Julialta tuli taas tosi vaikea kyssäri mulle tän päivän luukkuun!
Hanne: Kerro joku surkea neuvo, jonka oot joskus saanut!
No tuota, te tiedätte jo minun asenteeni neuvoihin. Olen super allerginen pyytämättä tulleille neuvoille, en tiedä miksi. Tai tiedän minä! Julia sen upeasti joskus itse kiteytti omassa blogissaan:
Lisäksi neuvomisiini liittyy sellainen itsekäs ajatus, että minun elämäni ja minun valintani olisivat jotenkin jumalaisella tavalla parempia kuin toisen.
Tässä Tiian vanhassa tekstissä taas validoidaan mun ärtymys aiheesta ja opetetaan hienosti, miten neuvoa:
Siksi, ensi kerralla, kun tekee mieli neuvoa pyytämättä, älä neuvo. Sano vaan että voi saatana. Tämä on neuvo.
Joka tapauksessa, minä en juurikaan pidä neuvoista. Jokin vajavaisuus minussa itsessäni triggeröityy valtavasti kun mulle ehdotetaan pariston vaihtamista rikkinäisen kellon kohdalla – tässä täytyy olla kyse siitä että ajattelen ihmisten näkevän minut niin tyhmänä, etten olisi tätä jo kokeillut.
Jostain syystä se että joku näkisi minut tyhmänä on mun oma elitistinen traumani, ei mennä siihen tällä kertaa syvemmin! Pyytämättä neuvominen on toki usein muutenkin vähän hankala, vaikka vastaanottajana ei olisi joku näin herkkä kuin minä, mutta neuvominen yleensäkin on mulle vähän sellainen touchy juttu, että siinä pitää kyllä taiten edetä, hahaha.
Neuvojen, pyydettyjen tai ei, haaste on se että ne estävät joskus kuuntelemisen. Kun tarjoaa neuvoa, tarjoaa herkästi nopeaa ratkaisua, joka voi kuulostaa siltä ettei kestä kuulla toisen ongelmaa ja haluaisi sen vain pois päiviltä kiusaamasta kumpaakin.
Usein neuvoja parempaa on kuunnella, ymmärtää, mumista sympaattisesti. Sitten voi ehkä kokeilla varovasti kysyä haluatko että kuuntelen, lohdutan vai autan ratkaisemaan?
Joskus oikein haluan neuvoja, silloin yleensä olen kääntynyt sellaisen ihmisen puoleen jolla tiedän olevan asiaan hyvää kokemusta tai mielenkiintoinen näkökulma omaa ajattelua rikastamaan. Näissä tapauksissa olen aina saanut vain tosi hyviä neuvoja <3
Sitten siihen polttavaan kysymykseen: surkeita neuvoja, joita olen saanut? Tässä pari:
Lakkaatte vain yrittämästä niin tuut raskaaksi pian, kun jouduimme käymään tutkimuksissa ja pikkiriikkisen hoidoissakin ensimmäistä lasta yrittäessä
Ei sinne enkkuluokalle kannata hakea, on niin vaikea päästä sisään, kun opolle sanoin että kiinnostaa (en tietenkään totellut ja pääsin sisään, ja minusta tuli Jessica)
Muita en muista, koska olen jokaisen mielestäni huonon neuvon kohdalla ollut ihmisenkokoinen ankka jonka sulat pyyhkii moiset naurettavuudet äkkiä pois (kunnes myöhemmin nöyrryn kuulemaan ja totean henkilön olleen oikeassa).
Loppuun vielä yksi parhaita neuvoja jonka olen koskaan saanut, joka liittyy päätösten katumiseen jälkikäteen. Neuvon tarjoili appiukkoni, joka sanoi että kaikki päätökset tehdään aina sen hetken tiedon ja kokemuksen varassa, joten niitä ei olisi voinut edes tehdä niin miten jälkikäteen ajattelee.
Jotenkin tosi lohduttava ajatus.
Julia: Oletko / oletteko koskaan harkinnut asumista muualla kuin Helsingin keskustassa?
Tänään me muuten kysytään toinen toisiltamme aivan jäätävä määrä vaikeita kysymyksiä osana yhteistyötä Planin kanssa IG livessä klo 18 alkaen! Tule mukaan!