Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kun koulun aloitus onkin vaikeaa – muutama vinkki

Lesoilin kaksi vuotta sitten siitä, kuinka helposti koulun alku meillä meni vaikka sitä etukäteen kamalasti pelkäsinkin. Sitten tuli Kakkosen vuoro ja keksin pelätä vielä enemmän.

Noh, kukaan ei ole auton alle jäänyt mutta kaikenlaista muuta pelkoa on kyllä toteutunut. Ylipäänsä olen tässä kahden vuoden aikana kuullut, nähnyt ja kokenut aika paljon kaikenlaista. Tavarat tosiaan häviää silloin tällöin, rikki menee sitäkin useammin. Turpiin on saatu, tukkaa kirjaimellisesti pöllynnyt. Kavereiden saaminen ei olekaan ihan niin helppoa. Läksyt ketuttaa, aikaiset aamut on vaikeita.

Tulee täitä.

Pommiin nukkumista sekä unohtuneita läksyjä tapahtuu väistämättä ja uimakamat saattaa mädäntyä märkinä koululla pari viikkoa vielä kolmosluokalla (kröhöm). Se pahin, fyysisen koskemattomuuden rikkominen on ihan kamalaa joka kerta enkä voi edelleenkään väittää ettei sitä koskaan tapahtuisi (mutta siihen pitää puuttua heti ja vakavasti!).

Moni hankaluus on olosuhteiden ja ympäristön luomaa, usein sellaista mihin lapsi ei ehkä voikaan vaikuttaa. Jos muut heittää sun pullolla bottle flipiä etkä osaa ryhmäpaineessa sanoa että äiti on kieltänyt, rikki mennyt pullo voi harmittaa aika paljon. Kaikkia.

Sanoisin kuitenkin että kuulemani mukaan yleisin ja tavallisin hankaluus koulun aloituksessa on edelleen se tunnesmoothie itse – nopeasti itsenäistymään joutuva lapsi. Joskus se kuninkaallinen vuosi hoidetaan eskarissa jo alta pois, joskus se purkautuu vasta tokalla luokalla mutta yleensä se tulee jossain kohtaa halusit tai et (et halua).

Tämän vaiheen aikana lapsi voi olla todella outo, uusi versio itsestään. Se suuttuu ja loukkaantuu yliherkästi, reagoi pieniin pettymyksiin valtavilla kyynelillä kuin mikäkin taapero konsanaan, unohtuu omiin maailmoihinsa, murisee, ärisee ja rageaa. Ehkä kiroilee, uhkailee tai lyö, on kaikin puolin aivan eri tyyppi kuin ennen. Tämä eskarivuoteen usein osuva uhma on ensimmäinen ihmistä oikein kunnolla ravisteleva murrosvaihe. Sen toisella puolella on noin 13 vuotta kasvanut lapsi, joka onkin yhtäkkiä iso itsenäinen toimija eikä mikään vauva enää.

Mutta voi mörön perse se murrosvaihe voi olla rankka. Lohduttavaa on se että se on melkein kaikilla vastassa ja usein juuri niillä ekaluokkalaisilla. Lapsella on silloin samaan aikaan ehkä alhaisin itseluottamus vähään aikaan ja toisaalta valtavasti kasvanut vastuu. Se viettää päivänsä pinnistäen ja opetellen, tsemppaa osatakseen sen kaiken uuden (uudenlainen ruokailu, lukeminen, kielet ja matikka, välkälle ehtiminen – näitä riittää) ja saa ehkä enemmän rakentavaa palautetta kuin koskaan. Silloin kotona toista kertaa sanottu pyyntö saattaa saada välittömän miksi te kiusaatte mua, älkää aina komennelko! -vastauksen.

Kuten tuttavani hyvin sanoi: kun koulussa on koko päivän annettu ”palautetta” ja lapsesta tuntuu ettei osaa mitään, se äidin yksi pyyntö on liikaa.

Myönnän että meillä meni aika lailla tähän marraskuuhun saakka sekoillessa. Kotona oli iltaisin aivan jäätävä meininki. Kaikki rajoja koeteltiin, itkettiin paljon (minä ja hän), nyrkit viuhui (vain hän toki) ja uhkaukset raikasi. Oltiin monesti vanhempina ihan hukassa. Että mitä ihmettä, mitä tämän kanssa tehdään ja onko koko lapsi pilalla? Sitten saattoikin selvitä jonkin iltatoimen aikana että joku oli päivän aikana irvaillut / töninyt / jättänyt porukasta. Tai sitten oli vain pitkä päivä.

