Raskausviikko 34
Herään sunnuntaiaamuna Ykkösen sängyltä. Kolmonen oksensi yöllä, joten siirryin suosiolla mahdollisimman kauas väistääkseni mahdollisen taudin (toim. huom. onnistuneesti). Makoilen kapealla sängyllä ja kummastelen miten iisisti vauva mahassa on.
Itse asiassa se on ollut jo aamuviidestä asti tosi rauhallinen, vaikka kävin itse vessassa. Aamiaisellakin se tuntuu vielä uinuvan ja vasta kymmenen aikaan saan tuntumaan ekat vaivalloiset kyljen käännökset. Jopas nyt tänään ollaan rauhassa!
Sama vaitonaisuus jatkuu koko päivän. Vauva liikkuu vain isoja, rauhallisia pyöräytyksiä, eikä sellaisia jättimäisiä karnevaalitemppuja joihin olen tottunut. Ei tytise ja tutise koko maha, ei tunkeudu mitään kylkiluiden alle. Teen jopa liikelaskentaa hetken aikaa kun alkaa jo ihmetyttää mutta hän ehtii vetäistä sen kymmenen liikettä ekassa puolessa tunnissa. Mutta kovin hiljaisia tömpsyjä nekin ovat.
Sitten yhtäkkiä tajuan sen – se on kääntynyt! Se on pää alaspäin! Siksi kaikki on iisimpää – ja vauva varmaan aika väsynyt ison liikkeensä jäljiltä.
Tunnustelen fiilistä pitkin viikkoa ja olen aika varma havainnostani. Hikat tuntuu yhtäkkiä alhaalta, selän pituus riittääkin taas vauvalle (kun se on päässyt kunnolla alas) ja liitoskivut ovat tulleet takaisin. Lantio alkaa vihdoin tehdä tilaa kun se on saanut sinne yhden tilaa puskevan melonin.
Olo on kyllä tosi helpottunut! Erityisesti fyysisesti. Kyllä tämä vain näin on helpompaa. Pystyn taas kävellä ja liikkua paljon enemmän ja saankin arkeeni takaisin tunninkin mittaiset kävelylenkit ja heti helpottaa myös mieli – aivan ihanaa!
Jännästi tosin myös supistukset tulevat nyt vaivoikseni ja paaaaljon aiempaa pahemmat liitoskivut. Yhtenä päivänä keksin hakea Kolmosen päikystä pulkalla ja maksan siitä retkestä useamman illan ajan. Saan sellaisia kestosupistustiloja, joiden taltuttamiseksi käytännössä makaan kyljelläni. Eivät kovin kipeitä mutta kuitenkin kiristäviä mokomat.
Selän puolella alkanut kipuilu on myös jo tosi paha, mikä yhdessä liitoskipujen, supistusherkkyyden ja yöllä väliimme tunkevan pienen taaperon kanssa alkaa tehdä öistä tosi huonoja.
Ja sitten tajuan tämän viikon aikana että töitä on viikko jäljellä. Laskettuun aikaan on kuusi viikkoa. Alkaa itse asiassa vähän jännittää: synnytys, vauva, korona, kaikki. Eihän meillä ole vaatteitakaan hankittuna kuin pari hassua heräteostosta!
Ehkä tässä on pakko alkaa tehdä sitä kuuluisaa pesänrakennusta ja muistella miten se synnytys menikään. Keksiä nimi ja opettaa taapero nukkumaan omaan sänkyyn. Kääk.
Loppuun pakko vielä tallettaa pari asiaa muistiin itselleni: sormet alkavat ekaa kertaa välillä turvota (ruoasta?). Tissit on jättimäiset ja kipeät. Maitoa tulee jo. Painoa tulee niin paljon etten enää seuraa sitä – ja se tulee kaikki reisiin ja käsivarsiin.