Kun imetys ei onnistu heti: asiaa rintakumeista ja (äidin) kärsimättömyydestä

Hyvä synnytyskokemus

Tämän haluan sanoa heti: imetyksen opettelu on aivan sairaan vaikeaa.

Vaikka ei olisi mitään ongelmia (kireät jänteet, heikko maidonnousu, omat nännit, you name it), imetyksen alkuhetket eivät ole helppoja. Se on mekaniikkaa, herkkyyttä, ajoitusta ja kärsivällisyyttä vaativa toimenpide ja sen harjoittelu aloitetaan sillä hetkellä elämässäsi kun et ole muutamaan vuorokauteen nukkunut, vastuullasi on kokonainen ihmisolento ja vartalossasi on menossa pari muutakin ns. huomionarvoista aluetta kuin jättimäisiksi paisuneet, kipeät rinnat ja niiden mukana tullut hormonimyrsky.

Siirrytään iloisempaan puoleen: imettäminen on mahtavaa! Siitä on valtavasti terveyshyötyjä niin äidille kuin vauvalle, se on (onnistuessaan) tosi vaivatonta ja parhaimmillaan aivan älyttömän hieno kokemus, sydäntä riipaisevan ihana yhteys pienen vauvan kanssa. Minulle se on aina ollut se asia, jota eniten pienistä vauvoista kaipaan.

Ensimmäiseen kappaleeseen viitaten, joskus imettäminen ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, vaikka kuinka yritetään. Silloin pullo + korvike on aivan mahtavaa! Siinäkin saa sydäntä riipaisevan ihanan yhteyden vauvaan, myös puoliso! Sillä niin hienoa kuin äidinmaito onkin, se ei ole liiallisen kärsimyksen arvoista. Jos ei onnistu, ei onnistu. Tärkeintä on että kaikki saavat syödäkseen.

Mulla imettäminen on onneksi aina ollut aika helppoa. Maitoa tulee riittävästi, jopa vähän turhankin paljon, ja vauvat ovat saaneet heti hyvän imuotteen. Paitsi tämä kolmas, mininä syntynyt kaveri.

Ykköstä imetin 6,5kk. Homma kävi vaikeammaksi jatkuvasti ja maidontulo tuntui vähenevän, kunnes eräänä yönä päätin että tämä rinnallani raivoava lapsi ruokitaan nyt pullolla. Se olikin sitten viimeinen imetyskertamme (nyt jälkikäteen toki ymmärrän että sekin olisi saattanut olla vain kausi, jonka yli olisi voitu päästä.). Kakkosta imetin 11kk, tosin hän olisi varmaan jatkanut kouluikään asti. Lopetin imettämisen muistaakseni koska se tuntui häiritsevän öitä ja olin itse aika tiukalla dieetillä Kakkosen allergioiden takia ja aloin olla jo aika rajusti alipainoinen.

Nyt odotin imettämistä innolla ja ajattelin polleasti sen sujuvan tuosta noin vain. Näin kolmen lapsen äitinä. Pah. Sen sijaan löysin itseni synnytyssalista rintakumi kädessä katselemassa kun kätilö hörppyytti vastasyntynyttä vauvaani mukista. Eipä onnistunutkaan ihan tuosta vain. Liekö syy liian uninen vauva, jolla liian pieni suu vai minun huonot otteeni, en tiedä. Mutta ei se ainakaan hyvin mennyt.

imetys ei onnistu

Sairaalassa syötin vauvaa sitkeästi imettäen, lisämaitoa aina ruiskusta antaen. Vauva maiskutteli nännin luona mutta ei ikinä ottanut kiinni kunnes lopulta nukahti. Onnistuin ehkä kolme kertaa saamaan hänet rinnalle imemään. Sitten muistin sen kädessäni olleen rintakumin ja halleluja! Sain pienen pienen lapseni ruokittua!

