuusjuttua silti:
- Onneksi en synnytä nyt
- Onneksi en ole edes raskaana
- Onneksi meillä on ihania naapureita, jotka kyselee miten voidaan ja tuovat lisää juomaa <3
- Onneksi ajoitin pahimman hetken omasta taudista niin että Insinööri oli jo toipumassa omastaan ja että Nelonen oli jo nukkumassa
- Onneksi siis ei tarvinnut imettää samalla kun istuin pöntöllä kulhon kanssa, tai muutenkaan huolehtia lapsista
- Onneksi pienten versio oli lievä, ettei tarvinnut huolehtia liikaa
- Onneksi isot on niin isoja että hoitivat omat tautinsa käytännössä itse, voi pienet!
- Onneksi Nelonen otti sinä pahimpana yönä maitoa myös pullosta kun minusta ei riittänyt
- Ja onneksi, onneksi sen yön jälkeen maitoa on silti riittänyt pienelle, joka selvästi myös läheisyyttä ja ekstranestettä on kaivannut.
Tästä lienee suunta vain ylöspäin, sillä toki tätä tautia edelsi yksi soitto päivystykseen (Nelonen kaatui perjantaina kukkaruukun kanssa ja ilmeisesti lähinnä säikähti niin kovasti että oli pitkään ihan rikki) ja yksi verta vuotava suu (Kolmonen kaatui uuden vuoden aattona pihalla ja hampaat meni huulesta vähän läpi).
Tämä ei ole varsinaisesti se tapa, miten ajattelin tämän uuden työelämän ja Insinöörin hoitovapaan alkavan, mutta samapa tuo. Muuta tilattiin, tämä saatiin.
Tai no taisin minä jotain yllättäviä asioita tälle vuodella haaveillen manifestoida! Universumi palautti jännän kierrepallon, kiitos tästä.
Suokaa anteeksi, nyt pitää taas hieman vaikertaa. Palaan asiaan kun pääsen kirjoittamaan sen intoa ja iloa puhkuvan jutun, joka tämän piti olla.