Kyllä se vaan kuulkaa oli hieno asia se tyhjä takapenkki, ei siitä pääse mihinkään. Neljä päivää ja kolme yötä olivat ehkä tämän loman parhaat (vaikka lasten kanssa on tietty ihanaa ja muut disclaimerit). Tehtiin Insinöörin kanssa ihan kahden kesken rundi Lahdesta Seinäjoelle, sieltä hetken mielijohteesta pysähdys Lähiömutsi-Hannen vanhempien upealle mansikkatilalle ja siitä suunnitellusti Vaasaan, Vaasasta uneliaan ihanaan Kristiinankaupunkiin ja vielä lopulta Yyterin kautta Raumalle meininkiä ihmettelemään.
Vaikka suunnitelmissa oli vain ja ainoastaan kiertää nuo paikkakunnat, eikä yhtäkään varsinaista tekemistä, tuntuu että ehdittiin tehdä paljon. Tehtiin kaislaveneitä, shopautushulluttelua, retkiä uimarannoille, yhtäkkisiä kaljapysähdyksiä ja vauvoja. No ei, lol. Parasta oli se mikä aina ennenkin – ”vain olemisen” sietämätön keveys. Juteltiin ja oltiin vain. Vaikka nuo kaksi ipanaa jo todella helpossa iässä olevatkin (ja hauskaa seuraa!), on aivan sairaan vapauttavaa jättää lounas syömättä ja korvata se oluella, tai mennä ravintolaan vasta puoli yhdeksältä illalla, tai mennä sittenkin pyörillä jonnekin ja vain lojua uimarannalla pari tuntia. Pötköttää hotellissa Myytinmurtajien parissa. Tai ihan vaan olla yhtään kuulematta yhtäkään vastalausetta.
Ennen kaikkea se kaiken kattava kiireen tuntu puuttui. Arki on ihan kivaa ja ei me mitään kolmea työtä tehdä, mutta kaikki tavallinen vie silti aikaa ja jokainen hetki on tavalla tai toisella suunniteltu. Normiarjessa ei voi todeta että oho, kello on neljä, ja alkaa vasta sitten laiskasti miettiä ruokaa.