Rintakumi pelasti meidän ekat viikot, enkä harmitellut sen käyttöä, vaikka kaikkialla tunnuttiin sanovan että siitä pitäisi heti pyrkiä eroon. Kaikki millä sai vauvan syömään oli voitto. Ajattelin näin:

  1. Ensisijaisesti tärkeintä on saada tälle minivauvalle ruokaa
  2. Seuraavaksi tärkeintä etten minä saa rintatulehdusta
  3. Sitten alamme hoidella imuotetta kuntoon
  4. Alamme opetella tekemään tätä ilman sotkuja ja useammissa asennoissa.

Jotta kohta yksi saatiin hanskattua, päätin hyväksyä rintakumin meidän välineeksemme, ei se nyt niin huono juttu ole vaikka sen kanssa imettäminen tuntui ihan eriltä kuin ilman. Imetys tuntui kestävän kauemmin eikä rinta tyhjentynyt yhtä tehokkaasti. Ja auta armias jos ilman rintakumeja lähti liikkeelle, eikä saanutkaan lastaan syötettyä! Toisaalta kumin kanssa vauva sai heti (kivuttoman) otteen rinnasta, eivätkä suihkutissit saaneet pientä tukehtumaan.

Parin viikon ikäisenä vauva alkoi saavuttaa maagista kolmen kilon turvarajaa. Samassa hetkessä maidonnousu tasaantui ja rintatulehduksen riski väistyi. Oli aika harjoitella!

Kokeilin sitkeästi joka päivä syöttämistä ilman rintakumia, joskus onnistuneesti ja useimmiten ei. Kakkonen alkoi jo kysyä aina imetyksen alkaessa ”saiko se hyvän otteen?” kädet korvillaan, sillä se ei kestänyt kuunnella mun kiljaisuja jotka väärästä otteesta seurasi.

Sitten yhtenä yönä luin taas Imetyksen Tuki Ry:n sivuja. Ahdistuin vähän rintakumista, tuli tunne että siitä pitäisi sittenkin päästä äkkiä eroon. Luin myös samoilta sivuilta paljon vauvan omista vaistoista ja heijasteiden tarkoituksesta. Erityisesti tämä kohta sai miettimään:

”Vastasyntynyt saattaa käyttää ikuisuudelta tuntuvan ajan rinnanpään nuolemiseen ja puristeluun ennen kuin hän alkaa imeä. Vauva myös saattaa tarttua rintaan ja päästää irti – kerta toisensa jälkeen. Aikuisen näkökulmasta käytös voi vaikuttaa siltä, että vauva kaipaisi apua imuotteen kanssa. Vauvalla on kuitenkin syynsä kiireettömyydelle. Lipomalla hän valmistelee rinnanpäätä ja itseään imetystä varten.” (c: Imetyksen tuki Ry.)

Hmm, kuulostaa tutulta. Olenkohan ollut liian kärsimätön?

Päätin lähestyä asiaa vähän eri tavalla – niin etten teekään mitään. Annoin vauvan tulla rinnalle, kannattelin häntä käsivarteni varassa. Varauduin henkisesti suureen kipuun ja annoin vauvan tehdä hommansa. Hän ähisi pitkään, teki juuri sitä mitä vauvan pitää. Maiskutteli, nuoli, ääntelehti ja käänteli päätään. Ei itkenyt vaan valmisteli kärsivällisesti. Minä odotin.

Niin se sitten muutaman minuutin jälkeen jumankauta otti ja haukkasi aivan oikeaoppisesti rinnasta ja alkoi syödä. Söi tehokkaasti kunnes oli valmis. Siltä istumalta jäi rintakumien käyttö. Mein gott sitä ylpeyden tunnetta, jonka sain yhteisestä onnistumisestamme! Siellä tiellä olemme vieläkin. Imetys sujuu hienosti, vaikka aina välillä ote jää alkuun liian kapeaksi ja ensimmäiset sekunnit ovat kivuliaita.

Ja olen superonnellinen. Rakastan näitä imetyshetkiä, päivin öin (tosin mieluiten vähän vähemmän öisin kiitos).

