Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kun koulun aloitus onkin vaikeaa – muutama vinkki

Lesoilin kaksi vuotta sitten siitä, kuinka helposti koulun alku meillä meni vaikka sitä etukäteen kamalasti pelkäsinkin. Sitten tuli Kakkosen vuoro ja keksin pelätä vielä enemmän.

Noh, kukaan ei ole auton alle jäänyt mutta kaikenlaista muuta pelkoa on kyllä toteutunut. Ylipäänsä olen tässä kahden vuoden aikana kuullut, nähnyt ja kokenut aika paljon kaikenlaista. Tavarat tosiaan häviää silloin tällöin, rikki menee sitäkin useammin. Turpiin on saatu, tukkaa kirjaimellisesti pöllynnyt. Kavereiden saaminen ei olekaan ihan niin helppoa. Läksyt ketuttaa, aikaiset aamut on vaikeita.

Tulee täitä.

Pommiin nukkumista sekä unohtuneita läksyjä tapahtuu väistämättä ja uimakamat saattaa mädäntyä märkinä koululla pari viikkoa vielä kolmosluokalla (kröhöm). Se pahin, fyysisen koskemattomuuden rikkominen on ihan kamalaa joka kerta enkä voi edelleenkään väittää ettei sitä koskaan tapahtuisi (mutta siihen pitää puuttua heti ja vakavasti!).

Moni hankaluus on olosuhteiden ja ympäristön luomaa, usein sellaista mihin lapsi ei ehkä voikaan vaikuttaa. Jos muut heittää sun pullolla bottle flipiä etkä osaa ryhmäpaineessa sanoa että äiti on kieltänyt, rikki mennyt pullo voi harmittaa aika paljon. Kaikkia.

Sanoisin kuitenkin että kuulemani mukaan yleisin ja tavallisin hankaluus koulun aloituksessa on edelleen se tunnesmoothie itse – nopeasti itsenäistymään joutuva lapsi. Joskus se kuninkaallinen vuosi hoidetaan eskarissa jo alta pois, joskus se purkautuu vasta tokalla luokalla mutta yleensä se tulee jossain kohtaa halusit tai et (et halua).

Tämän vaiheen aikana lapsi voi olla todella outo, uusi versio itsestään. Se suuttuu ja loukkaantuu yliherkästi, reagoi pieniin pettymyksiin valtavilla kyynelillä kuin mikäkin taapero konsanaan, unohtuu omiin maailmoihinsa, murisee, ärisee ja rageaa. Ehkä kiroilee, uhkailee tai lyö, on kaikin puolin aivan eri tyyppi kuin ennen. Tämä eskarivuoteen usein osuva uhma on ensimmäinen ihmistä oikein kunnolla ravisteleva murrosvaihe. Sen toisella puolella on noin 13 vuotta kasvanut lapsi, joka onkin yhtäkkiä iso itsenäinen toimija eikä mikään vauva enää.

Mutta voi mörön perse se murrosvaihe voi olla rankka. Lohduttavaa on se että se on melkein kaikilla vastassa ja usein juuri niillä ekaluokkalaisilla. Lapsella on silloin samaan aikaan ehkä alhaisin itseluottamus vähään aikaan ja toisaalta valtavasti kasvanut vastuu. Se viettää päivänsä pinnistäen ja opetellen, tsemppaa osatakseen sen kaiken uuden (uudenlainen ruokailu, lukeminen, kielet ja matikka, välkälle ehtiminen – näitä riittää) ja saa ehkä enemmän rakentavaa palautetta kuin koskaan. Silloin kotona toista kertaa sanottu pyyntö saattaa saada välittömän miksi te kiusaatte mua, älkää aina komennelko! -vastauksen.

Kuten tuttavani hyvin sanoi: kun koulussa on koko päivän annettu ”palautetta” ja lapsesta tuntuu ettei osaa mitään, se äidin yksi pyyntö on liikaa.

