Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Hajoita ja hallitse – kuinka tehdä tästä kesälomasta siedettävää

10 Permalink

Kun mää niin yritin. Yritin, saakeli, tsempata.

Asennoiduin hyvin etukäteen. Tiesin, että Insinöörin on pakko tehdä pihahommia (tai jonkun on pakko muuttua rahaksi – ei onnistu) ja tiesin, että lasten kanssa minkään tekeminen on vaikeampaa tämän hetkisellä ruumiinrakenteellani. Tiesin, että ne alkaa hyppiä seinille jos eivät ui / liiku / pompi / pelaa pingistä monta tuntia päivässä.

Tiesin etteivät ne tule liikkumaan, koska minä en voi liikkua.

Osasin myös jo silloin viime perjantaina aavistaa että Kakkosen alkanut flunssa voi vaikeuttaa asioita entisestään. Kyllä minä ne sääennusteetkin näin, ei nämä sateiset päivät yllätyksiä olleet.

Mutta voi hyvä jumala sentään että voi silti ihmistä ottaa pannuun tämä saatanan kesäloma. Kun ei ole mitään muuta tekemistä kuin siskon lyöminen koska ”se puristi mua ensin kädestä ja en minä mitään uhkaillut” ja kun uloskaan niitä ei voi patistaa. Joku on liian kipeä tai vettä tulee liikaa.

Ja kun se patistaminenkin alkaa jo vituttaa niin paljon ettei veri kierrä päässä eikä mahassa.

Kun minusta ei ole mihinkään ekstra sirkustemppuihin ja yhdessä perheenä tehtyjä reissuja since äitiyslomani alku (joka oli ehkä joskus viime vuoden puolella) on pari hassua. Kerran vein lapset Uutelaan ja siellä nähtiin kaksi kyytä. Ei mennä toiste.

Kun en enää jaksaisi olla hetkeäkään täällä kotona ja samalla haluaisin vain maata kotona. Yksin. Heinänuhani kanssa.

Niin niin silloin saattaa käydä niin että sitä sanoo kaikenlaisia asioita, joita ei koskaan uskonut sanovansa. Kuten:

Ihan sama kuka sen aloitti, minä lopetan sen.

Tai:

Nyt kumpikin omiin huoneisiinne! Saatte vähä miettiä omaa käytöstänne!

Silloin saattaa myös olla niin että minäkin menin omaan huoneeseen ja mietin omaa käytöstäni. Pesin hampaita kahden minuutin ajan (tämä kohtaus todella tapahtui ennen aamuhammaspesua) ja tein suunnitelman. Sen nimeksi tuli hajoita ja hallitse.

Hajoitan päivämme pariin osaan: aktiviteetteihin ja ruutuaikaan. Huomenna aktiviteetteja on aamiainen keskustassa ja iltapäivällä toiset serkut. Ruutuaikaa on se kaikki jolloin minulla alkaa maha supistaa ja pää kiehua.

Ruutuaika tarkoittaa muuten aikaa, jolloin mulle on aivan se ja sama mitä teette kunhan siitä ei aiheudu mulle liikettä tai meteliä. 

Hajoitan perheen välillä pariin osaan. Torstaina lähdemme Ykkösen kanssa kahdestaan Tampereelle päiväksi, pojat tulevat perjantaina perässä. Siinä saavat sitten pihakiveä raahata ja hiekkaa tasoitella ihan ilman että kukaan nalkuttaa siitä kuinka taas olisi ruoka-aika ja voi helvetti minä täytän täällä taas astianpesukonetta.

Niin minä nyt teen. Ja minä aion nauttia tästä perkeleen kesälomasta joka kuulemma jossain kohtaa synnytykseksi muuttuu. Tällä pärjään tämän viikon loppuun, seuraavaa en vielä uskalla ajatella. Jotenkin alan aavistaa että sekin sisältää sittenkin pihakiviä.

Yhtä hemmetin huonosti piilotettua odotustahan tämä outo aika on. Pihan valmistumisen odotusta. Serkkujen näkemisen odotusta. Vauvan odotusta. Auringon odotusta. Piinaavaa jännitettä, joka saa koko perheen napisemaan.

Ja jos nyt joku sanoo että raskaushormonit ne siellä jyllää voi hellanlettas niin minä tulen ja asetan koko teoreettisesti liian pienen mahani sinun päällesi ja sanon että miten nyt jyllätään, niin.

JAA
10 Permalink
10 Comments
  • Noora
    heinäkuu 3, 2019

    Kiitos! Just nyt kypsyttää tää koko kesä”loma” niin jäätävästi, lohduttavaa kuulla ettei se muillakaan ole aina niin auvoista. Vanhin poika raivoaa, kun kaikki on tylsää. Voi apua mikä esiteini-ikä… Nuorin huutaa, koska uhma kolmatta vuotta ja vähintään yhtä pitkään jatkunut korvatulehdus. Neljänsiä putkia odotellaan… Keskimmäinen käyttäytyy oudon hyvin, mikähän pommi sieltä on tulossa?! Ehtii kyllä tapella molempien veljien kanssa ihan kiitettävästi. Miehen kanssa yhteistä lomaa (tai miehellä lomaa ylipäätään) max viikko, joten ehdin nauttia näistä ihanista lapsista yksin ihan koko rahan edestä… Ensi kesänä mulla ei taida olla lainkaan lomaa. Ei pysty.

