Käytiinpäs juuri lomakuvat läpi. Saatte nähdä pari klassikkoa sitten ensi vuoden puolella kun ollaan saatu niiden käsittelykin valmiiksi. Joukossa oli monta varmaa klassikkoa kolmen aurinkolasin hönöstä saharanvalloittajaan. Siellä oli myös kuva yhdestä kaksi- ja puolivuotiaasta, joka juoksee hotellin aulassa täysissä uimatamineissa vyötäröllä roikkuvaa sammakkoa myöden.
Ja sen nähtyäni muistin siinä hetkessä käydyn keskustelun. Se meni suunnilleen näin:
Ykkönen (mumisten): mmsmmsmsaa
Minä: mitä sanoit?
Ykkönen (kovaa ja selkeästi): mä rakastan sua!
Minä (vaivoin liikutusta pidättäen): ihanko tosi, sepä mukavaa! Mäkin rakastan sua!
Ykkönen: joo. Mä rakastan Kakkosta, mä rakastan iskää.
Minä (videokameraa kaivaten, ensimmäistä aitoa rakkaudentunnustusta syvälle muistiin painaen): sehän on hienoa, nekin rakastaa sua!
Ykkönen: joo.
….
Ykkönen: mä rakastan kirahvia!
Minä: (…)
Kyllä oli kuulkaa speessöl olo. Lähes yhtä tärkeäksi tunsin itseni tänä aamuna, kun hihkuin vasta heränneelle Ykköselle että kato missä me ollaan, kotona, jee!!
Tiedättekö mitä tämä kirahvipetturi vastasi?
”Mä haluan kerhoon!”
Kiitti, mulle riitti. Meen töihin.