Nyt musta tuntuu että olemme paremmilla vesillä ja jonkinlainen yhteys lapseen on palautunut. Siispä jaan meitä helpottaneet vinkit myös itselleni muistiksi – veikkaan ettemme ihan näin vähällä tästä pääse.

Vinkkejä koulun aloitukseen:

  • Älä stressaa vielä niistä myöhästymisistä ja läksyistä liikaa. Eka vuosi, tokakin on koulutaitojen opettelua. Anna lapselle (ja itsellesi) armoa!
  • Minimoi kaikki muu rasitus: harrastukset vähiin ja muitakin menoja kannattaa vähän himmailla. Mieti miten väsynyt olet itse kun aloitat uudessa työpaikassa ja kerro se kolmella – niin rankkaa tämän kaiken omaksuminen on lapsesi aivoille.
  • Anna paljon aikaa siirtymiin: herätkää ajoissa, ennakoi!
  • Pidä huoli että lapsi nukkuu hyvin, nyt hän todella tarvitsee sitä aivoja huuhtelevaa unta.
  • Pidä tiivis yhteys kouluun ja tutustu opettajaan. Laita rohkeasti viestiä jos jokin mietityttää.
  • Jos mahdollista, käy koululla! Sinne saa yleensä päivän aikana mennä, ainakin sopimalla. Auttaa lastakin kun tietää sinun tietävän minkälaista siellä on.
  • Yritä tutustua muihin vanhempiin. Perusta luokan vanhemmille WhatsApp-ryhmä, kutsu kavereita kylään
  • Jos uusien kavereiden kanssa on ongelmia, nähkää vanhoja ja tuttuja normaalia enemmän. Lapselle on tärkeää tämän syksyn aikana kokea olevansa arvostettu, taitava ja toivottu kaveri.
  • Edelliseen liittyen: lapselle on tärkeää kokea olevansa äärimmäisen rakastettu. Halikaa, jutelkaa, painikaa, letittäkää tukkaa, pelatkaa yhdessä, mitä vain joka antaa lapselle hetkeksi rajatonta huomiota ja hellyyttä. Valmistaudu etsimään uusia keinoja, iso ekaluokkalainen ei ehkä yhtäkkiä enää halua pusutella.
  • Yritä kaivaa päivän tapahtumat esiin ja juttele ne päivittäin läpi. ”miten koulussa meni” ei ehkä avaa vielä mitään patoja (vastaus on ”ihan hyvin”), aloita tarkemmasta. Mitä söitte tänään koulussa? Pelasitko futista välkällä? Näitkö kaveria Y? Mitä kaveri X teki? Joistain näistä saattaa alkaa purkautua sivupolkuna ne oikeat kuulumiset. Me syötiin lasagnea, mutta arvaa mitä äiti, mä tiputin vahingossa tarjottimen ja kaikki nauroi.

Viimeisenä vinkkinä se mikä aina: hengitä ja ota rauhallisesti. Pyydä apua jos tarvitset, koulukuraattori on esimerkiksi tätä varten olemassa. Huomaa hyvä sekä itsessäsi että lapsessa, älä lannistu – ihan kohta helpottaa!

PS: kirjoja ei ole pakko päällystää. Ole hyvä.

Hyvä koulureppu ekaluokkaiselle – mitä ottaa valinnassa huomioon

Muistatteko kultaisen 80-luvun, jolloin ostettiin uusi reppu ja penaali joka syksy? Tai ainakin sellainen olisi pitänyt saada? Ykköstä on nyt kahden vuoden ajan palvellut sama koulureppu, eikä mitään vinkumisia uuteen ole tullut. Toivon että tämä vastuuton kulutushurma ei tartu häneen myöhemminkään ja saataisiin kuluttaa hyväksi havaittu reppu puhki.

Toivon myös ettei hän toivo Eastpakia, JanSportia tai Exotic-reppua (tai oikeastaan toivon vieläkin että saisin itse sellaisen. Joka syksy).

Käytiin eilen ostamalla Kakkoselle tuo sama eka koulureppu (sniff) ja ajattelin nyt pikavinkata teillekin mikä ostettiin ja miksi.

