Kolme viikkoa jäljellä laskettuun aikaan ja ajatukset alkavat kääntyä pikkuhiljaa kohti tulevaa synnytystä.
Ykkösen kanssa minulla oli oikein tyypillinen ensisynnyttäjän kokemus; pitkä ja vaivalloinen. Raskausmyrkytys säesti tapahtumaa niin että siitä tuli myös hieman stressaava ja lopulta päädyttiin imukuppiin episiotomian kautta (ei sinänsä kamala juttu ollenkaan, mestat oli vähän kipeämpänä vain jälkikäteen).
Toinen meni paljon paremmin. Synnytys oli nopeampi, selvittiin ilman mitään imukuppeja ja lapsi tuli muistaakseni aika jouhevasti ponnistaen ulos. Pieni miinus vain että sairastuin siihen oksennustautiin kesken kaiken.
Näiden kahden synnytyskokemuksen jälkeen olen odottanut tätä kolmatta tunteiden sekamelskalla. Olen yhtäaikaa innostunut, jännittynyt, toiveikas. Jotenkin voisin kuvitella että tästä tulee se kuuluisa voimaannuttava synnytys, joka menee hienosti ja saa minut kokemaan jotain ihan ainutlaatuista. Toisaalta juuri tuon kuvitelman takia pelkään että odotukseni ovat liian korkeat ja petyn.
Pelkään kipua ja sitä etten pärjää sen kanssa. Pelkään etten osaa olla tilanteessa vahvasti ja rauhallisesti läsnä vaan menen vain sokkona eteenpäin, huoli tulevista kivuista rinnassani. Eniten toki pelkään että jotain käy, ettemme kaikki selviä tästä terveenä.
Olen kai siis ihan tavallinen nainen joka miettii mitähän siinä synnytyksessä tällä kertaa tapahtuu. Tällä kertaa mukana mietinnöissä on myös #minämyössynnyttäjänä -kampanja, jonka huomaan vaikuttavan minuun henkilökohtaisesti negatiivisesti. Se saa miettimään, minkälaiseen asenneilmapiiriin olen astumassa kun Naistenklinikalle menen.
Kirjoitin aiheesta ja kampanjasta tosi pitkän tekstin, joka odottaa edelleen luonnospöydällä. Pelkkä tekstin kirjoittamisesta mainitseminen sai aikaan niin kiihkeää keskustelua Instagramin puolella, etten ole varma haluanko julkaista tekstiä. Omat fiilikseni on ristiriitaiset ja etenen vajavaisilla tiedoilla, niin kuin kaikki muutkin.
Ainoa vahva mielipiteeni asiasta on että synnyttämisen on oltava jokaiselle mahdollisimman turvallinen kokemus. En vain ole ihan varma miten tätä pitäisi edistää.
Asiaan ei ole mitään valmista ratkaisua tai helppoja vastauksia. Keskustelu on äärettömän tärkeää ja vie asioita eteenpäin. Jokainen synnytys kartuttaa yksilöiden kokemuksia ja toisaalta ruokkii sekä yleistä asenneilmastoa että synnytyskulttuuria. Jokainen synnytys on myös yksi iso mysteeriboksi, jonka etenemisestä ei meistä kenellekään ole takeita – ei synnyttäjillä eikä ammattilaisilla.
Olemme kaikki samassa vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa, josta pitäisi yhtenä tiiminä selviytyä ulos. Silloin on super tärkeää että tilanteessa vallitsee syvä luottamus puolin ja toisin. Miten se luottamus voitaisiin taata?
Aihe on niin tulenarka ja samalla henkilökohtainen, että koen sen vaativan hurjan valmistautumisen ennen mitään kannanottoa. Pitäisi olla journalisti joka jaksaa penkoa keskustelun taustat läpikotaisin, ettei vahingossa sano jotain hölmöä, joka vie keskustelua väärään suuntaan.
Voin uskaltaa kertoa, mitä minä itse ajattelen juuri nyt:
Uskon siihen että parempaan pitää aina pyrkiä ja epäkohtiin ehdottomasti puuttua. Rakastan ihmisiä, jotka ponnistelevat yhteisen hyvän eteen kampanjoimalla ja haluan tukea heitä omalla tavallani. Uskon täysin että kamalia epäkohtia synnyttämisen osalta on ja on ollut.
Mutta huomaan että tämä kampanja saa minut tulevana synnyttäjänä selvästi vähän aiempaa huolestuneeksi.
Kun luen kampanjan keräämiä kokemuksia, alan pelätä jotain kamalaa tapahtuvan minullekin. Pelkillä kontrollikäynneillä Naistenklinikalla olen alkanut yhtäkkiä pelätä että minuun suhtaudutaan vähätellen, alistavasti tai vain epäasiallisesti. (Ei ole kohdeltu, todellakaan).
Kun luen kampanjasta syntyvää keskustelua, pelkään että asenneilmapiiri on tulehtunut entisestään. Olen muutenkin vieraiden silmissä vahvan ja tiukan oloinen tyyppi (kuulemma pelottava jos en hymyile, enkä usko hymyileväni synnyttäessä) ja pelkään että minusta ajatellaan että olen jollain tapaa itse tulossa vahvasti asenteellisena synnyttämään. Omituinen pelko, tiedän, mutta sen nyt olen saanut itselleni aikaiseksi kampanjaan tutustuessani.
Oikeasti yritän itse tulla synnyttäjänä tilanteeseen mahdollisimman avoimin mielin. Perehtyneenä, valmiina mutta avoimena sille mitä ammattilaiset ehdottavat. Minulla on ihan vankkumaton luotto Suomessa synnyttämiseen niin prosessin, laitosten kuin ammattilaistenkin suhteen. Uskon täysin että Suomi (ja erityisesti Naistenklinikka) on maailman paras paikka saada vauva.
Minulla saattaa olla jotain toiveita synnytyksen kulusta, mutta oikeasti ainoat niistä ovat nyt ja ovat olleet jokaisen synnytyksen kohdalla nämä: Toivottavasti minulla synkkaa kätilöiden kanssa. Toivottavasti uskallan sanoa jos minusta tuntuu, ettei minua kuulla.
Toivottavasti selviämme lapsen kanssa kumpikin ehjin nahoin.
Mitä fiiliksiä muilla on, oletteko bonganneet kampanjaa?
Kuvat Ykkösen syntymästä melkein yhdeksän vuoden takaa. Jännä miten sen kaiken kuitenkin muistaa.
Lisää aiheesta: