Julialla oli Instassa mainio postaus siitä, miten lapsen valikoivaa syömistä on vaikea käsittää, jos oma lapsi syö semi hyvin.
Jotkut jopa alkaa kertoa, miten meidän lapsi oppi syömään kun ei vain tarjottu muuta, oltiin tiukkoja ja blaa blaa blaa.
Sanon taas sen, mitä sanon aina: useamman lapsen isoin siunaus on se, että tajuat, miten vähän voit vaikuttaa lapsen sisäänrakennettuihin mekanismeihin.


Lapsella on oma kykynsä osata ja oppia asioita, meillä on kyky tukea siinä. Sitten aika näyttää, milloin ne jutut tapahtuu. Joskus ne ei tapahdu ollenkaan, joskus osin, joskus hitaasti ja joskus niin hyvin, että se saattaa näyttää siltä, että koska minä vanhempana toimin näin, lapsi oppi näin.
Se voi myös olla totta! Mut yhtä usein voi olla niin, että teki vanhempi mitä tahansa, hän ei pysty muokkaamaan lapsen sisällä tapahtuvaa prosessia. Sä voit lukea neljä kirjaa päivässä, ostaa magneettikirjaimet ja pysähtyä aina sanomaan aa niin kuin auto ja lukemisen oppiminen takkuaa silti.
Tajusin jo tokan kohdalla, kun toimittiin aika lailla samoin kuin ekan kanssa, että about mitään mitä lapsi tekee ei olekaan mun syytä tai ansiota😄


Siis joo, voit aina auttaa ja tukea ja tehdä kaikkesi, että joku asia onnistuu. Ja tietty jos et ikinä vaikka lue lapselle, niin vaikuttaahan se varmasti. Mutta:
✨Ei ole olemassa kikkoja, jotka pakottaa lapsen kuin lapsen oppimaan asioita.✨
Me ymmärretään jo aika hyvin, että esimerkiksi liikkumaan lähtemisen aikataulu on vauvan sisään rakennettu, sitä ei voi kiirehtiä. Miksi me ei ymmärretä, et tää sama pätee vähän kaikkeen?
Siihen, milloin lapsi on valmis puhumaan, oppimaan kuivaksi, nukkumaan, syömään, pukemaan itse, lähtemään kouluun ilman apua, menemään yksin bussiin.

Vanhemmat, jotka tulee muille (pyytämättä!) jeesustelemaan, miten meidän lapsi oppi kyllä sitä ja tätä kun me tätä ja tota, saattavat olla vähän sokeita sille, että se lapsi teki vähintään puolet työstä ja lapsilla on erilaiset kyvyt siihen.

Joku saattaa oppia syömään ruokapöydän äärellä oikeaan aikaan just sitä mitä tarjotaan, kun vanhempi näkee paljon vaivaa sen eteen. Joku toinen ei silti syö, vaikka vanhempi tekisi tismalleen samat temput ja seisoisi päällään näiden lisäksi.
Enkä edes ole puhunut vielä erilaisista vammoista! On toiminnanohjauksen ongelmaa, aistiherkkyyksiä, kehittymätöntä ruokatorvea, kehitysvammaa.. niin iso kirjo asioita, jotka voi vaikeuttaa tai hidastaa lapsen luontaista kehitystä.

Tämä on vanhemmuuden ableismia, jonka ymmärtämiseksi suosittelen seuraamaan Instassa @elamanmittaisellamatkalla Päiviä tai @thufiaa, eli Sofiaa.
Ableismilla tarkoitan tässä sitä, että oletetaan kaikilla olevan aina samat mahdollisuudet oppia ja kehittyä. Ja että vaaditaan tiettyjä kyvykkyyksiä lapsilta.
Se surettaa mua paljon.
Vanhemmuuten kasataan niin helvetisti paineita jo ihan vain siksi että on vanhempi: sitä haluaa tehdä parhaansa.
Niin voidaanko pliis lopettaa se ”Meillä kyllä toimi tämä” bullshit (jos sitä neuvoa ei kysytty 🩷) koska se mikä toimi teillä, ei toimi välttämättä kaikilla.
Ei ehkä edes eri lapsella samassa perheessä.