Koulureppu ekaluokkalaiselle

Reppu ekaluokkalaiselle

Koulurepun valinnassa on muutama tärkeä kriteeri, jotka on hyvä pitää mielessä:

  • Koko
  • Taskut
  • Istuvuus
  • Mielipide, lapsen

Koon osalta monessa liikkeessä suositellaan että 130-150cm käyttäjä valitsee noin 20l tilavuudeltaan olevan repun. Meidän (helsinkiläisen) koulun perusteella lapsi harvoin tarvitsee ainakaan enempää tilaa. Koulukirjat pysyy läksyjä lukuunottamatta pulpetissa ja kodin ja koulun välillä roudattavan kaman määrä on aika hillitty. Pienemmälläkin repulla siis voi pärjätä. Jos taas valittu reppu on isompi, katso että siinä on sellaiset säädöt ettei ”liika tila” haittaa. Usein isompi litramäärä tarkoittaa myös isompaa selkää, tähän palaamme pian.

Taskuja on hyvä olla muutamia erikokoisia.Tavaroiden hukkumista ehkäisee se että kaikelle on oma paikka, jolloin lapsi huomaa helpommin kun joku osasto on tyhjänä. Repussa on hyvä olla isompia taskuja, joihin saa jotain pysyvämpää kamaa (kuten vaikka sade- tai liikuntavarusteita, varavaatteet hyvä olla vielä ekalla myös) ja pienempiä joihin saa jokapäiväiset tärkeät asiat, kuten avaimet ja kännykän jos sellainen on.

Kännykän valinnasta on lisää juttua täällä. 

Taskuissa olisi hyvä olla vetskarit, jotta ne menee kunnolla kiinni. Bonus jos ne ei eivät ole sellaisia isoja läppiä että auki jäädessään repsottavat kaiken kaman pihalle. Toisin sanoen vetoketju toimii parhaiten taskun yläpuolella.

Reppu ekaluokkalaiselle

Istuvuus on valinnassa tärkeä, vaikka sillä ekalla luokalla tosiaan tavaran määrä on usein niin pientä että reppu pysyy aika kevyenä. Tsekkaa istuvuudessa ainakin nämä: Peittääkö repun ”selkälevy” sopivasti: ei ihan koko selkää mutta kuitenkin tukevasti torson alueella. Saako hartiaremmit säädettyä pituudeltaan sopivaksi lapselle ja ovatko ne sopivan leveät? Liian kapeat hartiaremmit kairaavat kipeäksi painavalla kuormalla ja liian leveät eivät asetu mukavasti ja reppu tuntuu luisuvan pois selästä.  Onko rinta- / lantiövyötä jolla tasata kuormaa jos onkin enemmän? Onko remmit ja selkäpala pehmustettuja? Onko selkäpala kovitettu vai pehmeä säkki?

Mielipide, lapsen. No, tämähän se lopulta on oikeasti yksi tärkeimmistä. Ei kannata väkisin myydä lapselle jotain superergonomista reppua joka on lapsen mielestä niin susiruma että haluaa unohtaa sen vahingossa bussiin. Ekalla ja vielä tokallakin luokalla reppu on enemmän tärkeä identiteetin jatke, jossa myös satunnaisia tavaroita kuljetetaan kuin minkään pitkän matkan rinkkavaruste.

Reppu voi olla yllättävän tärkeässä roolissa jännittävän ekan luokan aloittamisessa, joten anna lapsen mielipiteelle tilaa. Tsekkaa että sinne mahtuu A4 kokoinen kirja ja että lapsi jaksaa reppua kantaa – kaikki muu on ekoilla viikoilla tarpeetonta. Pärjäätte hyvin alkuun myös jo jollain olemassa olevalla rakkaalle repulla!

Bonusta reppu saa hyvistä heijastimista, sadesuojasta, kestävistä materiaaleista ja tietysti eettisestä valmistajasta.