Minun tarvitsee taas paljon vähemmän huolehtia ruokkimisen lisäsäädöistä ja vauva kasvaa silmissä. Seuraavana haasteena on tiheän imun kaudet (yksi takana, ehkä) ja rintaraivarit – mutta ne osaan jo ehkä entuudestaan taklata (ei muuta kuin kävellen imettämään, sillä saa hommat kotona tehtyä ja vauvan harhautettua!).

Minkälaisia kokemuksia teillä on imetyksen alusta? Sain Instan puolella jonkin verran kysymyksiä ja ajatuksia, paljon myös kysymyksiä ongelmista joita minä en osaa ratkoa! Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tuon Imetyksen tuki Ry:n, siellä on tosi paljon tietoa ja jopa chat, josta voi kysyä apuja. Tsemppiä kaikille, tärkeää harjoittelua teette!

16 Kommentit

  • Kolmen äiti

    Mahtavaa että onnistui ja onnistuu!!!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Niin on!!

  • Nimetön

    Vauvat on niin fiksuja! <3
    Mun esikoinen hoksasi imetyksen heti eikä mitään isoja ongelmia ollut (paitsi maidon suihkuaminen) ja jännitin kakkosen kohdalla, miten imetys käynnistyy. Mutta hänkin osasi homman heti, jes!

    Minun kompastuskiveni sen sijaan on pulloruokinta. Esikoinen ei koskaan huolinut pulloa enkä jaksanut sitten kovin harjoitella ja nyt 3kk kuopuksen kanssa en ole edes jaksanut yrittää… tuntuu liian vaivalloiselta (pumpun ja pullojen pesut ja keittelyt, maidon varastointi jne) ja olen omaksunut Imetyksen tuen propagandan siitä, että pulloruokinta voi saada vauvan hylkäämään rinnan, joten tuon pelossa olen nyt sitten saatavilla ja ruokana. :/ Sitä ajattelisi, että tuokin asia olisi yksinkertainen (pullo suuhun, syö jos syö) mutta vauvojen kanssa mikään ei ole.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ne kyllä on! Pullonkin suhteen ovat fiksuja, tajuavat että se on huono kakkonen rinalle 😉 Mä kyllä uskon että vauva osaa juoda yhdistelmänä, rinnasta ja pullosta ja tuttiakin välillä syöden. Meidän pulloruokinta on aina mennyt aika pakon kautta, pitänyt oikeasti olla mun poissa ja ei-saatavilla että vauva on suostunut pulloon. Mutta sitten se onkin kelvannut siitä alkaen 🙂 Tsemppiä!

  • Essi

    Meillä asustaa IhmeVauva. Imetys ei vaan lähtenyt kunnolla käyntiin erinäisten vaikeuksien takia, vauvan paino laski liikaa jne, joten siirryin pulloruokintaan. Pumppasin kuitenkin maitoa niin paljon kuin jaksoin ja ehdin ja vauva sai suunnilleen puolet korviketta ja puolet rintamaitoa. Useimpina päivinä en jaksanut yrittää imetystä enää ollenkaan, koska vauva vaan huusi kurkku suorana eikä suostunut edes yrittämään ottaa kiinni rinnasta.

    Kaikki sanoivat, että vauva leimautuisi liikaa pulloon eikä imetys tulisi enää onnistumaan. Kun kerran on saanut helposti maitoa pullosta jne. No kun vauva täytti kuukauden päätin taas vaihteeksi kokeilla imetystä ja vauvahan nappasi kiinni! Ja sitä seuraavalla kerralla ja sitä ja sitä. Nyt vauva on 3kk ja imetyksellä mennään. Pullot ovat jääneet. Ei tätä vieläkään oikein meinaa uskoa todeksi. Kaikki kiitos mahtavalle vauvalleni 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mahtava IhmeVauva! Vauvat ei onneksi kuuntele aina aikuisten ihmisten vouhotuksia 🙂

