Mulla kävi tänään hetkisen aikaa mielessä, pitäisikö ottaa taas sellainen ”blogijuttu joka päivä” -haaste marraskuulle. Tein sen kerran eräänä kesänä ja oli tavallaan vapauttavaa kirjoittaa vain jotain. Nykyään kirjoitan usein kolumnimaisemmin, joka vaatii jotenkin paljon ja kynnys uuden tekstin tekemiseen kasvaa joskus suureksi.
En tiedä saatteko tästä kiinni mutta ei sen väliä! En myöskään lupaa todellakaan joka päivä kirjoittaa, mutta jotta saan kevyemmän kirjoittamisen pelin auki, tartun Satun Kuukauden kymmenen – haasteeseen!
Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Apua, sattuupa paljon. Pääsenkö ylös? Vauvan viimeviikkoinen flunssanpoikanen alkaa korjata satoaan. Nukuimme muutaman yön aika lailla sylikkäin ja rankani väänsi siitä mutkalle. Nyt maksan siitä eilen alkaneen päänsäryn muodossa, joka tänä aamuna on pitkästä aikaa oikein vittumaisen voimakas migreenikipu. Oksettaa, jyskyttää, huimaa. Saisipa äitiyslomasta sairaslomaa mietin, mutta toisaalta onneksi on kympin aamua viettävä Ykkönen, joka hoiti vauvaa siihen asti että särkylääkkeet alkoivat vaikuttaa.
Tämän kirjan aion lukea:
Totuus Harry Quebertin tapaukesta! Olen aloittanut tämän muutama viikko sitten ja olen nyt jo reilusti yli puolenvälin. Pitkästä aikaa saan luettua ja pitkästä aikaa kirja joka ei ole vain liian helposti arvattava dekkari kuluneilla sanankäänteillä. Tykkään kirjan kielestä ja tarinasta, mutta eniten fiilistelen sitä että olen saanut kirjan rutiiniksi itselleni. Luen usein samalla kun nukutan Kolmosta, se on somen selaamista kivempaa.
Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
No tuota vauvaa ei kai voi saada valmiiksi. Jos nyt lavennetaan asia koskemaan blogia, niin aion kirjoittaa vauvan 4kk postauksen, ja sitten on muutama sunnuntaiduuni eli kaupallinen yhteistyö. Aion myös vihdoin saada erään luottamustehtäväni ikuisesti roikkuneen asian (uuden hallituksen jäsenen liittäminen mukaan) hoidettua. Näihin on selkeät deadlinet, joten valmiiksi tulee!
Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Lavennan taas rajusti ja otan tähän nyt valokuvat. Mulla on pahasti kesken valokuvien (ottaminen, heh) järjestäminen ja raivaaminen. Kännykässä on satoja turhia kuvia, joitain pitäisi printata ja kameran muistikortti on jotenkin kuollut. Tämä ärsyttää joka kerta kun kirjoitan jotain ja ajattelen että haluaisin kuvituskuvan ja sitten ei vain ole mitään mitä käyttää. Ja haluan Kolmosesta parempia kuvia myös, tai edes jotain kuvia! Pakko ryhdistäytyä.
Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:
Se voi mennä hyvinkin. Mulla on joskus paha tapa vaipua pieneen ennakoivaan epätoivoon. Jos vauva nukkuu kahtena yönä huonosti tai sen nukuttaminen on viikon ajan ihan kamalaa, alan herkästi ajatella että voi ei, kohta on taas se nukutus edessä ja se on varmaan taas kamalaa. Kolmonen on kuitenkin ollut niin helppo että olen uskaltanut olla optimisti ja ajattelen aina epätoivon iskiessä että itse asiassa, voihan se mennä hyvinkin. Ja usein se meneekin, ainakin sitten joskus!
Ruoka, jota aion kokeilla:
Kakkonen kävi kylässä koulukaverin luona ja sai siellä kasvisversiota lihaperunasoselaatikosta, itse tehtyä. Se ei kuulemma ollut ollenkaan pahaa ja koska hän on siitä nyt peräti kahdesti puhunut, pidän sitä suursuosikkina. Aion kysyä reseptin ja tehdä tätä!
Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
SOS Lapsikylän tukiperhe -kampanja. Olen mukana monen eri bloggaajan kanssa tässä ja marraskuussa on lukijailta kampanjaan liittyen. Olen tehnyt enemmän kuin lupasin, koska aihe on niin tärkeä ja kiinnostava. Olen oikeastaan huomaamattani tarttunut tähän niin että voin vastata itselleni: voisimmeko me olla tukiperhe?
Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Ajan kuluminen ja vauvan uudet taidot. On ihan mieletöntä kuinka hän nyt yhtäkkiä osaa nauraa, kääntyä ja tarttua esineisiin. Nautin valtavasti sen kaiken näkemisestä mutta samalla tunnen kuinka tämä maaginen pikkuvauva-aika vain luisuu pois käsistä ja ihan kohta se jo menee vuokraamaan opiskelija-asuntoa. Olispa jo kevät mutta voi kun se ei koskaan tulisi.
Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Liikunnan lisääminen edelleen, vaikka se hyvässä vauhdissa onkin. Erityisesti haluaisin jaksaa käydä kerran viikossa salilla tekemässä kevyttä lihaskuntoa. Se voisi ehkäistä tätä hemmetin migreeniä!
Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:
Ne ihanat aamun hetket kun heräämme kaikki suunnilleen samaan aikaan ja he näkevät pikkusiskon meidän sängyssämme heräilemässä ja suukottelevat, lepertelevät sille kamalasti (toivon myös että he eivät muista siitä seuraavan vartin päähän tapahtuvia asioita, kun lähes poikkeuksetta joku riitelee töihin ja kouluun lähtöjä.). Ne illat kun loruttelemme kaikki yhdessä Kolmoselle limpsinlompseja ja maantie-maantie-maantie-kuoppaa! ja Kolmonen räkättää pulleat posket hytkyen.