Reppu ekaluokkalaiselle Reppu ekaluokkalaiselle

Kaikki tai lähes kaikki yllä luetellut kriteerit meidän perheessä on täyttynyt tällä Bergans’in koulurepulla, jota myydään XXL:ssä hintaan 49,90€. Se on palvellut Ykköstä todella hyvin nyt kaksi vuotta ja siirtyy myös kolmoselle. Saimme myytyä saman repun myös Kakkoselle, josta olen tosi tyytyväinen koska muut hänen suosikkinsa olivat istuvuudeltaan tosi huonoja. Kuoseissa löytyy ja materiaalit tuntuu tosi laadukkailta. Kahdessa vuodessa ainoa damage Ykkösen reppuun on irronnut rintavyön solki.

Mutta nyt tämä koulureppu jatkaa reissuaan Tampereella, seommoro!

 

Ps. Koen tarpeelliseksi huomauttaa että tämä ei ollut kaupallinen yhteistyö, mutta haluaisin kyllä sellaisen XXL kanssa niin voitteko jakaa tätä tekstiä hirveän paljon niin saan sen myytyä – tattis! 

Huonoa matikkapäätä ei ole olemassakaan

Kaupallinen yhteistyö: Bazar kustannus ja Adlibris sekä Suomen Blogimedia

Siis tätä helpotuksen määrää; olen vastikään oppinut, etten olekaan tyhmä! Olenkin vain laiska ja malttamaton, huh!

Olen sellainen perusfiksu, joka pärjäsi koulussa aika pienellä vaivalla. Luistelin läpi ala- ja vielä yläasteenkin tekemättä juuri mitään ylimääräistä. Vain pakolliset läksyt ja nekin viime tipassa, nopea luku kokeisiin ja riittävät numerot todistuksiin. Osasin tunnistaa tärpit ja oleelliset asiat ja niiden opettelu riitti. Kunnes tuli lukio ja asiat alkoivat olla oikeasti vaikeita, erityisesti matikka. Valitsin pitkän matikan (koska niin fiksut tyypit tekee) ja olin ongelmissa jo ensimmäisen kurssin jälkeen.

Lopulta tämä muka-niin-fiksu tyyppi joutui ottamaan ekstraopetusta, jolla sain YO-todistukseen nippanappa B:n ja itselleni loppuelämän tuomion; olen huono matikassa. Mulla ei vain ole matikkapäätä. Samaan ongelmavyyhtiin olen sittemmin niputtanut huonon suuntavaiston, olemattoman ulottuvuuksien ymmärtämisen ja ongelmat ruoanlaitossa.

Kunnes luin tämän yhteistyön puitteissa Ymmärrä matematiikkaa – 23-metodilla menestykseen – kirjan (Anne Lene Johnsen & Elin Natås, suomentanut Virpi Vainikainen, Bazar kustannus 2018) ja ymmärsin mistä on oikeasti kyse. En ole tyhmä vaan hätiköivä. Matikka on aine, jossa ei voi oikaista, ja minä olen mestarioikaisija. Napsin oleelliset ymmärrettävät asiat ja surffaan niiden avulla kokonaiskuvaan. Strategisissa töissä olenkin hyvä, koska näen kokonaisuuden yksityiskohtien keskeltä. Matematiikassa tämä ei toimi.

matikanläksyissä auttaminen

Matikka perustuu sääntöihin, joihin ei ole poikkeamia. Säännöissä ei ole tulkinnanvaraa, eikä oikoteitä. Matikan pitäisikin kaiken järjen mukaan olla tosi helppoa; sen kuin opettelee ne säännöt. Haasteena kaltaiselleni hätähousulle on se että säännöt pitää todella opetella sillä matematiikassa yhtäkään asiaa ei voi oppia ennen kuin edellinen on läpikotaisin ymmärretty. Ja minähän en lähtökohtaisesti halua oppia mitään asiaa läpikotaisin, koen että se on turhaa.

Paitsi että nyt mietin, voisinko kuitenkin opetella matikan uudestaan. Olisi kiva ymmärtää niitä peruspalikoita, joista maailmamme koostuu. Niinpä olen tätä nykyä jatkuvasti tekemässä itse itselleni harjoituksia, joilla saisin ne peruspalikat kohdilleen. Puhun muodoista niiden oikeilla nimillä ja mietin onko tämä kuvio yksi- vai kaksiulotteinen ja miksi.

