Nyt on niin että meidän elämämme sai juuri aivan mielettömän käänteen. Tapahtui jotain vielä hienompaa kuin se, että matkalle ei tarvitse pakata rattaita tai varavaatteita pukluja varten. (Oksennukselta ei silti ehkä vältytä, sillä eräs viisivee nukkuu parhaillaan lattialla pyyhkeiden vuoraamana, ämpärin kaverina. Ei puhuta nyt siitä, liian masentavaa).
Saavuimme eräänä sadepäivänä kotiin, minä lätäkköjengiä vuoroin maanitellen ja vuoroin uhkaillen, lätäkköjengi minua iloisesti ignooraten. Kun noin kaksimetriseksi venähtänyt käteni kantoi ruokakassia ovelle ja hiukset valuivat naamalla kuin mikäkin märkä mäyräkoira, alkoi huumori niin sanotusti loppua. En keksinyt enää yhtäkään ystävällistä vastausta kysymykseen ”Äiti miksei me voitais olla vielä ulkona?”.
Kunnes keksin. Voittehan te. Ei mun tarvi.
”Jaksatteko avata alaoven?” ”Joo.” ”Osaatteko leikkiä nätisti?” ”Joo.”
 |
| Spottaa pilkku! Hyvää! |
Ja näin se tapahtui. Minä kävelin yksin ylös kotiin ja tein siellä ruokaa kuivana, lämpimänä ja onnellisena. Viisi kerrosta alempana kaksi värikästä pilkkua lotrasi vedellä. Erittäin onnellisina. Huutelin muutaman kerran ”mitä kuuluu?” ja aina kaukaa alhaalta kuului takaisin kovaa ”Hyvää!!”. Parhaat 45 minuuttia pitkään aikaan.
Lopulta sain tehdä sen, mistä olen aina haaveillut. Huusin ikkunasta ”syömään!” ja jäin myhäillen odottamaan ovikellon sointia. Alhaalta kuului kuitenkin toive.
”Äiti tuu sä tänne ulos”.
Okei, totesin, voin hyvin tulla vähän vastaan jos kuitenkin pelottaa. Tulen ihan kohta, huusin ja laitoin vielä vähän lautasia pöytään. ”Äitiiii tuu ulos”, tuli taas iloinen rallatus, kuin pyytäen mukaan leikkiin. Tulen tulen, huikkasin ja jatkoin täydellisen äidin mallia sisällä vielä maitolasien parissa. Saavuin pihalle muutaman minuutin päästä, ja löysin Ykkösen sadekaivon kimpusta laivoineen. Kakkosta ei näkynyt. Justhan se mulle huuteli, missä..?
Vihreän keskeltä huuteli iloinen väripilkku: ”Täällä ylhäällä äiti, mä olen jumissa!”
Okei, ekaksi kerraksi aika hyvä suoritus. Tästä opittiin se, ettei yksin pihalla leikkiessä saa kiivetä puihin. Eikä saappaiden kanssa ehkä kannata kiivetä. Ja että ikkunasta kannattaa aina katsoa jos lapsi huutelee jotain.
Mut silti. Iso askel. Tässä mitään omakotitaloja enää tarvita.