Tiistai 21.3.
Yöllä Kolmonen huutaa jotakin kolmen aikaan, Insinööri käy paijaamassa sen takaisin uneen viereisessä huoneessa. Nelonen inahtaa mutta jatkaa uniaan eli toistaa jo neljättä yötä peräkkäin läpi yön nukkumisen taian. Olisiko se pikkuhlijaa tapahtumassa, oikeat yöunet?
6.30 pienin herää kuitenkin aamuunsa ja on minun vuoroni nousta sen kanssa. Tuntuu poikkeuksellisen raskaalta nousta, vaikka periaatteessa takana onkin hyvä yö, silti olen ihan väsynyt. Mennään alakertaan ottamaan aamumaidot ja koomaan samalla kännykällä. Menee vielä reilu tunti ennen kuin muut herää, me ehditään syödä aamiaista Next in fashionia katsellen.
Pieni syö croissanttia, tomaattia ja juustoa, minä bagelia voilla ja juustolla. Tietysti kahvia myös.
Kahdeksan jälkeen alakerta alkaa täyttyä unisista mutta jotenkin hereillä olevasta kansasta, osa jo aamupesunsa tehneenä. Alamme laittaa isojen kanssa eväitä kouluun. Kaapit on tyhjinä joten mukaan lähtee aika sekalainen kokoelma kaikkea.
Ykköselle välipalapatukka, smoothie ja riisikakku, Kakkonen ottaa vain yhden Babybel-juuston, riisikakun ja joitakin kuivattuja hedelmiä. Samalla rasvataan naamat ja täytän tyypeille vesipullot, sitten onkin jo kiire lähteä 9.30 alkavaan kouluun joka on onneksi ihan muutaman minsan päässä kävellen.
Lapset saavat kävellä kahdestaan kouluun, koska isompi on jo 12, ja koska matka on lyhyt ja asuinalue aika turvallinen. Täällä ei suositella alle 12v liikkumista yksin ulkona ollenkaan, mutta tämän tsekkasimme koululta ja oli selvää että saavat mennä kahdestaan.
Hyvä niin koska samaan aikaan kotona on vielä kova suhina. Pienin alkaa väsyä, se pitää saada unille. Kolmonen ei haluaisi pukea eikä laittaa rasvaa mutta kokeneina konkareina saamme kummankin taltutettua jekuilla.
Vaatteet menee päälle äidin pukeutumiskoneessa ja rasvan Kolmonen laittaa lopulta itse koska kävi niin että iskä muuttui uhmaikäiseksi ja toisteli naama seinää vasten “en halua rasvaa, en varmana laita” ja Kolmonenhan sille joutui sitten kertomaan että rasvaa kyllä tarvitaan eikä se ole niin paha juttu.
Kolmosen rasvaamme oikein poikkeushyvin koska päiväkotinsa kanssa ovat menossa rannalle retkelle. Hän menee täällä tosi mielellään päiväkotiin, paha sanoa johtuuko siitä ettei siellä ole Suomen päikyn tapaan 150 lasta vaan ehkä 15 vai siitä että sinne saa mennä shortseissa ja retket tehdään merenrannalle. Sinne se kuitenkin auton kyydissä lähtee, hieno lettiponnari heiluen ja kaikesta juoksemisesta likaantuneet tennarit liitäen.
Sillä aikaa kun Insinööri vie Kolmosta, minä nukutan Nelosen kodin ympäri kävellen. Kuuntelen samalla Sadun uutta dekkaria Rosa & Björk ja koska en malta heti nukuttamisen jälkeen lopettaa, laitan luurit korvilla vielä yhdet pyykit ulos kuivumaan ja toiset tulemaan.
Siirryn lopulta kattoterassille kirjoittamaan ja tekemään muita töitä. Tunnen tehdessäni että oma aurinkorasva unohtui mutta jatkan tyhmästi silti ja pian on otsassa vähän punaista, aijai. Samalla Insinööri jo huhuileekin että nyt lähdetään, Nelonen on hereillä ja saanut välipalaa.
Ajetaan kolmistaan puolen tunnin matka Marbellaan, koska Insinöörillä oli siellä jokin salainen 40v lahja-asia (oletan) ja minä tungin heti mukaan koska Marbella on ihanin! Meikkaan matkalla, unohtuneet aurinkorasvat laitoin jo kotona.
Perillä aurinkoisessa Marbellassa vietämme taas hetken autotangon parissa. Onko parkkihalli riittävän korkea (on, vaikka ilmoittaa korkeudeksi 1,9 ja meidän auto on vähän sen yli) ja mahtuuko johonkin paikkaan kolhimatta? Löytyy paikka, poistumme autosta silti vain toisen kyljen kautta kun toista ovea ei uskalla avata.
Insinööri lähtee Nelosen kanssa salaisille asioille ja minä kävelen hetken yksin ympäri rannan kävelykatua, paseota. Lopulta istahdan rannalle ihan meren vieressä ja teen kännykällä töitä puolisen tuntia, kunnes Insinööri soittaa olevansa valmis lounaalle.
Käymme tapaksilla kolmistaan ja kävelemme siitä vielä nopeasti katsomaan Marbellan ihania kujia ja keramiikkaa ZocoZocoon. Olen päättänyt että voidaan ostaa itsellemme tuliaisiksi jotain pysyvää kaunista käyttöesinettä kotiin. Olen myös jo hiljaa mielessäni päättänyt että jos johonkin, Marbellaan voisin muuttaa! Se on IHANA.
