Nyt oli muuten kotiinpaluu lähellä. Ihan hirveä päivä takana. Ei sinänsä yllättävää, koska se alkoi taas kello 04. Voisko tää s****n jet lag kohta poistua lapsilta? Meillä ei olisi kyllä mitään ongelmaa nukkua pidempään.
Koska olen sekä tyhmä että hullu, päätimme lähteä porukalla rannalle heti aamusta. Nythän elämme siis jo lapsenvahtiaikaa, joten meillä on insinöörin kanssa vastuullamme omien lasten lisäksi yksi 5kk vauva sekä 8 ja 10v pojat. Tämä aiheuttaa jo pelkästään logistisesti haasteita, puhumattakaan syli- ja tissivajeiden auihettamista ongelmista. Rohkea sushin syö, joten pakattiin autoon kolme turvaistuinta, kaksi vauvaviihdyttäjää (takapenkin pojat), viisi pyyhettä, aurinkorasvoja, -laseja ja -hattuja, vaihtovaatteet kaikille, yksi viltti, yksi aurinkovarjo, kolmen vauvan hoitolaukkutarpeet, eväät (ml äidinmaidot ja termari jolla ne lämmitetään), kolme märkäpukua, yksi surffilauta, yhdet rattaat ja kaksi rintareppua. Kyllähän autoon vielä mahtui, mutta voitte varmaan kuvitella miltä me näytettiin kun roudattiin tätä kaikkea pehmeää rantahiekkaa pitkin. Vaikka toinen vauvoista oli laitettu rintarepussa isomman veljensä kannettavaksi, meinasi silti sekä kädet että etenkin hermot loppua kesken. Varsinkin kun Kakkonen huusi tapansa mukaan koko siirtymän, varmaankin lämmitelläkseen.
Kun koko komeus oli saatu hiekalle levitettyä, oli hetken seesteistä. Rasvasin isommat lapset huolellisesti, vauvat iskettiin viltille toisiaan tuijottelemaan ja Ykkönen pääsi taas aaltoja metsästämään. Tätä autuutta kesti ehkä kymmenen minuuttia, kunnes show alkoi. Serkkuvauva alkoi itkeä. Koska tänään on vasta toinen hoitopäivä, raukalla lienee ollut äitiään ikävä. Ja nälkä, mutta ei se uskaltanut oikein vierastuksissaan syödä. Kakkoselle sen sijaan olisi hyvin kelvannut ruoka, sekin alkoi itkeä nälkäänsä. Ykkönen ihmetteli hetken tilannetta ja tajusi sitten että äiti on nyt aika tosi buukattu – itku numero kolme alkoi.
Pattitilanne sai ensin aikaan valtavan ”tää on niin syvältä, haluun kotiin tai edes tältä rannalta pois” – purkauksen, sitten järkevöidyin ja syötin Kakkosen. Sitten Serkkuvauva rintareppuun, jossa se ensin söi ja sitten nukahti. Sillä aikaa Insinööri sai Ykköstä rauhoitettua. Sama teema vaan jatkui kolo päivän: Serkkuvauva ei ole meidän kanssa zen, tai ainakin sille kelpaa vain minä. Kakkonen on muuten fine mutta ongelmatilanteissa kelpaa vain minä. Ykkönen taas on aivan tiloissa jo kolmatta päivää, koska on jet lag ja koska äiti otti jo toisen vauvan huomikilpailuun mukaan.
Päivä eteni siis tuskaisesti. Lisäksi onnistuimme rikkomaan auton kattotelineet, Insinöörin aurinkolasit ja yhden juomalasin. Pahin säätäminen paljastui kuitenkin vasta illalla: viisi minuuttia lähtösähläystä vauva kädessä biitsin keskipäivässä ja ihoa paloi. Vauvalta. Kakkosen käsivarret ovat nyt hehkuvan punaiset. Voin kertoa että morkkis on aivan tajuton, olen aina ollut tosi tarkka siitä, ettei lapset saa liikaa aurinkoa. Tai ainakin ennen näemmä olin, nyt annoin noin vain lapselleni hyvän kasvualustan ihosyövälle.
Fiilistä ei helpota edes se, että olen itse kuin raidallinen rapu selästä. Ilmeisesti kukaan ei rasvannut mua, vaikka mä rasvasin muut, ihme juttu.
Päivässä on siis ollut itkua, hammastenkiristystä ja kipua, mutta oli tässä sentään taas jotain liikuttavaakin. Sen jälkeen kun olin jo huomannu Kakkosen polttomerkinnän, vein sen ulos maristakseni aiheesta. Silloin 10v serkkupoika huomautti; ”sen pää on auringossa”. Voi elämä. Sopersin anteeksipyynnön Kakkoselle ja parahdin että olen kyllä tänään maailman huonoin äiti. Tähän sain serkkupojalta aidon sympaattisen ja lohduttavan yksiselitteisen vastauksen ”et ole”.
Kiitos.
Tämän voimalla nukkumaan. Huominen on parempi, eikö? Ja huomenaamulla mennään muuten ihan vaan leikkipuistoon. Ja Kakkonen puetaan pitkähihaisiin.
Ps. Sattuneesta syystä tänään ei ehditty ottaa kuvituskuvia.