Auta vastuunkantajaa relaamaan, ei se itse sitä tekemistä lopeta

Mä olen miettinyt tätä usein, joten ehkä se on syytä kirjoittaa auki: voisitko juuri sinä auttaa vastuunkantajaa joskus relaamaan?

Olen itse sellainen, että tykkään hirveästi edistää asioita. Mulle on ehkä määritelmällisesti tärkeintä että asiat etenee – oli se sitten ulos lähteminen, projekti tai elokuva. En tahdo kestää sivupolkuja, auki jääviä asioita, turhaa työtä, rutiininomaisia toistoja ja sitä että asiat liikkuu hitaasti.

(Olipa muuten hyvä idea haluta monen lapsen äidiksi!)

Tämä piirre on vahvana erityisesti töissä. Jos näen jonkun asian, jonka voisi tehdä, teen sen. Siihen menee minuutti tai kaksi, sitten se on hoidettu ja pois työlistalta. Upeeta! Olen tyytyväisin elämääni silloin kun olen saanut tehdä kaikenlaista ja ihaninta olisi jos se työlista olisi aina ajan tasalla, ei mitään tekemättömiä töitä näköpiirissä.

Ja sitten sinne tyhjälle listalle tulisi joku uusi homma jonka saisi heti tehdä! Oh!

Olen eteenpäin pyrkivä kaikessa mitä teen, vaikka en aina tajua olevani sellainen. Olen vain sisään rakennetusti valmiiksi saava veturi. Se ei ole aina hyvä piirre, mutta erityisesti työelämässä se on kyllä aika ässää! Olen ihan sairaan tehokas, mutta en ylitunnollinen; aikaansaava ja tavoitteellinen, mutta en perfektionisti. Päämäärätietoinen mutta yleensä silti muille armollinen. Ajattelen vain että jos huomaat että jokin on vialla, korjaa se. Jos huomaat että jonkun asian voi tehdä, tee se!

Vien tuosta mennessäni nuo roskat, laitanpa samalla astianpesukoneen päälle, soitan tämän puhelun vielä ja hei nyt kun näen sut niin muistathan sen keskiviikon tapaamisen?

Inhoan sitä että tämä eteenpäin vievä vahva voima niputetaan hieman naureskellen, säälien tai dissaten suorittamiseksi, vaikka itsekin sitä sanaa käytän. No se on semmonen suorittaja, tiedäthän. Joo, tiedän! Ne tyypit rakentaa aivan helvetisti asioita ja saa muutkin mukaan vauhtiinsa, vitsi ne on hyviä!

Suorittajat, veturit, innostajat ja edistäjät on super tärkeitä kaikissa projekteissa. Elämässä. He on niitä jotka keksii ekat käytännön asiat jolla edistää projektia huomenna, ehdottaa illanistujaisia, vie juoksulenkille, organisoi yhteisen lahjan sankarille. Samat ihmiset ovatkin usein myös maailman avuliampia, paatuneita oppaita kaikille jotka sattuvat kysymään tai vaikka eivät vielä ehtisi kysyäkään.

Se on sellaista että näkee ystävien chatissa keskustelun johon voisi hyvin osallistua, ottaa kantaa, tai vaikka kannustaa, eikä millään osaa olla kirjoittamatta niitä vastauksiaan vaikka juuri nyt ei todellakaan olisi aikaa mutta vitsi kun mä tiedän ratkaisun just tohon mihin toi pyysi apua!

Nyt palaan siihen pointtiini, koska tämä kirjoitus on vaarallisesti eksymässä sivupoluille ja se ahdistaa minua niin että meinaan jättää koko tekstin kesken. Täytyy puskea tämän loppuun kun kerran aloitin.

Nämä vastuunkantajat ottavat vastuun tosi usein jopa huomaamattaan ja niin nopeasti etteivät ehdi itseltäänkään kysyä “ehtisinkö  tai jaksaisinko sittenkään”. Siksi he tarvitsevat muiden apua.

Mä hoidan kyllä – tyypit pitää pakottaa siirtymään joskus sivuun, lepäämään vähän. Niille pitää sanoa että älä sinä tule taas tänne meitä kuskaamaan, me tullaan hakemaan tällä kertaa sut. Niiden puolesta pitää kysyä että voisinko minä hoitaa sen lahjan tällä kertaa? Ja joskus niille pitää oikeasti sanoa että et nyt hoida tätä, sulla on liikaa. Anna minä teen.

Koska tosi helposti sitä jumahdetaan niihin rooleihin. No se Jukka nyt aina siivoaa keittiön illalla, se varmaan ihan nauttii siitä. Äitihän nämä jouluruoat aina hoitaa. Satu kuitenkin jeesaa jos kysyn sitä. Hanne tulisitko sä tähän projektiin kun tiedän että sä saat sen tapahtumaan?

