Kun on aloittanut päivän VaSulla ja jatkanut sitä viidellä palkallisella palaverilla (ja lähes yhtä monella sosiaalisella kahvikupilla), voi iltapäivästä vähän nuuduttaa.
Ja jos sitten jatkaa päiväkodille niin että itsellä on villahame, mokkanahkaiset korkkarit, silmälasit ja kevyttoppatakki, sitä ehkä toivoo ettei olisi satanut paria tuntia. Toivossa on hyvä elää ja märkä olla. Kotimatkalla sitä on edelleen hyvännäköinen uranainen, mutta päällä on 33kg hiekkaa, jonka alla ilmeisesti lapsia.
Sitten jos vielä illan päätteeksi raahaa itsensä ja ne hiekkakasat serkulle leikkimään, voi kaiken laulattamisen ja lasten hereillä pitämisen jälkeen olla ihan välttämätöntä tehdä tämä:
Sillä hetkellä saattaa kuvan mieshenkilö kysyä ”mitä puuhaat?” Ja siihen voi ihan rehellisesti vastata että ”no mä vähän istahdin tähän lattialle lepäämään”.
Silloin voi ko. mieshenkilön mielestä olla välttämätöntä aiheuttaa tämä:
Ja silloin voi äiti-ihmiselle tulla tarve kirjoittaa täysin päätön blogikirjoitus. Siinä lattialla yhä istuessaan, kauramaidon hiljalleen imeytyessä kohti laiskasti sheivattuja sääriä. Ihan hyvä tässä näin.