Jouluna lattialta saa siivota riisipuuroa

8 No tags Permalink

Nämä verkkarit, nämä lelut, tämä aamiainen, nämä sotkut. Tämä tyhjä kalenteri. Menisin pitkälle lenkille mutta lonkka ei nyt kestä sitä. Voisin vaikka fiilistellä joulua mutta miksi, emme saa tavata, kokoontua, juhlia.

Voisin suunnitella lahjoja, jotka sitten ostan, pakkaan ja kuljetan jonnekin maski päällä muiden avattavaksi myöhemmin ilman että edes näen osuiko tarkkaan harkittu ajatukseni oikeaan.

Voisin tehdä töitä. Mutta mitä tekemistä sitten olisi ensi viikolla?

Ehkä aion lähinnä siivota keittiötä ja sen väleissä tehdä ruokaa. Jotta voi taas siivota lisää. Voimme istua alas syömään, riidellä siitä onko ruoka hyvää vai ei ja poistua seitsemän minuutin päästä pöydässä vatsat täynnä ja lautaset yhä pöydässä.

Sitten voikin taas siivota.

Voisin fiilistellä tulevaa työelämääni, tai vaikka seuraavaa kesää, mutta mikään ei näytä siltä että mikään muuttuisi. Samat seinät, samat polut, samat ihmiset. Sama pandemia.

Haluaisin vain sisustaa itseni onnelliseksi niin kuin se naistenlehden kansi käski joskus tehdä. Meillä olisi sitten ihanaa, rauhallista ja aina siistiä. Kaikilla oma huone ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Tai ehkä meillä olisi vähän väärä maalin sävy, kehyksissään vinoksi valuneet taulut ja ruukkuunsa kuollut uusi kukka – jossa ehkä silti onnistuu elämään niitä saatanan kirvoja.

Monen tonnin polttamisen jälkeen sitä miettisi että kannattiko. Nyt on seinät pilalla ja rahat loppu ja aivan yhtä sotkuista, erona vain että sotkuja tekee uudet tavarat.

Mutta jos tuolla Ykkösen huoneessa olisi se 105€ per rulla maksava tiikeritapetti niin siellä se varmaan olisi niin onnellisena kauniisti pedatun sängyn päällä leikkimässä.

Me emme suinkaan silloinkin siivoaisi kuivunutta leipää ja tomaattia lattialta, riitelisi ulos menemisistä, nukkumisesta ja ruokailuista ja pohtisi uskaltaa jouluna sittenkään nähdä yhtään ketään vai oltaisiinko vain keskenämme.

Jouluna lattialta saa siivota riisipuuroa.

JAA
8 No tags Permalink
8 Comments
  • Heini
    marraskuu 29, 2020

    Puuhaan juuri tällä hetkellä mielessäni uutta kotia ja vaikka tykkään sen suunnittelemisesta tosi paljon (ihana saada kotiin vaihtelua ja mieli pois kaikesta raskaasta), niin saan todellakin niin kiinni myös tästä tekstistä. Siitä, ettei se uusi tavara ja uusi koti tule muuttamaan mitään. Toisaalta niin raadollista, toisaalta tekee tästä muuttosotkun keskellä vietetystä adventista kauniin.

    • Valeäiti
      marraskuu 29, 2020

      Sepä, se uutuus viehättää aina hetken kunnes ihan sama tylsyys valtaa. Marraskuu, et ole ystäväni.

  • Hilma
    marraskuu 29, 2020

    Aamen! Osuit kyllä taas niin minunkin sieluni ytimeen. Kaamoksen keskellä muuttolaatikoita pakatessa ja siinä samalla sotkuja siivotessa kaikki tuntuu jotenkin niin turhalta..

  • Tp
    marraskuu 29, 2020

    Jotta antaisin oman panokseni ja mahdollistaisin paremmin sinulle sen tiikeritapetin ostamisen, niin kerro, onko minulle hyötyä ostaa se myynninmurtajat-kurssi?

    Ennen äitiyslomaa tein myyyntiä noin 20-30% työajastani. Nyt ensi vuonna palatessani töihin teen myyntiä noin 90%. Haluan suoriutua työstäni hyvin, toisaalta tiedän tarvitsevani jotain boostia myynnin tekemiseen. Nyt vain mietin, että millä perustelen itselleni (tämänkin) rahanmenon 🙂

  • Kurkku
    joulukuu 1, 2020

    Ah. Just tänään kattelin viikon lattialla ollutta kurkkusiivua joka on liimaantunut parkettiin. Siellä se on edelleen. Onneks kolmas ei vielä syö riisipuuroa tänä jouluna…

    • Valeäiti
      joulukuu 2, 2020

      Oi nää kurkut on parhaita <3

  • Maria
    joulukuu 3, 2020

    Bingo! Tässä oli kaikki, mitä ajattelin tänään. Ja passelisti luin tän purkaessani jotain hemmetin Marimekon purkkeja postipaketista, kuvittelin ostavani hyvää mieltä mutta jotain meni vikaan, sain vaan purkit ja ostokrapulan.

  • Anna A
    joulukuu 8, 2020

    Kiitos tästä!
    Samat pyörii mielessä, jatkuva ruuan laittamisen ja siivoamisen noidankehä. Niin ja ne iltatoimet siihen lisättynä….