Asiat tippuu käsistä, kaikki tapahtuu ”huomenna” tai ”eilen” ja nyt lähti sitten se lähimuisti.
Eilen olin tuulispäänä syöksymässä (jo myöhässä) hakemaan Ykköstä tarhasta, kun törmäsin porttikongissa viikkoa aiemmin sopimaani lounasseuraan. Seurasi noloja ja nopeita ”sori sori sori vitsi mä oon idiootti mut mulla on hei myös nyt kiire hakemaan lasta”- lauseita, kun passitin raskaana olevan naisen takaisin töihin.
Tänään Insinööri lähti hakemaan Ykköstä ja minä jäin kotiin odottamaan sitä eilisen unohdettua lounasseuraa. Siinä puuhailin, tiskailin ja tein ruokaa tietenkin, ja käväisin vielä olkkarissa laittamassa musiikkia pienemmälle, koska kohta saapuu ovesta nukkuva Ykkönen. Olkkarissa pelästyin pahemman kerran, mikä ihme mustan makuupussin näköinen juttu tossa sohvapöydällä on?
Ai niin, meillä on tää vastasyntynytkin täällä.
No onpa paha jos vähän unohtaa. Mitäs oli niin hiljaa!