Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Äidillä saa olla krapula, mutta sarkasmi pitää laittaa tauolle

Tiesittekö, että Valeäiti-nimelle on ihan vissi perusta?

Kun Ykkönen syntyi, en tavallaan oikein tuntenut itseäni äidiksi. Olin halunnut perheen jo tosi pitkään ja olen luonteeltani vahvasti hoivaviettinen. Mutta mulla kesti silti tosi pitkään – ehkä jopa Kakkosen tuloon asti – ennen kuin oikeasti ajattelin että olen äiti. Äiti-äiti.

Toki ymmärsin että mulla on lapsia ja hoidin niitä hienosti. Olin joka solullani äiti, mutta sana vaivasi mua. Ihan kuin olisin pelännyt sitä että muiden käyttämänä sana äiti ei sovi kuvastamaan minua. Etten ollut tarpeeksi äiti vaikka imetin, leikitin, nukutin ja kyysäsin täysillä.

Oliko mulle annettu ulkopuolelta tietynlainen paine olla äiti vai teinkö sen itse?

Me tunnumme odottavan äidiltä tiettyjä ominaisuuksia, piirteitä, jopa ulkonäköä. Myytti on niin vahva että meillä pitää olla televisiosarja nimeltä Toisenlaiset äidit. Toisenlaiset kuin mikä? Tuleeko joskus sarja nimeltä toisenlaiset isät, tai toisenlaiset ihmiset?

Pahinta on että äitimyytti elää joskus vahvimpana äideissä itsessään. Me uskomme muiden odottavan meiltä tiettyjä asioita ja siksi käyttäydymme niin kuin ajattelemme että äidin pitäisi käyttäytyä.

Ihan niin kuin Laura loistavassa tekstissään V**ut mammuudesta kirjoitti:

”Ei ne puhu muusta kuin kakkavaipoista, soseista ja jostain rokotuksista. Univeloista ja oksennustaudeista. Eivät huolehdi itsestään, eivätkä ole kammanneet tukkaansa päiviin. Joku wetwipes roikkuu hiuksista ja rinnuksilla on kakkaa. Semmosia mammoja. Joo, nii tiedättekö mitä? Vitut olla.”

Entä jos sellainen mamma tykkää kiroilla, harrastaa villiä seksiä, käydä baareissa, heittää kaksimielistä läppää, ottaa naamatatuointeja ja matkustella – yksin? Onko se sopivaa käytöstä äidille?

Muiden tai itse asetetuista odotuksista voi pahimmillaan tulla aika paha ristiriita omaan mieleen, joka aiheuttaa pahaa oloa. Riittämättömyyttä, stressiä, masennusta. Uskon että osa omasta synnytyksen jälkeisestä ahdistuksestani ja  masennuksesta tuli tästä ristiriidasta. Yritin vimmatusti olla jotain sellaista mitä en ollut ja jota luulin että minun tarvitsee olla.

Osittain mulla oli ihan syytäkin muuttua vähän vanhemmaksi tullessani.

Periaatteessahan ihmisen ei tarvitse muuttua lainkaan tullessaan vanhemmaksi. On täysin ok olla ihminen, tyyppi ja persoona sen vanhemmuuden lisäksi. Hiukset saa olla siniset, musamaku death metal tai tissit silikonia, ei niistä mikään ole pois vanhemmuudesta.

Muuuutta sitten on hieman haasteellista jos on samanlainen tyyppi kuin minä, jolla on sellaisia piirteitä mitä lapset ei ehkä noin vain ymmärrä. Olen kiroileva, sarkastinen, kärkäs ja nopea liikkeissäni. Täysikasvuisten on joskus vaikea pysyä perässäni, saati sitten pienten lasten.

Jos olisin sisältöä, olisin K-18.

Lasten edessä kiroilusta ollaan montaa mieltä, mutta ainakin sarkasmi ja musta huumori ovat ihan oikeasti sellaisia, joita lapsille ei voi heittää, niitä piti siis alkuvuosina todella paljon tietoisesti himmailla. Vasta nyt kun lapset on isoja ja ymmärtävät outoa sarkastista huumoriani (ja jos eivät ymmärrä, voin selittää sen heille), voin olla täysipainoisesti sellainen äiti kuin haluan olla.

Nyt lapsetkin tajuaa läpät ja ymmärtävät lempeän vinoilun, kaikkia tunteita on helpompi näyttää ja kukaan ei pelästy jos hassuttelen yllättävillä liikkeillä. Baariinkin pääsee taas helpommin (villi seksi on kyllä vähän jäänyt, mutta ei sentään siitä syytetä lapsia).

On niin helpottavaa kun saa ja voi olla muutakin kuin äiti. On myös helpottava tajuta näitä asioita, vaikka vähän myöhässä ne tulevatkin.

Tästä oivalluksesta ja monesta muusta jutusta puhuttiin lähes 40 minuuttia Lauran Mamma Rimpuilee -podcastissa ihanien Lauran ja Maijun kanssa, suosittelen kuuntelemaan! Yritäpä olla nauramatta!

Jakso löytyy täältä.

JAA
4 Comments
  • Katja
    syyskuu 30, 2018

    Minulla ei ole vielä lapsia, mutta todennäköisesti niitä kuitenkin haluan jossain vaiheessa. Tämä kirjoitus osui siinä mielessä, että voisin kuvailla noilla samoilla adjektiiveilla itseäni. Lisäisin vielä joukkoon osa-aikaerakon…

    Oon monta kertaa miettinyt, etten oikein nää itseäni äitinä noista ominaisuuksistani johtuen. Enkä suoraan sanoen halua olla ensisijaisesti äiti vaan ensisijaisesti minä. Kiitos pienestä toivonpilkahduksesta, että EHKÄ joskus tulevaisuudessa nämä kaksi asiaa voivat mahtua samaan ihmiseen, vaikka epäilemättä se joitain kompromisseja vaatiikin. 🙂

    • Valeäiti
      syyskuu 30, 2018

      ❤️❤️❤️ mahtuu ne! Mutta niihin kompromisseihin on hyvä varautua. Sama ongelma / muutos edsssä niille joilla on tosi voimakas menovietti, jotka vaikka halua matkustella paljon, niilläkin on pientä totuttelua alkuun edessä 🙂 ihanaa jos tämä toi vähän toivoa! Hyvin sä varmasti sopisit äidiksi! 🙂

  • Marikki
    syyskuu 30, 2018

    Kiitos, kolme lempparibloggaajaa yhdessä! Parasta!!!! Ja vielä tärkeän asian äärellä, olipa hauskaa kuunneltavaa!!!!!!

    • Valeäiti
      syyskuu 30, 2018

      ❤️❤️❤️❤️❤️