Myönnän että meillä meni aika lailla tähän marraskuuhun saakka sekoillessa. Kotona oli iltaisin aivan jäätävä meininki. Kaikki rajoja koeteltiin, itkettiin paljon (minä ja hän), nyrkit viuhui (vain hän toki) ja uhkaukset raikasi. Oltiin monesti vanhempina ihan hukassa. Että mitä ihmettä, mitä tämän kanssa tehdään ja onko koko lapsi pilalla? Sitten saattoikin selvitä jonkin iltatoimen aikana että joku oli päivän aikana irvaillut / töninyt / jättänyt porukasta. Tai sitten oli vain pitkä päivä.

Nyt musta tuntuu että olemme paremmilla vesillä ja jonkinlainen yhteys lapseen on palautunut. Siispä jaan meitä helpottaneet vinkit myös itselleni muistiksi – veikkaan ettemme ihan näin vähällä tästä pääse.

Vinkkejä koulun aloitukseen:

  • Älä stressaa vielä niistä myöhästymisistä ja läksyistä liikaa. Eka vuosi, tokakin on koulutaitojen opettelua. Anna lapselle (ja itsellesi) armoa!
  • Minimoi kaikki muu rasitus: harrastukset vähiin ja muitakin menoja kannattaa vähän himmailla. Mieti miten väsynyt olet itse kun aloitat uudessa työpaikassa ja kerro se kolmella – niin rankkaa tämän kaiken omaksuminen on lapsesi aivoille.
  • Anna paljon aikaa siirtymiin: herätkää ajoissa, ennakoi!
  • Pidä huoli että lapsi nukkuu hyvin, nyt hän todella tarvitsee sitä aivoja huuhtelevaa unta.
  • Pidä tiivis yhteys kouluun ja tutustu opettajaan. Laita rohkeasti viestiä jos jokin mietityttää.
  • Jos mahdollista, käy koululla! Sinne saa yleensä päivän aikana mennä, ainakin sopimalla. Auttaa lastakin kun tietää sinun tietävän minkälaista siellä on.
  • Yritä tutustua muihin vanhempiin. Perusta luokan vanhemmille WhatsApp-ryhmä, kutsu kavereita kylään
  • Jos uusien kavereiden kanssa on ongelmia, nähkää vanhoja ja tuttuja normaalia enemmän. Lapselle on tärkeää tämän syksyn aikana kokea olevansa arvostettu, taitava ja toivottu kaveri.
  • Edelliseen liittyen: lapselle on tärkeää kokea olevansa äärimmäisen rakastettu. Halikaa, jutelkaa, painikaa, letittäkää tukkaa, pelatkaa yhdessä, mitä vain joka antaa lapselle hetkeksi rajatonta huomiota ja hellyyttä. Valmistaudu etsimään uusia keinoja, iso ekaluokkalainen ei ehkä yhtäkkiä enää halua pusutella.
  • Yritä kaivaa päivän tapahtumat esiin ja juttele ne päivittäin läpi. ”miten koulussa meni” ei ehkä avaa vielä mitään patoja (vastaus on ”ihan hyvin”), aloita tarkemmasta. Mitä söitte tänään koulussa? Pelasitko futista välkällä? Näitkö kaveria Y? Mitä kaveri X teki? Joistain näistä saattaa alkaa purkautua sivupolkuna ne oikeat kuulumiset. Me syötiin lasagnea, mutta arvaa mitä äiti, mä tiputin vahingossa tarjottimen ja kaikki nauroi.

Viimeisenä vinkkinä se mikä aina: hengitä ja ota rauhallisesti. Pyydä apua jos tarvitset, koulukuraattori on esimerkiksi tätä varten olemassa. Huomaa hyvä sekä itsessäsi että lapsessa, älä lannistu – ihan kohta helpottaa!

PS: kirjoja ei ole pakko päällystää. Ole hyvä.

JAA
10 Comments
  • Liisa
    marraskuu 6, 2019

    Ekaluokan ope ei voi tähän muuta kuin nyökytellä – juuri näin! Kylläpä olisi työ helppoa (tai ainakin nykyistä helpompaa), jos kunkin oppilaan vanhemmilla olisi tuollainen ajatus oman lapsen koulunkäynnin tukemisesta.

    • Valeäiti
      marraskuu 6, 2019

      No sniff, tästä kommentista tuli todella hyvä mieli – kiitos!

