Tiedättekö, mistä tietää että lapsiluku on omalta kohdalta täynnä? No ensinnäkin tykkään aina sanoa että ”siitä kun sitä ei enää kysy että mistä sen tietää”: ei vaan ole enää ikinä mielessä edes millään puolileikillä että entä jos vielä yksi…
Siitäkin sen tietää, että ajatus siitä että tulisi vahingossa raskaaksi saa aikaan pientä pään puistelua ja tunteen siitä että se ei kyllä todellakaan olisi toivottu asia.
Miten tämän sanoisi ettei ole suuntaan tai toiseen hurjan kuuloista mutta koen että nyt olisi aika hirveää huomata olevansa raskaana. Ei siksi, etten tietäisi mitä tehdä: emme epäröisi hetkeäkään, Vitonen tulisi tänne rakastavaan perheeseen, joukon jatkeeksi.
Mutta se, että tieto raskaudesta aiheuttaisi ”voi ei” -fiiliksen hetkeksi, se kertoo siitä että lapsiluku on täynnä. Se ”voi ei” tulisi sellaisesta, että ollaan jo henkisesti sen yli. Elämme elämää vauvavaiheen jälkeen, sydämet täynnä ja täysillä kaikesta nauttien, tulevaa elämää isompien lasten kanssa fiilistellen.
Olisi raskasta työntää itsensä takaisin vauvavuoteen, kun oma henkinen tila on jo muualla.
Tiedän että ”voi ei” kääntyisi varmaan minuuteissa suureen onneen ja iloon, koska olen paatunut vauva- ja raskausihminen ja synnytelläkin voisin vielä monesti 😄 Mutta se, että edes hetken päässä olisi sellainen voiiiii hemmetti, se kertoo mulle että lapsiluku on juuri nyt hyvä ja täydellinen.
Tulipahan tämä kaikki mieleen kun aamukahvi ei tänään jostain syystä uponnut ja nukahdin bussiin kotimatkalla. Herätessäni eka ajatus oli ei hemmetti.
(ja sitten aloitin taas rautalisän).
Ps. Verrattuna viime kertaan, jolloin kirjoitin että perheemme olikin jo tässä, tämä teksti ei tullut siitä että ajattelisin asiaa kuumeisesti päässäni. Silloin ajatustyö oli kesken, nyt ei ole kesken ei ajatukset eikä perhe <3