Tässä kun omaa kotia on tullut katseltua taas muutama viikko (tai vuosi) putkeen, on alkanut kertyä kaikenlaisia ajatuksia. Lähinnä siitä miten huonosti kaikki täällä on.
Ennen kuin jatkan, totean että kyseessä etuoikeutetuin ongelma ikinä – meidän valtava itsellemme rakennuttama uusi omakotitalo ei täytä kaikki visuaalisia tarpeitani! Tiedostan kyllä tämän naurettavuuden ja pahoittelen sitä. Mutta pureudun tähän silti, koska pinnallisen tuntuisen ongelman alta löytyi viikonlopun Instagram-viestittelyjen ansiosta vähän syvempiä oivalluksia.
Kotonamme on minusta aina sotkuista, homssuista ja keskeneräistä. Naiivisti sisustettua tai ei ollenkaan edes yritettyä.
Sohva tuntuu liian värikkäältä, se yksi seinälle saatu taulu on vinossa, kasvit ovat kuolleita ja kaikki hyllyiksi viritellyt sisustusyritykset ovat muuttuneet kasoiksi, jotka eivät ole mitenkään kauniita eivätkä edes käytännöllisiä. Ne kuuluisat yksittäiset ”kirppari-löydöt ja vintage-esineet” ovat väärissä paikoissa, huonoissa asetelmissa.
Makuuhuoneissa ei ole mitään seinillä (paitsi reikiä edellisestä, väärällä tavalla asetetuista tauluista) ja yläkerran aulakin tuntuu siltä että joku muu sen tekisi varmaan kivemmin. Hieno piharakennus menee ihan hukkaan kun emme ole osanneet tehdä siitä upeaa piilomökkiä, puhumattakaan upean rimaseinän takaa löytyvästä työhuoneesta josta varmasti voisi loihtia mielettömän kirjaston! Pihakin masentaa – en ensi vuonnakaan osaa varmasti valita tuonne oikeita kasveja ja noi kivetkin pitäisi jonkun osata jotenkin asetella kauniimmin.
Koko talo tuntuu yhtäaikaa ei-riittävän-trendikkäältä eikä kuitenkaan persoonalliselta. Nyt moni sanoo että hei jokaisen koti on just hyvä sellaisena kuin on ja ei sen tarvitse täyttää muiden kriteereitä, tärkeintä että siellä viihtyy ja sisustus täyttää omat kriteerit! Mutta kun ei täytä. En yllä omiin toiveisiini, tilat ympärilläni ei näytä siltä miltä visio jossain kaukana aivoissani. Harmittaa usein kun joku nurkka ei vain toimi.
No mitäpä uliset nainen, sinullahan on käytössäsi kaikki maailman resurssit! On aikaa ja rahaakin – mikset pistä vain muutosta tulemaan?
Koska pelkään että sisustusyritelmäni epäonnistuu ja silloin tulisi selväksi että olen epäkelpo keskiluokkainen kodin tekijä.
Siinäpä se, suurin oivallukseni. Ilmeisesti mielestäni kuuluisi keskiluokkaiseen yleissivistykseen osata luoda itselleen sisustuslehteen tai ainakin nyt Instagramiin kelpaava koti.
Tämä on ihan hurja ajatusmalli, mutta sellaisen olen nyt itsestäni löytänyt. Minä todella tunnun ajattelevan että nykyaikaisen (naispuolisen) omakotitalon rakentajan pitäisi kyllä osata tehdä kodistaan aivan mieletön spektaakkeli. Meillähän on käytössämme kaikki työkalut Pinterestistä lähtien, siitä vain valitsemaan tyylikästä ja omannäköistä, mutta kuitenkin ajan mukaista!
Asiaa ei helpota se että satumme asumaan alueella jossa on pelkkiä uusia omakotitaloja ja niitä asuttaa oman elämänsä sisustussuunnittelijat (myös pari ihan oikeaa sellaista). Verrokkiryhmäni on oikeasti se Dekon kansi ja siitä on tosi vaikea olla ottamatta paineita. Aina muilla näyttää olevan ne kauneimmat ratkaisut, viimeistellyimmät nurkat ja keskeliäimmät pihat sekä sisustusnurkkaukset.
En edes tilaa sisustulehtiä tai seuraa kovin monia sisustustilejä, mutta ei sitä edes tarvitse. Paine tulee somesta nykyään ihan itsestään kun jokainen perheenäiti maalaa ohimennen makkarin uusiksi ja luo huolettoman asetelman jo vähän väsyneistä tulppaaneista kirpparilta löytyneeseen maljakkooonsa. Niin vaivatonta, niin kaunista!
Koen että tämä ei edes ole mikään suuri suorittajan ongelma: Mun ei tarvitse olla elämässä kaikessa paras, eikä tämä sama alemmuuskompleksi nouse ollenkaan samalla tavalla muissa elämän osa-alueissa, mutta tässä koti-asiassa mulla on joku ihan kummallinen valuvika. Koen aivan liian usein huonommuuden tunnetta meidän kodista vaikka järjen tasolla tiedän sen olevan tosi kiva ja ihana ja meille sopiva ja monen muun mielestä tavoiteltava ihanne.
Minä vain aina näen jo jonkun muun kauempana loistavan ihanteen.
Tämä sama ajatuslukko vaivasi minua ihan hirveästi jo rakennusvaiheessa, joskus se melkein esti ratkaisujen tekemisen. Tuntui että nyt kun on kaikki maailman valinnat mahdollisia, on pystyttävä tekemään tosi hyviä sellaisia. Olisipa talo tai asunto rajannut valintoja ja olisin voinut aina mennä niiden taakse vaan ei. Olin oikeasti välillä ihan itku kurkussa kun tuntui että nyt jos valitsen nämä laatat tajuan myöhemmin että joku toinen olisi kyllä valinnut paljon hienommat ja saanut tästä kaikesta enemmän irti.