  • Kanli
    marraskuu 6, 2019

    Kiitos. Tämä teksti tuli tarpeeseen. Meillä on ollut maailman kamalin syksy, yhteenotoilta ei todellakaan olla vältytty. Ekaluokan aloittamisen lisäksi pistimme muutenkin elämän uusiksi muuttamalla kesällä uudelle alueelle. Tekstisi sai ajattelemaan, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Armollisempana itselle ja erityisesti pienelle ekaluokkalaiselle.

    • Valeäiti
      marraskuu 6, 2019

      Jep, ei muu auta kuin armo, aika ja avoimuus. Tsemppiä ❤️

  • Ainoooo
    marraskuu 6, 2019

    Vähän tippa tuli silmään ekaluokkalaisen pojan äidille <3 meillä ehkä pahimmat raget tuli eskarivuoden aikana, mutta hitto tää syksy on ollut silti raskas! Huomaa oikein että mieli lepää välillä _töissä_, kun onnistuu olemaan hetken miettimättä että miten sillä menee. Ja sit kun se soittaa itku kurkussa koulun pihasta aamulla niin on aika surkea olo itselläkin.
    Onneksi sentään tajusin valmistautua ja ollaan otettu iisisti, mulla osittainen hoitovapaa ja harrastukset minimissä.
    Se on myös helpottanut että lapsi tulee itse iltapäivällä kahden jälkeen kotiin, niin päivä ei ole yhtä pitkä kuin eskarissa oli. Mutta kyllä tollanen herkkis poitsu on aika kovilla. On niin kova huolehtimaan asioista, että olen nyt ajatellut että täytyy tietoisesti painottaa, että ei haittaa jos myöhästyy, tai jos uudet hanskat häviää, tai jos pyöräilykypärä jää johonkin. Hiukan on opettelemista itselläkin tässä 😀

    • Valeäiti
      marraskuu 7, 2019

      Voi mä niin ymmärrän tän kaiken. Ja se kun hakee IP-kerhosta ja heti hakiessa tarkkailee lapsen ilmettä ja hoitajien ilmettä ja yrittää saada vinkkejä onko ollut hyvä vai huono päivä. Mutta kyllä se tästä vielä helpottaa!

  • Elisaini
    marraskuu 7, 2019

    Kiitos! Yritänpä muistaa nämä vinkit sitten vielä parin vuoden päästä, kun eka luokka on käynnissä.
    Ei ehkä kannattaisi stressata etukäteen, mutta hieman hirvittää silti jo tuleva. Lapseni kun ei ole vain ollut uhmaikäinen, vaan uhma on myös herkkyyden ja voimakkaasti tuntemisen yksi ilmentymä, eli temperamenttia riittää…tuntuu, ettei suuria hengähdystaukoja ole ollut koko pienen kaverin elämän aikana ja tuo suurin murros on ihan oven takana. Veikkaan, että joutuu kasvamaan taas itse äitinä siinä sivussa 🙂

    • Valeäiti
      marraskuu 7, 2019

      Ei kannata stressata etukäteen, koska se voi mennä myös ihan sairaan hyvin niin kuin meidän ekat kaksi vuotta meni toisella lapsella! Hyvä tulee!

  • Sup
    marraskuu 7, 2019

    Jooh. Olisipa joku viime vuonna kertonut miten vaikea ensimmäinen kouluvuosi voi olla. Jostain syystä suurin osa eskarikavereista päätyi rinnakkaisluokalle joten vuosi alkoi pettymyksellä emmekä me vanhemmat osanneet vaatia siirtoa tai edes perusteluja tälle. Vielä keväällä tuli opettajalle laitettua raskaushormonihuuruista viestiä itku silmässä. Kyllä se vanhempien sydämen murskaa kun ekaluokkalainen toivoo ilta toisensa jälkeen että voisiko jäädä kotiin, hän osaa kyllä tehdä tehtävät ilman kouluun menemistäkin.

    • Valeäiti
      marraskuu 7, 2019

      Voi pientä, tota meillä ei vielä ole ollut mutta sitä olen kans odotellut. Olisi kamalaa ”pakottaa” toista paikkaan mihin se ei halua mennä. Toivon että teillä helpottaa pian!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.