Olin juuri kolme yötä Lontoossa lapseni kanssa kahden ja se oli ihanaa.
Erityisen kiitollinen olen että sain kokea tämän lapseni kanssa. On upeaa kun näkee, kuulee, haistaa kaiken uuden – ja saa seurata toisen samaa kokemusta, jossa on vielä enemmän uutuudenviehätystä! Hänelle pienimmätkin asiat ovat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.
Miksi noi laittaa noi roskapussit tohon kadulle? Miksi täällä kuljetaan vasemmalla puolella katua, onko ratitkin siis väärällä puolella?
Matkustaminen voi olla ihanaa, virkistävää ja innostavaa. Jos maailmamme sen vain jotenkin kestäisi, soisin jokaiselle sen etuoikeuden että saa edes muutaman kerran elämässään nähdä ihan erilaisen ympäristön kuin omansa.
Matkustaminen on myös kamalaa. Vaivalloista, stressaavaa ja ihan järjetön rahasyöppö josta ei jää käteen muuta kuin kasa kuitteja ja turvonneet sormet.
Paitsi että jäljelle jäi kyllä yhteiset muistot. Jaettu koominen kokemus siitä miten kummallista se tryffelileipä meidän kummankin mielestä oli, ja miten emme millään pystyneet kahta huikkaa enempää juomaan ylihintaista Kermakaljaa Harry Potterin studiolla.
Tämä oli yhteinen seikkailu, lepohetki ja päiväkaupalla kiireetöntä nautintoa. Sen Harry Potterin studiokäynnin lisäksi (ks lopusta siihen yksi täsmävinkki) emme hirveästi tehneet mitään tyypillistä turreilua.
Söimme ylihintaisen Afternoon tean upean oudossa Sketchissä, tutkimme kaikki Oxford streetin ja Westfordin kaupat ja jotain ostimmekin, kävelimme Big Benin luo toteamaan että se on paketissa ja on liian kylmä, söimme Fish & Chipsit pubissa ja Wagamamassa lounaan (paljon parempi oli Liberty Londonin kahvilan salaatti, upea!), rakastuimme intialaiseen aamiaiseen (Dishoom, mene sinne jos voit!) ja seikkailimme metrossa.
Säädimme kerran hiukan huolestuttavasti puhelimeni PUK-koodin kanssa, mutta siitäkin selvittiin. Yhdessä me pystymme mihin vain, opin.
Söimme karkkia aina kun teki mieli ja ostimme hetken mielijohteesta jäätelöt. Olimme menossa aamusta iltaan eikä ketään kiukuttanut – paitsi ehkä sisälläni matkustanutta jättihalkoa joka teki tasaisin väliajoin kipeitä kuperkeikkoja rakkoni päällä.
Ykkönen oli paras mahdollinen reissuseura. En ollut ennen tätä oikeasti tajunnut miten uskomattoman positiivinen ja joustava hän on. Jopa silloin kun melkein näytti siltä ettemme pääse koko Harry Potter studiolle (liittyy: se fakin matka sinne), hän keksi jo hopeareunuksia. Hyvä että sä sait toisaalta levätä pidemmän junamatkan. Kyllä me sinne vaikka joku toinen kerta sitten päästään. No sitten tehdään tänään jotain muuta!
Söimme kun nälätti, sitä mitä teki mieli. Kävelimme ja näimme kivoja juttuja. Menimme metrossa lopuksi täysin Ykkösen ohjaamana: hän muisti meistä kahdesta paremmin mihin suuntaan ja millä linjalla. Kävelimme paljon käsi kädessä, ensin siksi että pysytään yhdessä mutta vikana päivänä jo siksi että se oli niin kivaa. Menimme yhdessä musikaaliin (Paluu tulevaisuuteen, annamme 6/5 tähteä, aivan mieletön!!) ja meinasin itkeä onnesta kun tyttäreni sai kokea sen kaiken ja minä näin sen ihan vierestä.
Olimme vertaisia, iloiset reissuseuralaiset joilla ei ollut tarkkoja suunnitelmia tai kiirettä. Minä tajusin olevani oikeasti lomalla kun odotin vaaleanpunaisessa salissa toista teepannuani ja katselin vain ympärilleni, ilman mitään ajatuksia päässäni. Seuralaiseni oli hiljaa, niin kuin hän usein on, ja nyt minä olin rauhoittunut kanssaan. En enää kysellyt onko kaikki hvyin, mitä mietit, en höpöttänyt itse vaan olin vain.
Opin kävelemään hitaammin ja olemaan vain rauhassa. Sykkeet alhaalla, hymy korvissa, hiljaiset unet ja maha koko ajan niin täynnä että poksahdan.
Ja miten vaikea siitä taas olikaan palata siihen todellisuuteen, jossa kolme lasta puhuu yhtäaikaa ja minua tarvitaan ja joku kiipeää päällä ja toinen kitisee ja pitää kumarrella ja nostella ja äääk. Nyt kun päiviä on jo mennyt pari, pystyn taas elää tätä arkeani.
Tämä matka oli ihana ja sen muistot jää kyllä ikuisiksi ajoiksi meidän omiksemme. Tämä oli paras ideani koskaan.
ps. Paremmat Lontoo-vinkit saa Isyyspakkauksen useasta blogijutusta! Kiitos Tommi!
Lopussa lupaamani vinkki, siitä miten ihmeessä sinne Harry Potteriin oikein päästään, jottei kenenkään muun tarvitse a) tehdä mun virheitä ja b) häiriköidä asialla loputtomiin Tommia.
Kuinka pääset Harry Potter studiolle julkisilla
Studiolle meno on kolmen vaiheen seikkailu, johon on varattava aikaa kaksi tuntia.
- Etsiydy metrolla Euston station nimiselle asemalle.
- Sieltä National railroadin junalla määränpäähän nimeltä Watford Junction (maksaa muistaakseni noin 10 puntaa) mutta nyt sitten TARKASTI: osa junista menee ilman pysähdyksiä vartissa, osassa kestää 50min ja nämä lähtee keskenään ihan muutaman minuutin välein. Tästä aikatauluhausta voit katsoa mikä lähtöminuutti on sinulle oikea.
- Watford Junctionista teidät hakee Harry Potter brändätty bussi, jonka liput (6 puntaa) maksetaan kuskille näyttämällä pääsylippu studiolle.