Tiesitkö että sullakin on todennäköisesti vain seksin kautta tarttuva HPV
…ja ettei se tarkoita oikein mitään?
Sain muutama viikko sitten kirjeen joka pisti hetkeksi pakan aivan sekaisin: HUSin tavallisen ikäseulonnan jälkeinen papakokeen tulos sanoi että
”Näytteessä todettiin papilloomavirusta (HPV). Papakokeen tulos oli kuitenkin normaali, eli näytteessäsi ei todettu minkäänlaisia solumuutoksia…”
Olin aivan huuli pyöreänä että MITÄ?!?! Ei mitään tämmöstä ole ikinä ennen lukenut, mikä hiton HPV tai siis totta kai mä tiedän mikä se on ja olen lapseni siltä rokottanut heti kun voin mutta miten mulla yhtäkkiä on se? Ollaan oltu tänä vuonna 15v naimisissa ja nyt kuulen tämmöisen uuden jutun. Mikä homma??
Seurasi raivokasta ja aika tunteellistakin googlettamista. Kirje kyllä kertoi, ettei mitään hätää ole (koska solumuutoksia ei näkynyt) mutta olisi hyvä kuitenkin 1-2v sisällä tulla uudelleen seulontaan jossa katsotaan onko virus lähtenyt itsekseen. Mitään syytä epäillä esimerkiksi syövän esiasteita ei juuri nyt siis ole – vaikka toki tilanteen kehittymisen mahdollisuus on aina yhä olemassa.
Seurasi myös yllättävä keskustelu kotona. Mistä tämmöinen seksitauti on siis tullut? (lyhyt vastaus: seksistä, haha)
Alla muutama oleellinen asia, joita kirje ei minusta riittävän selvästi kerro.
Papa-kokeessa löytyi HPV, mitä tarkoittaa?
- HPV löytyy 80-90% väestöstä. Eikä siltä oikeastaan voi välttyä jos on joskus elämässään harrastanut seksiä
- HPV saadaan usein jo pari vuotta seksielämän aloittamisesta ja siksi sitä ei alle 30-vuotiailta edes testata
- HPV voi olla jopa vuosikymmeniä elimistössä uinuvana, kunnes yhtäkkiä aktivoituu eli näkyy testissä
- Aktivoiduttuaan se usein myös häviää itsekseen parin vuoden päästä. Jos ei, seurataan tarkemmin tuleeko solumuutoksia.
- HPV:tä ei ole seulottu julkisissa papa-kokeissa kuin vasta muutaman viime vuoden ajan. Se on siis voinut olla mulla jo kaikki edellisetkin testauskerrat, tai aktivoitunut vasta nyt, se EI siis ole jostakin yhtäkkiä tullut.
Toisin sanoen: tämä tulos ei tarkoita sitä että joku parisuhteessa on käynyt yhtäkkiä vierailla virusmailla. Todennäköisesti teillä kummallakin on se, toinen toisenne tartuttaneena vähintäänkin, olitte olleet yhdessä sitten kaksi tai kaksikymmentä vuotta.
Eikä tämä tarkoita sitä että mulle on seuraavaksi kehittymässä solumuutoksia (HPV voi aiheuttaa kohdunkaulasyöpää), mutta mun on hyvä käydä tsekissä sen 1-2v aikana niin nähdään onko virus taas hiljentynyt ja pysyykö tilanne hyvänä. En siis ryntääkään heti lääkäriin niin kuin ensin ajattelin, haha.
Tässä sitä taas ollaan valtakunnan vulvavaikuttajana mutta ajattelin jakaa tämän koska ainakin mulle tää kokemus oli yllättävän ikävä ja vaati aika paljon tiedonhankintaa, ennen kuin mieli rauhoittui asian ääreen.
Arvelen myös että tää voi olla aika ikävä kirje monelle saada, joten toivottavasti tämä helpottaa vähän teistä seuraavia googlettajia!
Viimeisenä toivotuksena sanon että älkää panikoiko mutta käykää niissä seulonnoissa ja kontrolleissa kuitenkin. On hyvä vain että saadaan ikävät jutut kiinni jos sellaisia alkaa kehittyä ❤️ Ja nykyisen kumppanin / kumppaneiden osalta ei tarvitse olla huolissaan, jaatte samat virusfloorat kumppanin kanssa jo.
Tämän jutun faktat tarkistettu gynekologi Tuulia Tikalta, kiitos Tuulia! Kannattaa tsekata Tuulian sisällöt aiheesta, löytyy hänen tilinsä kohokohdista!