Vasta vähän ennen kolmea pääsemme lähtemään vatsat täynnä ja posket kipeänä hymyilystä kun Nelosta taas niin ihasteltiin ja hipsuteltiin ravintolassa. Kukaan päiväkodilla ei sano mitään vaikka olemme 20 min myöhässä.
Kolmonen sanoo paljonkin, hän hyppii innosta kepeänä ja selittää kaikkia tapahtumia, näyttää päivän aikana tekemänsä piirrokset. Erehdyn kysymään yhdestä “vau onko toi kirahvi?” ja saan hiukan loukkaantuneen vastauksen “ei kun se olet sinä”. Kyllä pitäisi tämän kirahvin jo muistaa ettei leikki-ikäisen piirroksista ikinä pidä arvailla mitä ne ovat.
Kotona lämmitetään isoille pakastepizzat ja jutellaan päivän kulusta. Insinööri vie pienet uima-altaalle, minä jatkan vielä töitä kattoterassilla. Kuulen siihen terassille miten kivaa altaalla on joten aika pian liityn minäkin sinne pieniä ihastelemaan ja nauttimaan siitä että meidän alkuillan tekeminen voi olla tällaista. On hiukka helpompi saada jengi vielä ulkoilemaan päivän jälkeen kun ulkoilua on uima-allas, ei joku leikkipuistoa muistuttava, tappava jääkenttä.
Tosin on sanottava että isommilla lapsilla ulkoilu kuin ulkoilu on helposti huonompaa kuin laitteet ja oma aika sisällä pimeässä. Onneksi ne saa aina tuon noin tunnin päivässä mädäntyä ihan miten haluaa ja sitten vasta aletaan taas pakottaa johonkin.
Samalla kun mutustellaan pakastepizzoja, tsekataan Kakkosen kanssa Wilmasta kouluhommien tila. Isot ovat tehneet kotikoulussa opettajan kanssa (täällä on niitä kaksi, meidän lapset on ”Samin kotikoulussa”) hommia ja tajusin ettei mulla ole hajuakaan onko hän suunnilleen siinä tahdissa missä Suomen koulukaverit menee. Tilanne on onneksi tosi hyvä, vain parissa aineessa hän on pikkuisen perässä, matikassa monta lukua edellä.
Vähän ennen kuutta lähden isojen kanssa liikkeelle, vien heidät rannalle nuorten circuit-treeneihin ja käyn itse kaupassa sillä aikaa. Sekoilen minulle uudessa Mercadonassa ja päädyn kantamaan kuusi jättimäistä kassia ja 1,5-litraisten vesipullojen sixpackin yhdellä kerralla autolle. Kiitän itseäni hyvästä kunnosta sen aikana, siinä oli aika monta kymmentä kiloa roudattavaa ja edellisen päivän salitreeni kertoi kyllä olemassa olostaan.
Palaamme kotiin, jossa kaksi pienintä lopettelee ruokailua ja haluaa syliin ja näyttää taas uusia piirustuksia ja maitoakin saisi antaa ja ja ja..samaan aikaan saan kuulla että isojen treeneissä on ollut kurja tilanne, jota pitää purkaa. Selvittelen sitä jonkin aikaa samalla kun Insinööri siivoaa “elämän jälkiä” ja laittaa pieniä kylpyyn. Kauppaostokset jää osittain purkamatta mutta onneksi pakasteet ja kylmät ehdittiin laittaa.
Yhdeksän maissa on pienin, liian vähän päiväunia saanut sankari, imetetty unten maille ja jatkan suoraan seuraavaan huoneeseen Kolmosen kanssa kuiskuttelemaan. Se on meidän kahden tapa, jossa muistellaan päivän kivoja juttuja ja kerron hänelle mitä kaikkea hänessä rakastan. Usein myös 2-3 pehmolelulle. Mulla kurnii nälkä omassa mahassa, joten yritän jättää hänet “kivasti itsekseen nukahtamaan” ja palaan alas.
Insinöörillä on samat aikeet ja melkein riitelemme talouden viimeisistä bagelin puolikkaista, naurattaa tämä nyt kirjoitettuna. Perus, viimeisillä voimilla kun yrittää vielä loppuja lapsia saada nukkumaan ja omat energiat viistää jo lattiaa.
Katsotaan isojen kanssa kesken jäänyttä Next in Fashionia, Kolmonen kurkkii aina välillä rappusissa. Lopulta pyydän Insinööriä menemään nukuttamaan sen kunnolla jotta minä saisin tätä tekstiä kirjotettua, se oli mun yksi toive illalle. Sen sijaan puran edelleen niitä kauppakasseja ja löydän yhdestä kassista vielä kylmään meneviä, pakasteenkin. Saakeli.
Kymmeneltä alkaa isojen patistelu, taas liian myöhään mutta kun ei maltettu lopettaa kesken sitä jaksoa! Yllättäen se ei sitten suju kiristelemättä vaan kaikki ovat lopulta vasta ehkä puoli yksitoista omissa sängyissään. Jotain vielä tämän jälkeen tehtiin mutta en rehellisesti enää muista mitä – ei se ainakaan tämän tekstin kirjoittamista ollut (eikä mitään sellaistakaan senkin likaiset mielet!).
Itse taisin käydä yhdentoista nukkumaan ja päällimmäisenä mielessä oli että tämä oli aivan mahtava päivä. Tämä arki on ihanaa, tätä voin tehdä vielä seuraavat 1,5kk. Enää pitäisi jotenkin sen väleihin mahduttaa vielä ne kaikki kymmenet upeat asiat mitä haluttaisiin nähdä ja kokea.
…tai tulla joskus vielä takaisin jotta kaiken ehtisi.