Välillä meidän perheen ikäjakauma naurattaa, ainakin näin konkreettisissa tilanteissa kuin tänään.
Melkein-riitelin pyykeistä murrosikäisen kanssa, jonka aamusta väsyneet silmät ovat jo lähes samalla tasalla omieni kanssa. Lokakuussa se saa minut kiinni ja hujahtaa sitten ohi. Se katosi murahtaen viereltäni omaan huoneeseensa, keho melkein karmeja hipoen, yhtäkkisesti pidentyneet raajat kolistellen.
Sillä hetkellä, kun nafti t-paita ja omassa sfäärissään elävä tukkapehko katosivat näkyvistä, ampaisi viereisestä ovesta sama tyyppi 10 vuotta nuorempana. Se tuli nakuna, puhtaana, tyhjänä tauluna, toispolvisessa konttauksessa, hurjasti päristellen ja jokin leikissä kulkuneuvoksi muotoutunut kädessä. Perässä tuli siskon toimesta jäteauto, jota ohjasi Nipsu.
Nauratti. Ei tästä porukasta vauhti puutu, ja voi kivasti aina sitten varioida eri vanhemmuuden haasteiden välillä. Tule sinä nukuttamaan nämä pienet, niin mä keskustelen noiden kanssa yökylästä ja kotiintuloajasta. Laittakaa te tiskit, me pestään pylly nyt. Yhteinen nimittäjä kaikille on pizza, toisille todellakin oma kokonainen, toiselta pitää nyppiä millimetrin kokoinen basilikan lehvä pois.
Myönnän kyllä miettiväni joskus väsyneenä, että aika pitkä kasvattamisen aikakausi tuli valittua. Yhtä usein kyllä mietin, miten siistiä on saada tämä kaikki vielä kerran: olla mukana kun yksi tajuaa, miten neljästä kirjaimesta muodostuu joku järkevä sana ja nähdä miten toisen jalat liitää jo niin hienosti, että ensi kesänä otetaan polkimet mukaan. Tavata yhden uusi tärkeä ihminen, kannustaa seuraavissa opinnoissa.
Vieressä tutut silmäpussit, kummallakin tätä nykyä vähän helpommin vähän syvemmät. Mutta toisaalta kummallakin ihan silmien edessä todiste siitä, että yllättävän nopeasti helpottaa ja aivan liian nopeasti se onkin jo melkein ohi, ja omalta lapselta pitää kalenteroida yhteistä aikaa – jotta se kiireiltään ehtii nähdä sua.
Ei muuta kuin kohti uusia kokemuksia ja sitten myös niitä tavallaan jo kerran elettyjä uusia kokemuksia!