”Nyt mä en kyllä riitä”, huokaisin tänään Insinöörille kun oli yrittänyt jo tovin patistella yhtä läksyihin ja kuulustella toiselta koealuetta. Kolmosen osalta olin jo luovuttanut, joten iltapalan sijaan se istui keittiön saarekkeella kimaltavat keijusiivet selässään ja otti päivän seitsemännen purkan.
Vastauksena Insinööri ojensi mulle kylvynpehmoisen vauvan ja sanoi että ”ota tämä, tälle riität aina”. Vein vauvan tissille ja nukutin sen rauhallisesti meidän makkarissa.
Olisi ihana päättää tämä tarina tähän.
Sen sijaan vauva heräsi kun tajusi ettei ole enää mun kanssa ja alkoi riekkumaan. Itki ja riehui aina kun en ollut näkyvissä, hymyili ja leikki tyytyväisenä kuin mikäkin minut nähdessään. Alkoi taas huutaa jos selkäni kääntyi ja kuuli ääneni.
Insinööri taltutti samaan aikaan sekoilevaa Kolmosta ja minä kävin edelleen vähemmän rakentavaksi muuttuvaa keskustelua Kakkosen kanssa siitä mitä tehdään jos pää on kerta kaikkiaan liian kipeä läksyjen tekoon (minun vastaukseni, jos kiinnostaa: nukkumaan. Läksyt saa jäädä).
Äiti voitko sä NYT kysellä multa näitä hissan juttuja, sanoi yksi jolle olin jo varmaan kymmenesti sanonut ”kohta”. Eilen ja tänään. Pistin menemään inkvisitioita, mustaa surmaa ja kerettiläisiä. Juoksin välillä yläkertaan hyssyttämään pienintä. Totesin taas yhdelle että ei toi läksyjen teko nyt taida tänään onnistua, eiköhän luovuteta ja yritetään aamulla uudestaan. Vastaus oli…kiukkuinen.
Kolmonen kiukutteli Insinöörille kylvyssä, Nelonen kiukutteli itsekseen ylhäällä. Siirsin koko sirkuksen ylös, jos olisi helpompi hallita kolmea saman kerroksen puitteissa.
Yhtäkkiä olimme ahtautuneet kaikki siihen kahden neliön alueelle ylhäällä. Kakkonen kirjojaan edelleen harmistuneena roikuttaen, Ykkönen maaten koko lattian poikki ja muistellen mitkä olikaan Hansa-kaupunkeja, Kolmonen nakuna loikkien vuoroin Ykkösen yli, päälle ja alle ja Insinöörin jahdaten sitä yöppärin kanssa.
Nelonen huusi kaiken takana aina kun joku ei ollut sitä aktiivisesti paijaamassa, ja alkoi rauhoituttuaan huutaa joka kerta kun minä puhuin liian kovaa.
Siinä hetkessä tuntui taas pienen ajan siltä, mitä usein sanon ystäville jotka kysyy mitä oikeasti kuuluu:
No, hyvää, mutta on tämä neljä lasta joskus tosi tosi paljon. Ei vaan voi riittää näille kaikille, vaikka meitä on kaksi.
Sen mitä neljän lapsen kokemus kuitenkin tekee, on tietynlainen rauha asian suhteen. Voin aika tyynesti todeta että nyt on sillä tavalla että minä ja me emme riitä kaikille. Sitten täytyy vain palastella, ajoittaa ja jaksottaa. Hoidetaan pahimmat kriisit eka ja myöhemmin ne jotka voi vähän odottaa, ja samalla pidetään vähän mielessä ettei se olisi aina se sama lapsi joka joutuu odottaa.
Vanhemmuuden krooninen riittämättömyys ei ole siis hävinnyt vuosien varrella mihinkään mutta se ei enää samalla tavalla tunnu musta pahalta.
Tiedän että riitän, siis sillä tavalla syvällä henkisellä tasolla olemme riittävästi jokaiselle lapselle. Kaikki saavat isossa kuvassa riittävästi huomiota, rakkautta ja tukea. Mutta päivittäin tulee tilanteita jolloin joku tai monikin joutuu odottamaan tai jäämään kokonaan paitsi sitä mitä juuri silloin halusi.
Usein se joku on minä, lol. Mutta aika usein myös lapset, tai ainakin joku niistä. Ajattelen toisaalta että se on heillekin ihan kasvattava kokemus. Että aina ei saa sitä mitä haluaa ihan heti, ja toisaalta että yhdessä me autetaan aina sitä joka eniten apua tarvitsee. Yksilön tarpeiden lisäksi koko perheen toimintakyky on tärkeää.
He myös kaikki tietää jo aika tuskaisen hyvin että jos kolmevuotiaalla on kalsarit vinossa tai vauvalla nälkä, lopulta kaikki kärsii.
Jokainen lapsista osaa myös pitää puoliaan ja tunnistaa sen kun omat tarpeet on jääneet liian monta kertaa peräkkäin syrjään ja osaavat sanoa kun huomiota tarvitaan. Musta tämäkin on kyllä tärkeä taito.
Toki toivoisin etteivät he aina huomaisi tätä ihan saman iltana, mutta ihminen saa aina toivoa! Toivon usein myös korviini vastamelukuulokkeita ja keittiöön pienen luokan pyörremyrskyä.
Juuri nyt toivon taas hyvää yötä ja lempeitä Wilma-merkintöjä, sekä päänsärytöntä huomista minulle ja hänelle.