  • Iitamaria

    Meillä imetystaipaleella ollaan lähdetty sille loppusuoralle että maidolla köllitään aamulla varhain ja illan päätteeksi, joskus hörpyt kesken leikkien kun äiti on vielä kätevästi kotona.
    Itse imetys sujui alusta asti hyvin, ja muistan hyvin miten alkuvaiheessa tuntui sukatkin kastuvan siitä ylitsevuotavasta maidoista…

    Itse sain lohtua tiheän imun kausiin, ja vastalääkkeeksi edellisen sukupolven ”kyllä, kyllä se nyt jo pitää vierottaa tai se tulee tissille vielä esikoulussakin!”-kaakatuksille, rinnalla-nimisestä blogista johon kirjoittaja oli kirjoittanut napakan satsin imetysaiheista asiaa. (sääli ettei blogi enää ole aktiivinen). Sekä Imetyksen Tuen sivuilta.
    -Harmillisena koen että imetyksen päättämiseen on vaikeampi löytää infoa, jokainen mammakavereista on saanut neuvolasta vähän erillaista ohjetta, yhdelle neuvolasta sanottiin jopa että katsoisi itse aiheesta netistä.. onhan se vähän pöhköä.

    onnellista imetystaivalta, ja hauskoja hetkiä sinnepäin!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Täytyypä tsekata toi blogi, kiitos vinkistä! Imetyksen lopettaminen kieltämättä on aika vähän puhuttu juttu. Neuvolasta saa aika usein ”katso netistä” ohjeen moneenkin eri asiaan 😀

  • e_p

    Nyt seuraa pitkä omakohtainen avautuminen aiheesta. Tämä ei ole moite ketään kohtaan, eikä tarkoitus ole syyllistää ketään, mutta haluan jakaa omia ajatuksiani aiheesta.

    Itselläni on kaksi ihan kamalaa, ihanaa imetyskokemusta, joista toinen on edelleen käynnissä. Ekan lapsen kanssa alku oli TÄYTTÄ HELVETTIÄ, maitoa ei todellakaan tulvinut yli äyräiden, vaan vauva oli itkuinen ja ensimmäiset kuukaudet tyytyväinen käytännössä vain rinnalla, ja varsinkin öisin- ei puhettakaan mistään kolmen tunnin välein syömään heräämisistä. Siinä sitten itkettiin ja imetettiin rinnanpäät verillä ja kun vauva oli vihdoin nukkumassa jossain muualla kuin sylissä niin siihen päälle sitten pumppasin lämpimässä suihkussa ja kittasin kotikaljaa, jotta maitomäärä lähtisi nousuun ja ettei vaan tarttisi antaa sitä korviketta. Sairastuin lopulta synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja sitten tuli ihan lääkäriltä määräys että korviketta kehiin nyt ja äiti nukkumaan. Ja kuinkas sitten kävikään, se imetys lähtikin sujumaan, iltaisin isä syötti vauvalle tuutia (bondasivat sohvalla katsoen fudista) ja minä painuin pehkuihin. Imetin esikoista lopulta 18kk, ja loppuajasta jäi hyvät muistot.

    Toisen lapsen kanssa mietin jo etukäteen, että samaan sekoiluun ei sitten lähdetä. Synnärillä kaikki näytti vielä ihan hyvältä, maito nousi heti ja vauva imi hyvällä otteella, ja ihan henkseleitä paukutellen siellä ”kokeneena äitinä” kuuntelin kätilöiden kehuja. Paitsi että kun päästiin kotiin niin ei se sitten niin hyvin mennytkään. Vaikka olin henkisesti varautunut moneen, niin kuusi viikkoa läpi yön itkevä vauva oli mulle liian hevi juttu. Vauva halusi vain ja ainoastaan syödä läpi koko yön ja minä järkyttävän univelkaisena vaikean synnytyksen jälkeen olisin halunnut toki nukkua aina välillä. Ja en nyt puhu mistään ”herätään neljä kertaa yöllä imettämään” vaan vauva itki lohduttomana puoli tuntia syöttämisestä. Mies kun tässä vaiheessa ehdotti varovaisesti, että josko kokeiltaisiin sitä korviketta niin taisin siinä rytäkässä heittää kaukosäätimen seinään.

