Kävelyjä ja eroahdistusta – vauva 10kk

Okei heti ensimmäinen asia, joka on kirjoitettava muistiin tästä ajasta on ääni. Pyhä Sylvi sentään miten kova ääni tuolla tyypillä on! Tulee aivan veljensä mieleen. Tuntuu että ekat 9kk se vain oli hiljaa ja hymyili kunnes tajusi että voi ilmaista itseään äänellä.

Sitähän sitten ilmaistaan. Lähinnä ilmaisu rajoittuu kahteen asiaan: hän huutaa lähinnä kun on tosi innoissaan..tai tosi innoissaan. Hauskinta on kun sillä on kädessä jotain joka on SIISTIÄ. Silloin vauva tuijottaa ko. esinettä kädessään, puristaa sitä niin kovaa että tärisee ja h u u t a a. Sille esineelle. En tiedä mitä, mutta ihan kuin se sanoisi ”tule tänne heti”.

Puheen kehitys on muuten nyt agendalla selvästi. Muutama aamu sitten sain herätä maailman kauniimpaan ääneen – pinnasängystä kuului itkun sijaan hieman leikkisä ja kysyvä ”Äittä” <3 Myös ”tätä” ja ”jano” tuntuvat puskevan oikeassa paikassa esiin, tämä on niin ihanaa aikaa kun pienelle löytyy oma ääni!

Sitä ääntä käytetään kovaa myös iltaisin kun pitäisi nukahtaa ja minä olen kehdannut poistua näköpiiristä. Silloin valitettavasti itketään ja kovaa, kunnes olen taas ihan vieressä. Jos taas en tule takaisin vaan Insinööri ottaa homman haltuun, menee puolisen minuuttia ja huuto loppuu kuin seinään.

Terve vain eroahdistus, en ikävöinyt sinua!

Ohikiitävät eroahdistushetket ja iltainen kiekuminen ennen nukahtamista ovat kerta kaikkiaan ainoat vähän edes hankalammat asiat tämän tyypin kanssa.

Nelonen on yhä päivisin super iloinen, helppo ja mutkaton tyyppi joka pysyy tyytyväisenä niin kauan kuin ruokaa (ja äiti) on lähellä. Se nukkuu päivisin tosi usein aamusta piiiitkät unet, ulkona usein jopa kolme tuntia tai yli. Sitten kahden aikaan se torkahtaa vielä yksille 45-60min unille. Tai jos aamulla uni ei ole maistunut, nukutaan sitten iltapäivällä pari tuntia tai enemmän.

Edelleen siis voi elää täysin rytmitöntä elämää itse, vauva pitää huolen että hommat hoituu. 

Tämän kuukauden aikana ollaan temmelletty paljon lumessa, jota Nelonen rakastaa. Olen ihmeissäni tämmöisestä vauvasta, joka suorastaan haluaa kylmään lumeen konttaamaan ja touhuamaan ja huutaa sitä samaa vaativaa huutoa jos näkee siskonsa pulkassa eikä ole itse päässyt kyytiin.

Eteneminen sisällä on jo vauhdikkaampaa mutta vieläkin rauhallista ja nyt pitäisi lähinnä saada kävellä joka paikkaan äidin käsistä pitäen. Joskus yhdestä, joskus kahdesta kädestä pitäen mutta vain turvallisesti äidin kanssa kiitos, kävelykärry kelpaa vain matolla hiljaa hissukseen.

Nelonen on isoimman siskonsa tyyliin todellakin selvästi enemmän rauhallisen tahdin ihmisiä, liian kovat liikkeet vain itkettävät! Uimahallissakin oli kivointa istuskella iskän sylissä ja katsella muita lapsia, hassu.

Pienimmän siskon kanssa tosin meininki alkaa olla ihan vauhdikasta, mutta se ei aina ole herran itsensä toiveesta.

Ai muuten käytiin myös siellä fyssarilla! Arvatenkin kaikki oli tosi hyvin, taidot ”vähintään ikätasoa” ja kaikin puolin taitava oli hän. Kadonnut makkarapoimukin löytyi ja fyssari ennusti että kohta kävellään ja olen samaa mieltä – jos tämä herkkis vain sen uskaltaa tehdä.

Jos vielä loppuun tohdin, sanon ääneen että pitkästä aikaa myös yöt ovat parempia! Eilen tyyppi posotti melkein kuusi tuntia putkeen ja useimmat yöt viime aikoina ovatkin olleet yhden herätyksen settejä. Olen tästä super, super iloinen! Eikä vielä edes tarvinnut tehdä itse mitään, ah voi kun tämä jatkuisi näin helpolla!

Niin se vain tämäkin on paras ikä ikinä. Samaan aikaa olen ihan huojentunut että viimeiset vauvavuoden hetket tämän perässä kiipeileekin isä, enkä minä. Mulla hoitovapaata on jäljellä tätä kirjoittaessa yhdeksän työpäivää!!