On epäreilua että urheilu on niin helppoa silloin kun kunto on hyvä

10 Permalink

Kävin juuri 12 kilometrin lenkillä, juosten. Se tuntui alusta loppuun tosi helpolta, sen kuin juoksin.

On niin epäreilua että voin tehdä nyt näin mutta vuoden päästä, työarjen jo alettua, vain haaveilen tästä. On epistä että urheilu on silloin kevyttä, helppoa ja mukavaa kun kunto on jo hyvä. Silloin on ihan täysin mahdollista hetken mielijohteesta vetäistä yli kympin lenkki ja vaikka lopussa vähän kiriä tahtia kun se sujuu niin helposti.

Toisin on silloin kun yrittää aloittaa tai lisätä urheilua elämässään.

Kiva lenkki oli tämäkin

Hyvän kunnon saavuttaminen vaatii tosi hitaita alkuja eli paljon aikaa

Tajuan aina vasta oman kunnon ollessa hyvä että ei mikään ihme että paljon urheileva jengi urheilee paljon, se kun on niille niin helppoa! Sen kuin menee vaan ja on mukavaa. Sitten taas ne jotka haluaisivat urheilla enemmän joutuvat tarpomaan ensin todella kitkerän kunnonkohotuskuurin läpi.

Huonokuntoisen motivaatio voi olla vaikka kuinka kova mutta se ei poista sitä että urheillessa alku on joko hidasta tai raskasta tai kumpaakin. Kovakin motivaatio helposti loppuu jos viiden kilsan juoksu tai edes kävely on liikaa. Silloin sitä jää vain katkerana katselemaan muiden päivityksiä siitä kuinka ne juoksi kaksitoista kilometriä ja itse lopetti yhden jälkeen kun se vaan oli niin rankkaa.

Kunnon kasvattamisen salaisuushan on rauhallinen tahti, mutta harva maltttaa – eli ehtii – oikeasti niin hitaasti etenemään. Ennen kuin mitään juoksuja edes haikailee pitäisi kävellä, kävellä, kävellä. Selvittää se oma peruskestävyys-alue ja pysyä siinä.

Mutta kuka ehtii arjessa kävellä tunnin päivässä?

Kunnon kasvattaminen on kuin autotallia siivoaisi: Ensimmäinen raivaus on järkkyä tervaa mutta kun kaikelle löytyy hyllyt on siistinä pitäminen ja siivoaminenkin helpompaa.

Kohta tämä juoksukunto on kaunis muisto vain

Puhun täysin omasta kokemuksesta, myös tulevasta. Tämän päivän lenkkiä siivitti katkeransuloinen aavistus siitä että näin ei tule olemaan kauaa. Heti kun palaan töihin, muuttuu urheilun harrastaminen niin paljon suunnitellummaksi ettei se enää tapahdu vahingossa ja itsestään vaan tarkasti järjestämällä – osin pakottamalla.

Hoitovapaalla on varaa valita lähteä treenaamaan suunnilleen juuri silloin kuin siltä tuntuu, töihin palatessani on lähdettävä silloin kuin siihen on mahdollisuus, eikä se ole välttämättä ollenkaan itselleni mukavaan aikaan. On tosi eri asia lähteä lenkille iltaseitsemältä pitkän päivän päälle kuin aamuyhdeksältä virkeänä auringon paistaessa.

Siitä syntyy huono kierre: jokainen väliin jääneen lenkin päivä saa tottumuksen voiman hiipumaan ja samalla kunnon laskemaan.  Yhtäkkiä ei olekaan ihan noin vain helppoa nostaa jalkaa, vaan juostessa joutuukin ponnistella. Suuhun jää vähän vaikeamman suorituksen maku ja lähteminen käy henkisesti vaikeammaksi kunnes urheilu muuttuu asiaksi jota pitäisi tehdä eikä jota tekee mieli tehdä.

Tästä kirjoitti muuten vastikään Project Maman Katja ja tunnistan tästä kaiken! 

Hyväkuntoisen on helppo rehkiä

Eniten motivaatiota, tsemppiä ja ”epämukavuusalueelle menemistä” ihminen tarvitsee silloin kun kunto on tosi huono. Hyväkuntoisen on kiva ”ylittää itsensä” eli rehkiä myös kovalla sykkeellä ja lihakset täristen, koska sitä tuntee itsensä niin hyväkuntoiseksi ja pystyväksi! Huonokuntoisena urheilussa on jatkuva inhottava tunne alisuoriutumisesta, kun pienikin ylämäki saa piiputtamaan.

On ihan uskomaton suoritus että saa itsensä yhdellekään juoksuaskeleelle jos juokseminen ei ole omassa keinovalikoimassa. Väheksymättä lainkaan kovaa treenaavia, sillä he ponnistelevat tavoilla joita en voi itse edes käsittää, sanon silti että nostan itse eniten hattua niille jotka menevät sille vuoden viidennelle lenkille. Se on tuhannesti vaikeampi lenkki kuin viikon viides.

Miten hyvään juoksukuntoon raskauden jälkeen?