    O N N E K S I tulin tällä kertaa kuitenkin nopeammin järkiini kuin viime kerralla. Lisämaito kehiin, saatiin silleen vähän hoitovastuuta jaettua ja äiti meni nukkumaan pumppaamisen sijaan. Ja imetys on sen jälkeen taas sujunut hyvin, 10kk on nyt takana ja olen edelleen lähes järjissäni. Meillä on siis kummatkin lapset osittaisimetettyjä, ja olen nyt vihdoin ihan ok sen asian kanssa.

    Oonkin miettinyt tätä asiaa aika paljon. Että
    miten voi normaalioloissa järkevästä ihmisestä kuoriutua imetyshormoneissa ihan täysi sekopää, joka ei kehtaa antaa pullosta vauvalle ruokaa julkisella paikalla, vaan jää mieluummin kotiin yksin ahdistuneena kun imetys ei vielä suju muiden katseiden alla. Häpesin osittaisimetystä tosi kauan, ja jouduin ihan harjoittelemaan sen ääneen sanomista.

    Kaksi juttua mitä itse kaipaisin tähän imetysasiaan. Ensinnäkin, imetyshaasteisiin tulisi saada tukea AL PRONTO. Ei kuukauden päästä, ei viikon päästä, vaan heti kun sitä tarvitaan. Tää on vaikea asia järjestää kustannustehokkaasti, tiedän. Josko synnäreiden imetyspoleja vois vähän vaikka tehostaa? Kyllähän niitä vinkkejä voi toki löytää myös googlettamalla mutta siinä saa olla tiukka filtteri päällä, aiheesta löytyy niin paljon äitejä syyllistävää uskomustietoa ja sitä laktavistien propagandaa on vaikea välttää.

    Toinen asia onkin, ja tämä on mielestäni se tärkeämpi, on se yleinen ilmapiiri ja tapa miten imetyksestä puhutaan julkisesti (ja aivan erityisesti noissa imetystukiryhmissä). Tuntuu, että imetys koetaan nykyään niin ehdottoman tärkeänä tekona ja hyvän äitiyden mittarina, että se jyrää alleen joskus äidin, perheen ja ääritapauksissa jopa vauvan hyvinvoinnin. Kun asiaan kiinnittää kunnolla huomiota niin imetyksestä puhuttaessa kieleen on upotettuna monia syyllistäviä konnotaatioita (puhutaan imetyksen ”onnistumisesta tai epäonnistumisesta”, kaikki naiset voivat imettää kunhan vain tarpeeksi yrittävät jne) ja piiloviestejä (korvike on kyllä ok, mutta meillä kuitenkin vauva saa pullosta aina pumpattua tavaraa ), joita ei välttämättä heti arkikielessä huomaa, mutta puolihuolimatta ne heijastuvat äitien ajatteluun.

    Imetys ja rintamaidon tarjoaminen on mahtava juttu silloin, kun se on mielekästä ja positiivinen asia äidille ja perheelle, eikä aiheuta _kohtuutonta_ vaivannäköä ja energiaa. Sen eteen kannattaa nähdä jonkun verran vaivaa (niinkuin tekin ootte tehneet, hyvä te!) koska palkinto voi olla ihana ja arvokas. Rintamaitoa tärkeämpää on kuitenkin ehyt ja iloinen äiti – ja se on myös vauvan etu ja muun perheen etu. Fed is best!