Ammattilaisen palkkaaminen ei olisi tuskaani helpottanut, koska silloin olisin myöntänyt etten osaa tätä itse. Ja sehän ei käy, kun näemmä olen päähäni saanut että ”kaikki muut kyllä osaa tämän itse ja se kuuluu moderniin naiseuteen sekä keskiluokkaisen elämän ytimeen. Vain juntti ei osaa itse nähdä onko matto oikean kokoinen vai ei!”
En ehkä kokisi tätä tuskaa niin suurena jos en kokisi samalla olevani esteettinen ja visuaalinen ihminen. Mua ärsyttää suuresti kun ihmiset kuittaa tämän pohdinnan että hei ei kaikki oon niin visuaalisia, ja se on ok. Hitto vie minä olen visuaalinen! En vain osaa kanavoida sitä kaikissa asioissa tuotoksiksi asti! Se varmaan tässä mua eniten risoo kun tuntuu etten saa itsestäni irti sitä visiota mikä mulla kuitenkin on. Visioni on vahva ja kiva, persoonallinenkin mutta en luota toteutustaitoihin sen vertaa että lähtisin yrittämään.
Sitten päästäänkin mielenkiintoiseen mietteeseen, eli siihen miten helppoa se sisustamisen toteuttaminen sitten oikeasti onkaan. Jos katsotaan miten ne kaikki muut tuntuu näitä asioita tekevän, se on aina kovin helpon näköistä: Someen raportoidaan kauniisti rajattu kuva uudesta pikkumuutoksesta: ”Tuohon nappasin tuommoisen pyöreän peilin pilkkahintaan, maalin sävy löytyi tästä kartasta ja mummolan vanha nojatuoli sopi tähän juuri hyvin. Kynttilät ja maljakot löysivät paikkansa peilin edestä, eikö ole aika kiva lopputulos?”
No on! Mitä hittoa, miksei omat tekeleet näytä tuolta?
Siksi että todellisuudessa sisustaminen on ihan oikea tekninen asia, jonka joko osaa tai ei. Sen voi toki opetella, tai tajuta kokemuksen kautta mutta sitä prosessia ein vaan juurikaan julkisesti näytetä. Värisävyjen yhteiseloon, mittasuhteisiin, kokoon ja asioiden keskinäiseen asetteluun löytyy teknisiä jippoja ja vinkkejä, jotka ei kaikille tule luonnostaan. Tätäkin asiaa voi opetella ja tosi moni upea sisustaja on myös tehnyt niin, vaikka se ulospäin näyttää usein vain siltä että tällä tyypillä vain on luonnostaan niin hyvä silmä että asiat vain toimii.
Sitten kun itse lähtee tekemään, kokee pahimmillaan valtavaa epäonnistumista kun tekee muka samoin kuin joku muu mutta se ei vain toimi: Taulut voi helposti asetella toisistaan liian kauas, valitun maalin sävy onkin vähän liian kylmä tai esineitä asetelmassa liian monta. Matto sohvan alla onkin liian pieni tai nojatuolin leveys kuitenkin vähän väärä tuohon tilaan.
Silmä näkee eron, aivot eivät ymmärrä mikä meni vikaan. Rahaa palaa, aikaa tuhlaantuu ja luonnonvaroja varsinkin kun ”loppuelämän kalustevalinta” ei kestäkään aikaa edes vuoden verran.
Ja sitten lisäksi on se elämä, joka tulee ja sotkee mitä täydellisimmänkin asetelman lopuksi kasaksi hiuslenkkejä ja seilaavia hammastahnatuubeja.
Avasin tätä tuskaani Instagramissa viikonloppuna ja oli ilahduttavaa huomata, miten moni tunnisti tuskan. Samaa painetta kokee moni muukin, mikä aina helpottaa omaa mieltä. Oli myös jotenkin lohduttavaa (toisaalta vähän karmivaa) kuulla kuinka ihan alan ammattilaisetkin kokevat nykyään painetta tehdä itselleen kivaa kotia kun somessa niin moni tuntuu olevan itseoppinut sisustusarkkitehti. Ymmärrän täysin!
Sama ilmiöhän meillä on menossa niin vanhemmuudessa kuin hapanjuurileivonnassakin: netti tarjoaa niin paljon tietoa ja vinkkejä että voisi tavallaan odottaa kaikkien kyllä osaavan tehdä mitä vain kun vain vähän selvittää asioita. Jokaiseen asiaan löytyy FB-ryhmä, podcast ja Pinterest-kansio ja yhtäkkiä alisuoriutumisen mahdollisuus kasvaa valtavaksi.
Itse aion nyt ensi töikseni siivota. Sitten aion ajatella että tämä koti onkin kesämökki tai väliaikainen kämppä: paikka jossa voi vaikka vähän hullutella ja kokeilla ihan hassujakin ratkaisuja. Koska siten meidän koteihin on aina löytynyt ne kaikista eniten itseä miellyttävät jutut raidallisista katoista liitutauluseiniin ja pallotapetteihin.
Nyt pitää enää uskaltaa mennä niitä kohti ja muistaa ettei tämä ole helppoa kellekään (paitsi luonnonlahjakkuuksille ja alaa opiskelleille).
Myös: pitää päästä välillä pois kotoa. Mutta sitä saa taas muutaman vuoden odottaa.
Kuvat: Vaiheita talon rakentamisen ja sisustamisen eri ajanjaksoilta. Aina vasta siivottuna ja tarkkaan rajattuna. Harvoin täysin tyytyväisenä.