Yleensä siinä vaiheessa kun hommia edistävä, vastuita kasaava – sanotaan sitten vielä se suorittaja – sanoo itse että hei en mä ehkä oikeasti kyllä oikein ehdi tai jaksa, ollaan jo aika pitkällä ja lepoa olisi tarvittu jo pari kuukautta sitten.

Minun ja muiden kaltaisteni ympärillä ei riitä ihmiset, jotka auttavat kyllä kun pyydetään. Tarvitaan ihmisiä jotka auttavat vaikka ei pyydetä ja ihmisiä jotka oikeastaan pakottavat antamaan auttaa vaikka se suoraan kiellettiin.

Mihin sitä kissa karvoistaan tai tekijä maaliviivoistaan pääsisi, ellei muut pakota?

Joten FYI Satu, tämä oli sulle. Kiellän sua tekemästä enää mitään Myynninmurtajiin liittyvää tänä vuonna. Adios!

Kuva: Aino Heininen @ainnomaria

JAA
9 Comments
  • Michaela
    marraskuu 15, 2020

    Siis just näin! Tunnistan itseni niin tästä. Tosi hyvä kirjoitus! Kiitos.

    • Valeäiti
      marraskuu 15, 2020

      Kiitos! Kiva kuulla koska ajattelin taas tehdessä että ei saatana, tässä mä teen tällästä koska sain sen päähäni eikä mitenkään aika riittäisi 😀 😀

  • Satu
    marraskuu 15, 2020

    ”Täytyy puskea tämän loppuun kun kerran aloitin.”
    REPESIN. TUNNISTIN. Vähän itkettikin <3

    • Valeäiti
      marraskuu 15, 2020

      😂😍😘 tsempit sinne lopettamiseen!

  • Marie
    marraskuu 15, 2020

    Ja miten huono omatunto ja riittämättömyyden tunne voikaan tulla kun yhtenä iltana viikossa ei vain kertakaikkiaan jaksa tyhjentää tiskonetta, kun muuten suorittaa jokaisen hetken täysillä! Vaikka eihän se pitäis niin olla, muttakun osais edes vähän relata välillä 🤪

    • Valeäiti
      marraskuu 17, 2020

      Joskus joo, ihan hulluista asioista voi tulla riittämätön olo! Esim siitä etten ollut vastannut vielä näihin kommentteihin hahaha

  • Ellu
    marraskuu 16, 2020

    Niin tunnistan itseni! Ratkaisukeskeisyys on minussa niin voimakkaana, että se on usein ainoa tapa minulle käsitellä asioita. Omien teinieni kanssa huomaan, että pitäisi löytää itsestä välillä toisenlainenkin puoli: kaikkia ongelmia ei ole luotu ratkaistaviksi, eikä ainakaan niin, että joku muu ratkoo ne asianomaisen ihmisen puolesta. Eli kun se teini ahdistuneena avautuu omasta tilanteesta, en saisi kaivaa työkalupakistani kolmea ilmiselvää ratkaisuvaihtoehtoa, joista ei tarvitse kuin valita ja kulkea sen mukaista tietä kohti vääjäämätöntä onnea, vaan minun pitäisi osata ehkä hetki velloa mukana siellä ongelmassa ja vain kuunnella ja sitten lopulta antaa toisen keksiä se ratkaisu itse. Vaikka pidän tehokkuutta ja veturina toimimista lähes kaikkiin tilanteisiin sopivana, niin löydän arjestani myös hetkiä, joista tiedän, että minun täytyisi vaihtaa jokin toinen rooli päälle. Ja se on vaikeaa!

    • Valeäiti
      marraskuu 17, 2020

      erittäin hyvä että huomaat ton! Silloin sitä pystyy just tietoisesti välttää että ”nyt vain kuuntelen, en ratkaise”. Roolin vaihtaminen ON vaikeaa!

  • Anna
    marraskuu 18, 2020

    Oi miten ihanaa, että joku muukin painii tämän kanssa. Kun tutustuin persoonallisuustyyppeihin paremmin tämä kolahti, suorastaan räjäytti tajunnan. Erityisesti nopeus on ongelma, tässä asiassa saan päihini töissä kun kuulemma muut eivät edes ehtineet ajatella kun minä jo saarnaan parhaista ratkaisuista perusteluineen – anna nyt hyvä nainen muidenkin edes yrittää! Nyt siis yritän pitää suuta soukemmalla, että analyytikotkin saavat ajatukset rullaamaan, sitäpaitsi nopeat ratkaisut eivät tosiaankaan ole aina parhaita, paitsi jos kyse on nälkäkuoleman partaalla kiljuvista lapsista tai astianpesukoneen tyhjentämisestä. Eletään siis välillä slowmotionilla me säntäilijätkin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.