Kolmen vuoden väliaikaisasumisen jälkeen olemme saapuneet jonnekin, josta ei ole kiire pois. Tämä tuntuu omalta.
Olen täysin häkeltynyt siitä kuinka isoja tunteita muutto lopulta herättikään. Taloprojektiin mahtui niin paljon kaikkea skeidaa, että oli vaikea uskoa sen päätyvän vielä näin suureen iloon.
Tämä talo on täydellinen. Kaikki sen pienetkin puutteet ja kompromissit tuntuvat tänään hyvältä. Keittiön vetimet toimivat ihan riittävästi, portaat eivät olekaan liukkaat vain ainoastaa häkellyttävän kauniit ja keittiön niemeke on aivan tolkuttoman iso. Niin iso että siihen mahtuu kuusi avonaista pizzalaatikkoa, maljakot, laseja, kahvinkeitin, monitoimikone ja tuhat muuta pientä asiaa ja tilaa jää silti yllättäville tarpeille.
Lattia on niin ihana, niiiiin ihana. Täyskymppi. Sohva, joka oli vanhassa kämpässä vähän ehkä kasipuolikas, syttyi täällä ihan uuteen loistoon. Tännehän se näköjään kuuluikin! Vanha pöytäkin näyttää yllättävän hyvältä ihan vain paikalleen kannettuna. Kylpyamme on niin ihana, kaivattu ja rakastettu. Olen niin iloinen että sain antaa lapsille taas mahdollisuuden kylpemiseen, jota eivät ole vuoteen päässeet tekemään – eivätkä koskaan näin isossa omassa ammeessa.
Lapsilla on omat, tajuttoman isot huoneet. Tuli vähän tippa linssiin kuin näin huoneisiin kannetut lasten sängyt. Se konkretisoi ensimmäistä kertaa että meillä on nyt se sellainen koti, joita olemme lukemattomat kerrat käyneet ihastelemassa asuntomessuilla ja näytöillä. Meillä on t a l o. Meillä on autotalli, jossa syttyy valot itsekseen ja jossa haahuilu tuntuu jo siltä kuin olisin sitä aina tehnyt. Meillä on keittiö, joka tuoksuu uudelta ja jonka kaapit liukuvat aivan hiljaa kiinni. Meillä on paksu etuovi, oma ovikello ja tukeva lukko.
Meillä on olohuone, jonka ikkunoista valo loikkii leikkimään, kurkkii pihan haapojen lehtien välistä eri tavalla eri aikaan. Meillä on pariovet, jotka avaamalla kuulee tuulen suhinan ja haistaa palasen merta.
Meillä on talo. Koti. Mieletön etuoikeus, onni ja saavutus.
En oikein vieläkään itse tajua miten pitkää projektia olemme saattelemassa onnelliseen päätökseen. Instagramissa ja Whatsappissa te muut tunnutte sen ymmärtävän – saamme sankoin joukoin vilpittömiä onnentoivotuksia ja virtuaalisia selkään taputteluja. ”Hyvä te, mieletön saavutus! Aivan ihanaa että pääsitte muuttamaan!”
Onhan se, aivan saakelin siistiä. Täysin koko kolmen vuoden retken arvoista.
Huomenna on edessä retki Ikeaan ja vanhan kämpän siivous, toisin sanoen paluu karuun todellisuuteen. Olkoon, minä juon nyt viiniä.