    • Valeäiti
      heinäkuu 3, 2019

      Mä kuule luulen että aika monessa perheessä on tätä samaa ihan ilman mitää raskausrajoituksia. Se on aina rankkaa koko perheelle kun ollaan vähän rutiinittomassa tilassa ja tekemistä pitäisi keksiä. Elokuussa on taas kaikki onnellisia hetken kun arki alkaa 🙂

  • Joha
    heinäkuu 3, 2019

    Anteeksi, mutta tuo tekstin viimeinen kappale sai purskahtamaan nauruun😂 sä oot ihan paras! Mukavaa odotusta/odotuksia! 😉

    • Valeäiti
      heinäkuu 3, 2019

      No hyvä, tarkoitus olikin! jotain iloa tähänkin valitukseen! 😀

  • Tiia
    heinäkuu 3, 2019

    Ne päivät (jotka muuttuivat viikoiksi) lasketun ajan ympärillä. Tajusin silloin, miksi sitä kutsutaan raskaudeksi ja odotukseksi. Tsemppiä!

    • Valeäiti
      heinäkuu 3, 2019

      Mulla ei tällä kierroksella vielä raskaus edes yhtään harmita, olo on niin hyvä – jos on rauhassa. Se just harmittaa etten voi kävellä koko päivää tai kyykkäillä liikaa, eli joutuu tosi paljon hölläämään eli ei voi tehdä lasten kaa montaa kivaa juttua jota haluaisi. Ilman sitä toivoisin edelleen että tää raskaus vaan jatkuu ja jatkuu!

      Tosin katotaan tätä uudestaan sit 40+ viikoilla, muistelisin että Ykkösen kanssa en siellä 42+0 enää ollut ihan näin onnellinen 😀

  • wewwaton
    heinäkuu 3, 2019

    Aiettä! Miten voikin tämä äitiys olla välillä niiiin raskasta?! Ja vaikka ei edes ole raskaana / voi enää mitenkään vedota siihen edelliseen neljä ja puoli vuotta sitten päättyneeseen raskauteen?!

    Omia vanhemmuuden tähtihetkiä oli viime viikonloppuna pyöräretki mökille… mentiin siis auton kyydillä muutaman kilometrin päähän mökistä ja jäätiin lasten ja pyörien kanssa pyörätien päähän ja mies lähti autolla kauppaan. Nelivuotias oppi pyöräilemään vastikään ja sitä on nyt treenattu liian vähän, niin ajattelin, että mukava tasainen asfaltoitu pyörätie olisi turvallinen ja helppo paikka jatkaa harjoittelua.

    Mutta.

    Kotona isä oli juuri vaihtanut pienemmästä pyörästä satulan työntökahvoineen uuteen isompaan pyörään (jolla siis on ajanut jo ihan onnistuneesti), jotta liikkeellelähtöä olisi helpompi avustaa oman pyörän selästä. Lapsi nousee pyörän selkään, polkaisee kerran, kääntää sarvet linkkuun ja kaatuu. No, siinä yritän tsempata lasta että ei käynyt kuinkaan, yritetään uudestaan kun hän vain itkee ja huutaa että ei halua / uskalla….

    Tätä itkua / huutoa jatkuu sen seuraavan puoli tuntia, kun yritän lohduttaa, kiristää, uhkailla jne. Lähden jo pari kertaa itse pyörälemään kauemmaksi ja sanon että jää sitten sinne jos et suostu edes yrittämään! ”Soitan isälle että ottaa sinut kyyytiin!” Palaan takaisin, yritän lohduttaa ja tsempata, menetän taas hermot, uhkaan antaa pyörän pois ja/tai heittää sen ojaan…

    Niin, että ompa palkitsevaa opetella näitä uusia taitoja… ja huomata että se saakelin satula on jäänyt niin ylös että onnettomalla lapsella ei yllä edes varpaat maahan jos nousee satulaan… hädin tuskin polkimille. Ja äiti on vaan vihainen. Että kylläpä sai olla ylpeä itsestään jälkeenpäin.

    Isä tuli kaupasta. Lohdutti lasta. Laski satulan ja piti kahvasta kiinni 10m. JA sitten se lapsi polki sen parin kilometrin matkan mökille pysähtymättä.

    Pyysin lapselta anteeksi.

    • Valeäiti
      heinäkuu 3, 2019

      Oh no mä niiiiiin voin kuvitella itseni sun asemaan sinne! Viimeinen lause ainoa millä väliä, joskus sitä sössii aikuisenakin ja sit voi ja pitää pyytää anteeksi!

      Ja hei: pyöräily salee sujuu jatkossa paremmin 🙂

  • pilami
    heinäkuu 3, 2019

    Jos sun elämässä ”nyt omiin huoneisiin rauhoittumaan” on paha lause niin en ehkä uskalla kertoa mitä mun suusta joskus pääsee.

    • Valeäiti
      heinäkuu 3, 2019

      LOL, ei ole pahimmasta päästä tosiaan 😀 Tämä nyt oli vain tämä kesälomaedition, palataan sitten taas joskus niihin pahimpien syntien tunnustuksiin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.