Ymmärrä matematiikkaa -kirjan tavoitteena on tukea vanhempia, joiden lapsilla on haasteita matematiikan opiskeluissa. Meillä tilanne on hieman toisinpäin: Lapseni on matematiikassa luonnostaan parempi kuin minä. Sai onnekas isänsä matikkageenit. Parempi näin toisaalta, sillä nyt minä joudun ihan oikeasti ottamaan osaa tähän matikan opetteluun alusta asti, eli saatan jopa pysyä perässä siellä lukion vaikeissa tehtävissä.

matikan opettaminen matematiikan opettaminen matematiikan opettaminen matikan läksyt vaikeita

Kirjassa opetetaan ns. käsitemetodi, joka perustuu neljään askeleeseen: nimetään opetettava asia (tämä väri on punainen); etsitään aarteita (tuo tähän tavaroita joissa on väriä punainen); valikoidaan ja poistetaan (tässä ei ole punaista väriä); todetaan että valitussa joukossa on jotain yhteistä (näissä kaikissa on väriä punainen).

Metodi tuntuu aluksi vähän hassulta. Että onko sillä muka nyt väliä sanonko “tuo tavaroita missä on punaista” vai “tuo tavaroita missä on punaista väriä”, mutta on sillä. Juuri tässä kohtaa minä olen mokannut. Skipannut perusasioita, jotka jäävät kummittelemaan vaikeissa kohdissa epäselvinä tulkinnanvaraisina möykkyinä. Niinpä meidänkin perheessä kysytään nykyään minkä lukumäärän lihapullia otat tai mitä muotoja tässä kirjaimessa on.

Muoto, väri, lukumäärä ja kappaleet ovat tärkeitä perustuksia, joiden varaan ne derivaatatkin lopulta asettuvat. Kirja auttaa muuten myös niitä jo derivointiin edenneitä lapsia ja heidän vanhempiaan, liian myöhäistä ei ole koskaan! Kirjan opit ja neuvot ovat muutenkin aivan timanttisia kaiken opiskelun tukeen. Esimerkiksi tällä aukeamalla on monta viisautta:

lapsen matikan läksytala-asteen matematiikka

Minulle isoimpia oivalluksia oli se että ensin opitaan, sitten vasta harjoitellaan. Nerokasta! Kaikki turhautuminen ja ärsyyntyminen lähtee pois kun edetään näin päin. Toinen tärkeä asia oli ”Tietenkään et osaa, koska en ole vielä opettanut sitä sinulle”. Tässä otetaan vastuuta pois “tyhmältä oppilaalta” ja vaaditaan opettajalta enemmän.

Kirjan metodit auttavat minusta kaikessa koulunkäynnissä, ja matematiikassa erityisesti.

Pienenä haasteena on se, että kirja pitää lukea melko tarkkaan alusta asti, jotta opetusmetodin taustat ja ajatukset selviää. Tässäkin pitää siis jaksaa mennä pala kerrallaan eikä hyppiä “oleellisiin kohtiin”! Se kuitenkin kannattaa. Jos kirjaa alkaa tankata siinä kohtaa kun lapsi heittää kynän kiukkuisena seinään matikanläksyjen aikana, ei ratkaisuja yhteiseen tuskaanne löydy.

Tiedän, sillä yritin.

En tajunnut ekaluokkalaisen matikankirjan tehtävänantoa. Mikä hemmetin tasokuvio? Kahlasin kirjaa mutta eihän sieltä löydy lukua “tasokuviot”. Kirjasta löytyy työkalut ymmärtämiseen, ei valmiita ratkaisuja. Siksi kirja kannattaa lukea ensin itse läpi (ainakin ensimmäiset 65 sivua) ennen kuin aloitat lapsen kanssa harjoittelun. Kirja on tosi helppolukuinen ja seassa on paljon konkreettisia tarinoita ja vinkkejä, joilla hommat menee kaaliin hyvin!

Minä olen tosi iloinen, että tämä kirja päätyi meille. Mahtavaa tajuta ettei minulla olekaan huono matikkapää vaan huonot metodit! Toivoa siis on, ja lapsen auttamisen varjolla voin nyt itse vihdoinkin ottaa matikan haltuun.

(Tai ehkä tämän työn avulla pysyisin edes auttavasti sen itseäni paremmin opiskelevan lapseni perässä.)

Kirjasta löytyy ladattava lukunäyte täältä ja koko kirjan voit ostaa Valeäidin lukijoille spesiaalihintaan 21,90€ (normaali 25,80€) tästä (ale voimassa 31.5. asti)