Mian jalanjäljillä Espanjassa

Terveisiä Espanjasta! Kävin kirjaa varten tekemässä taustatyötä: kuljin läpi lähes kaikki paikat, jossa päähenkilö Mia seikkailee, haistelin kirjaimellisesti tuoksuja ja tarkistin värejä, muotoja ja etäisyyksiä. Oli todella hyvä että menin: osa jo kirjoitetusta jutuista menee uusiksi, tuli myös uusia ideoita.

En todella olisi muistanut mm että täällä on puut (siis palmut) täynnä vihreitä papukaijoja jotka pitää kovaa ääntä. En olisi muistanut päättömästi ajavia skoottereita, minipieniä parkkihalleja ja ¿bolsa necesitas? -kysymystä.

Mulla oli matkassa mukana osin assareina, osin lomalaisina isot lapset! Se oli IHANAA. Saatiin himmeitä nauruhepuleita, hirveä määrä liikuntaa, paljon hauskoja kommelluksia ja tietysti myös joka päivä monta pientä kinaa ja kaikille pieni koti-ikävä rintaan.

Nyt on vielä kivempi olla taas kotona, muistovihko täynnä merkintöjä (kuten: ”tietysti Mia olisi loungessa eikä vain kahvilassa lentokentällä! Persianat kolisee, ei rätise”) ja sydän täynnä muistoja.

Edessä pitkä pääsiäisloma ja perussekoiluja. Huhtikuusta on tulossa vielä kreisimpi työrintamalla kuin luulin, joten enpä lupaile mitään kirjoittamisesta tänne 😅😅

Olisi mm yksi kirja viimeistelyä vaille..siihen asti, adios!