Heille jotka kysyvät, miten sain itseni tähän juoksukuntoon raskauden jälkeen joudun vastaamaan ”vahingossa”.

Vaunuttelin ensin kuuden, seitsemän kuukauden ajan tunnin tai kaksi päivässä ja sitten aloin pikkuhiljaa juosta, ensin minuutin sitten kaksi. Keräsin siis hyvän peruskunnon kasaan kaverin kanssa rupatellen, vauvaa nukuttaen. Juoksun vauhti taas nousi kovakuntoisen ystävän siivittämänä kun en halunnut jäädä jälkeen ja jutellessa sen epämukavuuden sieti paremmin.

Sitten kun kuntoni tästä taas romahtaa, joudun ehkä hankkimaan koiran. Koska en keksi miten muuten saisin itseni joka päivä säästä välittämättä tunniksi ulos.

Olen tosi fiiliksissä tämän hetken tilanteesta, jossa juokseminen ja urheilu tuntuu kivalta sekä mahdolliselta. Se on nyt asia johon tiedän pystyväni ja joka tuottaa enemmän hyvää kuin huonoa fiilistä. Arvaan että pian voi olla vain toisin, mutta en anna sen häiritä itseäni vaan juosta jolkotan menemään.

 

Ps. jos sulla on haaveena juoksukunnon parantaminen, liity Shitty is the new Blackin juoksuryhmään!

JAA
10 Permalink
10 Comments
  • Sonja
    heinäkuu 15, 2020

    Koira on hyvä ulospakottaja, mutta älä ota sellaista rotua, joka työskentelee kuonollaan. Itsekin haaveilen 2 koiran omistajana reippaista lenkeistä, kun molempien mielestä on paljon tärkeämpää nuuhkia KAIKKI ja edetä 100 m 5 minuutissa. Toki kunto kasvaa, kun niitä vetää perässään! 🤣

    • Valeäiti
      heinäkuu 16, 2020

      Ah, hyvä huomio! Muutenkin saattaa olla pari ylimääräistä vaivaa tässä ratkaisussa 😂

  • Saara
    heinäkuu 16, 2020

    Mä just eilen itkin miehelle että miten mä jaksan sitten kun palaan töihin ja sitten ei taas ehdi eikä jaksa liikkua. Oon jäämässä kahden päivän päästä äitiyslomalle, joten just oikea aika parkua aiheesta, kun nythän se vaunulenkkiaika on alkamassa 😀 😀

    • Valeäiti
      heinäkuu 16, 2020

      Hahaha NYT on paras aika olla asiasta huolissaan 😂😂

  • Sarianna
    heinäkuu 16, 2020

    Kiitos linkkauksesta ja tervetuloa kaikille 🤭❤️

    • Valeäiti
      heinäkuu 16, 2020

      Hurraa! Kohta juostaan!

  • Nimetön
    heinäkuu 21, 2020

    Minun ihana vauvani on reilu 8 kk, ja juoksemisesta voin vain haaveilla. Lantionpohjasta repesi lihas synnytyksessä ja nyt lantionpohjan tuki heikkoa. Kuntoutan lantionpohja fyssarin avulla, lupailee että juoksen vielä. Mutta tämä se vasta tuntuukin epäreilulta, että vaikean raskauden jälkeen en saanutkaan kehoani takaisin 🙁

    • Valeäiti
      heinäkuu 21, 2020

      Voi ei, olen niin pahoillani! Toivon että saat kuntoon ja pääset vielä joskus juoksemaan! <3

  • LindaWa
    heinäkuu 21, 2020

    Siis juoksu on ihana asia! Luulin lähinnä koululiikunnan (öö,14 vuotta sitten..) traumojen perusteella että mä en oo se juoksijatyyppi, ja varsinkin kun juoksemisen ympärillä on sellainen menestyshype ja se ei tuntunut minulta. Mutta koronakeväänä tiivistynyt kävelytahti nosti kuntoa ja tuli fiilis että josko sittenkin! Kaikessa hiljaisuudessa latasin kymmenen viikon ohjelman jonka tavoitteena kymppi juoksua, hitaasti lähti mutta kylläpä on kunto noussut kohisten! Ens viikolla projekti maalissa ja sit voi ladata uuden ohjelman että sais vähän nopeampaa tahtia! Mut kauhistelen jo nyt sitä, että miten sitten marras-helmikuussa uskallan pimeässä metsässä jolkotella.. mut ton ohjelman kans on ollut pakko keskittyä siihen treeniin joka on käsillä. Muistan silloin niitä ekoja intervalleja juostessani miettineeni että miten ikinä voin jaksaa 5km, mutta nyt se tuntuu ihan lasten leikiltä. Tästä johdettuna: keskitytään sen hetkiseen treeniin ja siihen hyvään fiilikseen, hyvään kuntoon ja tulevat murheet on siellä tulevaisuudessa! Ja vaikka sitten niin että sitä haikailee menneen hyvän kunnon perään, mutta nyt rinta rottingilla nauttien!

    • Valeäiti
      heinäkuu 22, 2020

      Hyvä ajatus!!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.