    Terveisin helposti syyllistyvä ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ai että, tässä oli niin paljon hyvää juttua – mahtava avautuminen, kiitos! olen 100% samaa mieltä kaikesta ja tosi iloinen että olet saanut kuitenkin sinne omaan ajatukseesi myös korvikkeen mahdutettua. Tää syyllistäminen mitä äitien kesken tulee ja juuri noissa tukiryhmissä, on aika hurjaa. Tänään olen seurannut mm kiistelyä termistä ”täysimetetty” ja rikkooko muutama maistelulusikallinen sen. Ymmärrän että on osa äitejä, jotka eivät vain halua imettää ja heille kohdistuu tämä propaganda mutta uskon että suurin osa on sellaisia jotka yrittää ihan helvetisti, jopa liikaa (niin kuin tavallaan sun tapauksessa, kun oma hyvinvointi alkaa kärsiä!) ja niille tämä viesti sitten menee pahasti ohi ja vahingoittaa.

      Niin kuin äitiys muutenkin: Ne syyllistyy jotka tekee asiat just oikein ja ne joiden pitäisi syyllistyä eivät korvaansa letkauta.

      Ihanaa kun jaoit sun tarinan, kiitos!

      • Nimetön

        Tämä!
        Enkä millään tajua, mitä väliä esim. sillä on, onko vauvaa täysimetetty 4kk vai 6kk. Allergioiden ehkäisyn puolesta ennen 6kk aloituettu maistelu on jopa parempi kuin yksinomainen rintaruokinta 6kk asti. Mutta koska silläkään ei näytä olevan väliä, jään käsitykseen, että tässä täysimetykseen pyrkimisessä on kyse vain oman kruunun kiillottamisesta.

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Mitä nyt keskustelua olen seurannut niin kyseessä on osin tilastovamma: tilastoon ei voi merkata että ”Melkein täysimettää mutta saa lusikallisen silloin tällöin” joten siksi se täysimetys on ”Niin tarkkaa”. Tilastot taas kertoo yleiskuvaa siitä miten hyvin imetystä tuetaan. Suomessa 6kk asti täysimetettyjä on vain se 1% mikä on kyllä tosi vähän.

          Ymmärrän tavallaan myös tuo täysimetys-termin kanssa tarkkana olemisen, myös siksi että on vaikea määrittää milloin on sitten se raja ettei täysimetyksestä enää voi puhua. Korvike silloin tällöin? Korvike aina iltaisin? Ei enää imetystä ollenkaan? Hankala juttu josta ikävin puoli on se että tulee näitä suuria tunteita mukaan vaikka oikeasti kyse aika yksilötason asiasta.

          • Nimetön

            Joo, toki tilastojen kannalta ymmärrän että pitää olla määrittelyitä, mutta pointti oli että mitä väliä sillä on muuten.:) Tätä kysytään tasan neuvolakortissa ja Imetyksen tuen hehkutuskeskusteluissa. Ja, minusta on hyvä, että vain 1% 6kk ikäisistä on täysimetettyjä, kertoo vain siitä, että todellisuus ei ole niin mustavalkoinen kuin Imetyksen tuen fb-seinä (ja, allergioiden ehkäisyn takia hyvä, että 6kk saa jo maisteluannoksia)

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            Aa, sori ymmärsin väärin! Juu ei olekaan mitään väliä, kunhan ei johda siihen että se äidinmaito ikään kuin lipsuu vähitellen pois kun muu on helpompaa 🙂 Pieni paine on tavallaan musta hyväksi, ihan syystä sitä painotetaan. Mutta ei todella liikaa eikä mustavalkoisesti. Ollaan siis aivan samaa mieltä mutta mun tissiaivot ei saa nyt puserrettua tästä järkevää ajatusta 😀

  • Annika

    Ihan mahtavaa että lopulta onnistui❤️ voi kun tämän kaltaisia ohjeita olisin saanut reilu 1.5v sitten! Olisi meidän imetystaival ollut ihan erilainen!! Jos joskus saamme lisää lapsia niin ainakin osaan kokeilla näillä neuvoilla!!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Toivottavasti jollekin on näistä apua! <3

Tämän viestin kommentit on suljettu.