Tietoa mainostajalle ›

Kiire sopii minulle – muka

Tämä on jotenkin tosi harmillista huomata, mutta mulle sopii ihan hirveän hyvin kreisinopeat päivät ja ylitäydet aikataulut. Kun kalenterissa sykkii neljästä kuuteen palaveria ja tekemistäkin olisi; kun puhelin piippaa kysymyksiä ja meilejä on lähetettävänä, minä suihkin kympillä ja saan täyttymystä.

Näiden työpäivien jälkeen on kuin salilla olisi käynyt. Treenin tuntee vielä pulleissa käsissä ja väsyttää sopivalla tavalla. Tuntee antaneensa kaikkensa.

Hitaat päivät ovat kamalia. Kun tekemistä on niin vähän, ettei sitä oikein jaksa edes aloittaa. Muutaman löysemmän, mutta toki täysin toimistolla vietetyn toimettoman päivän jälkeen fiilis on tahmainen, kuin ei olisi vaihtanut yöppäreistään ollenkaan pois. Päätä särkee ja väsyttää. Kaikki takkuaa, kaikki harmittaa.

Kunnes hommat alkaa vähän kasaantua ja aika painaa päälle. Sitten hommat vain tehdään, vähän vielä nuristen ja valittaen.

Kaikki on toisin kun on tekemistä on liikaa. Silloin sotken oravanpyörää niin ettei tosikaan.

Sotkenkin sitä pyörää tosi nopeasti. Olen ihan liiankin nopea tyyppi. Jos kiire painaa päälle, saan tehtyä alle puolessa tunnissa järkyttävän määrän asioita. Viimeistelen tarjouksen, soitan puheluita, päivitän Instan ja kommentoin kollegan tarjousta. Nautin tästä kaikesta, kunnes tulee täysi stoppi.

Koska enhän minäkään yli-ihminen ole. Ei se kiire mulle oikeasti sovi. Muutaman tälläisen päivän jälkeen sohin edelleen samaa vauhtia ja teen töitä taksissakin, mutta sydän alkaa ilmoitella ettei pysy perässä. Yöunet huononee ja kärttyisyys lisääntyy.

Luulen olevani onnellinen ja tehokas mutta olenkin uupunut ja tehoton. Tänään tajusin, miksi teen tätä itselleni. Sillä kiirepäivinä olen onnellinen, koska suorittaja sisälläni tuntee itsensä vihdoinkin riittävän aktiiviseksi.

Lisää tätä kiitos.

Tämän kirjoituksen nakutin hetken mielijohteesta, kun olin jo sulkenut koneen superpitkän päivän päätteeksi. Oloni oli niin levollinen, mieli niin tyhjä. Koin kerrankin antaneeni kaikkeni. Mitä annoin?

Heräsin seitsemältä tekemään töitä. Olin palavereissa puoli kymmenestä puoli viiteen, taukoamatta. Söin muutaman tunnin välein jotain hölmöä (banaani, croissant, sushimättö, jugurttia). Nakutin viimeiset ai niin tämäkin piti hoitaa – hommat toimistolla muiden jo lähdettyä. 18.28 suljin koneen, 18.32 olin avannut sen uudestaan ja tämä teksti oli valmis.

Nopea. Tehokas. Vähän hullu. Enkä oikeasti saanut mitään kovin isoa aikaan.

Ja nyt en osaa lähteä kotiin. Koska on niin mukavaa tuntea saaneensa jotakin aikaan.

Voi herranjestas sentään. Mihin lataamolle minun kaltaiseni suorittajat pitäisi tunkea? Meditaatiovinkkejä, anyone?

6 Comments
  • Nennu81
    elokuu 28, 2017

    Kun tiedät niin kerro ihmeessä. Et ole ainoa.. työholisti ei tunne sanaa kohtuus? Suorittaja, opintoputki (DI-tutkinto 23v) jne. Nää ruuhkavuodet suoritettiin samalla intensiteetillä, nyt alkaa kroppa nakuttaa 36v. Mutta millä oppis kohtuuskäyttäjäksi?

    • Valeäiti
      elokuu 28, 2017

      Joo kerron heti kun löydän lääkkeen! 😂

  • Saara / Ehdoton ehkä
    elokuu 29, 2017

    No aamen! Ihan kuin mun kynästä tämä!

    Mä oon työmatkalla, ja eilen viisi tuntia matkustettuani ja kolme tuntia töitä tehtyäni (sen koneessa nakuttelun lisäksi) tunsin huonoa omatuntoa siitä, että lähdin lenkille. Siitä, ettei mulla tähän hetkeen ollut töitä tehtävänä. Vaikka viimeiset viikot oon paahtanut kuin höyrypää.

    Ja siitä tulee vähän tyhjä tunne, kun tosi työntäyteisen jakson jälkeen laskeutuu sellaiseen mitäs-tässä-nyt-sitten -moodiin. Koska se suorittaminen ON kivaa, se tuntuu siltä kuin olisi salilla käynyt. Paitsi että unta ei saa niin helposti.

    Mä aion mennä tänäänkin lenkille. Ehkä paremman omatunnon kera.

    • Valeäiti
      elokuu 29, 2017

      No todellakin menet lenkille, siellä sun lokaatiossa on vielä niin hullun siistit maisemat! Vielä parempi olisi jos osaisi vain _olla_. Että se lenkkikään ei tavallaan olisi pakko suorittaa jotta pääsee rentoutumaan. Siis lenkkihän on mahtavaa ja täydellistä rentoutumista sekin, mutta omalla tavallaan sykkimistä kuitenkin. Jos osaisi rauhoittua olemaan, kuuntelemaan, hengittämään. Ah, se olisi ihanaa.

      Mutta suorittaminen ON Kivaa voi perhana sentään 😀

  • Voikukka
    elokuu 30, 2017

    Mä olen ollut aina ihan samanlainen. En tiedä, mikä troppi tuohon auttaa, mutta kannattaa kyllä miettiä. Mä nimittäin olen nyt kolmatta viikkoa sairaslomalla vakavan masennuksen ja burn outin takia. Nyt alan vasta päästä siitä tunteesta, että pitäisi tehdä jotain työjuttuja. Toipumisaika lienee siis pitkä.

    • Valeäiti
      elokuu 30, 2017

      Voi olen pahoillani sun puolesta, tiedän turhan hyvin miten raskas kuoppa tuo on. Näinhän se on että tähän tekstiin samaistuvat ihmiset ovat pahassa uupumisriskissä, itsekin sitä aina harjoittelen. Usein epäonnistuen 🙂 Voimia!