Kun mää niin yritin. Yritin, saakeli, tsempata.
Asennoiduin hyvin etukäteen. Tiesin, että Insinöörin on pakko tehdä pihahommia (tai jonkun on pakko muuttua rahaksi – ei onnistu) ja tiesin, että lasten kanssa minkään tekeminen on vaikeampaa tämän hetkisellä ruumiinrakenteellani. Tiesin, että ne alkaa hyppiä seinille jos eivät ui / liiku / pompi / pelaa pingistä monta tuntia päivässä.
Tiesin etteivät ne tule liikkumaan, koska minä en voi liikkua.
Osasin myös jo silloin viime perjantaina aavistaa että Kakkosen alkanut flunssa voi vaikeuttaa asioita entisestään. Kyllä minä ne sääennusteetkin näin, ei nämä sateiset päivät yllätyksiä olleet.
Mutta voi hyvä jumala sentään että voi silti ihmistä ottaa pannuun tämä saatanan kesäloma. Kun ei ole mitään muuta tekemistä kuin siskon lyöminen koska ”se puristi mua ensin kädestä ja en minä mitään uhkaillut” ja kun uloskaan niitä ei voi patistaa. Joku on liian kipeä tai vettä tulee liikaa.
Ja kun se patistaminenkin alkaa jo vituttaa niin paljon ettei veri kierrä päässä eikä mahassa.
Kun minusta ei ole mihinkään ekstra sirkustemppuihin ja yhdessä perheenä tehtyjä reissuja since äitiyslomani alku (joka oli ehkä joskus viime vuoden puolella) on pari hassua. Kerran vein lapset Uutelaan ja siellä nähtiin kaksi kyytä. Ei mennä toiste.
Kun en enää jaksaisi olla hetkeäkään täällä kotona ja samalla haluaisin vain maata kotona. Yksin. Heinänuhani kanssa.
Niin niin silloin saattaa käydä niin että sitä sanoo kaikenlaisia asioita, joita ei koskaan uskonut sanovansa. Kuten:
Ihan sama kuka sen aloitti, minä lopetan sen.
Tai:
Nyt kumpikin omiin huoneisiinne! Saatte vähä miettiä omaa käytöstänne!
Silloin saattaa myös olla niin että minäkin menin omaan huoneeseen ja mietin omaa käytöstäni. Pesin hampaita kahden minuutin ajan (tämä kohtaus todella tapahtui ennen aamuhammaspesua) ja tein suunnitelman. Sen nimeksi tuli hajoita ja hallitse.
Hajoitan päivämme pariin osaan: aktiviteetteihin ja ruutuaikaan. Huomenna aktiviteetteja on aamiainen keskustassa ja iltapäivällä toiset serkut. Ruutuaikaa on se kaikki jolloin minulla alkaa maha supistaa ja pää kiehua.
Ruutuaika tarkoittaa muuten aikaa, jolloin mulle on aivan se ja sama mitä teette kunhan siitä ei aiheudu mulle liikettä tai meteliä.
Hajoitan perheen välillä pariin osaan. Torstaina lähdemme Ykkösen kanssa kahdestaan Tampereelle päiväksi, pojat tulevat perjantaina perässä. Siinä saavat sitten pihakiveä raahata ja hiekkaa tasoitella ihan ilman että kukaan nalkuttaa siitä kuinka taas olisi ruoka-aika ja voi helvetti minä täytän täällä taas astianpesukonetta.
Niin minä nyt teen. Ja minä aion nauttia tästä perkeleen kesälomasta joka kuulemma jossain kohtaa synnytykseksi muuttuu. Tällä pärjään tämän viikon loppuun, seuraavaa en vielä uskalla ajatella. Jotenkin alan aavistaa että sekin sisältää sittenkin pihakiviä.
Yhtä hemmetin huonosti piilotettua odotustahan tämä outo aika on. Pihan valmistumisen odotusta. Serkkujen näkemisen odotusta. Vauvan odotusta. Auringon odotusta. Piinaavaa jännitettä, joka saa koko perheen napisemaan.
Ja jos nyt joku sanoo että raskaushormonit ne siellä jyllää voi hellanlettas niin minä tulen ja asetan koko teoreettisesti liian pienen mahani sinun päällesi ja sanon että miten nyt jyllätään, niin.