Puoliflunssaisen perjantain ja kaupallisen lauantain vastapainoksi saatiin tätä viikonloppua täydentämään vielä juhlava sunnuntai. Ajoimme lauantai-iltana tyhmimpään mahdolliseen aikaan (saavuimme klo 20, joten lapset käytännössä heräsi päikkäreitlä nukkumaan menon aikaan. Nukahtivat heti sitten klo 22.30..) anoppilaani eli Mukkilaan, viettääksemme 150v synttärijuhlia seuraavana päivänä. Emme suinkaan olleet minkään luonnonoikun seurassa, vaan päivänsankareita oli kolme; juhlimme kahta nuorekasta kuusikymppistä ja yhtä kypsenevää kolmekymppistä.
Paikalle saapui taas totuttuun tapaan puoli sukua, kysyntään nähden nelinkertainen määrä ruokaa ja paljon pellavapäisiä lapsia. Niitä oli niin paljon, etten aina ollut ihan varma mikä tai kuinka monta niistä oli minun. Söpöjä siis kaikki.
Tämäkin Mukkilan juhla oli kuin mikäkin italialainen fiesta kaikessa rentoudessaan ja yltäkylläisyydessään. Ihmisjoukko tuli ja meni, pöydille ilmestyi suolaista ja makeaa säännöllisin syklein, ja lapset kirmasivat ympäri puutarhaa vaaleissa juhlavaatteissaan. Päivä oli ihanan pitkä, ohjelmaton ja rento. Lähdimme lopulta kotiin kylmälaukut täynnä ruokaa ja takapenkillä kaksi sekunnissa simahtanutta juhlijaa pullean pulleine vatsoineen ja ruohoisine jalkapohjineen. Toisella oli pari komeaa uutta mustelmaa otsassa ja toisella poski turvonneena ampiaisenpistosta.
Sain taas muistutuksen että aika kiva tämä naitu sukukin, täynnä mukavan rauhallisia ihmisiä. Sitä lungia menoa katsellessa ymmärrän sitäpaitsi aina vähän paremmin lapsiani, jotka eivät aina tunnu ihan minun temperamenttiini sointuvilta. Kai ne nyt istuu ja tuijottaa etanaa puoli tuntia hiljaa, jos kerran kaikki juhlan aikuisetkin jaksaa katsella sitä niiden tuijottelua. Ihme porukkaa. Oikein mukavaa.
Ja nyt on vuorossa jokasunnuntainen syvä huokaus ja tsemppi: tästä taas arjen touhuihin, päiväkodin vilskeeseen ja get this: Robbie Williamsin keikalle. Ouh jeah.
p.s. ja yhdellä vieraalla oli 5kk poikansa Tulassa, jonka oli ostanut minun suosituksestani! Ja oli vieläpä varsin onnellinen valinnastaan. Aika mahtavaa, että on voinut vaikuttaa jonkun elämään positiivisella, vaikkakin pienellä tavalla. Onko muita ”minun takiani” Tulaan päätyneitä? Kokemuksia?