Koululaisen ruutuaika vaalii tasapainoa, ei tunteja

Ruutuaika, long time no see! Tästä ei ole ollut pitkään aikaan täällä puhetta, mutta koska asiaa minulta kyseltiin, laitoin Instagramin asialle ja kysyin seuraajiltani kuinka paljon 4.- 6.luokkalaiset saavat päivässä ruutuaikaa. Tässä samalla omat pohteeni asiaan!

Vastaajia oli yhteensä 1635. Heistä valtaosa, melkein 46% vastasi vaihtoehtojen joukosta ”2-3h”, seuraavaksi suurin ryhmä oli ”tunti tai alle” (24%), joka oli melkein sama kuin ”On ruutuaika mutta annamme usein lisäaikaa” (19%). Viimeiseen ryhmään ”emme rajoita enää ollenkaan” kuului vain 11%.

Tutkimus ei todellakaan ole tieteellinen, sillä esim viimeinen vastausvaihtoehto jäi monilla ruudussa liian alas, hah! Mutta suuntaa se antanee.

Minkä ikäiselle ruutuaikaa ja kuinka paljon?

Ruutuaika on jo sanana vähän hassu ajassa, jossa melkein kaikki tapahtuu joltain ruudulta – varsinkin nyt, pandemian aikaan. Mutta yleisesti sillä tietysti tarkoitetaan sitä että vähän väijytään kuinka ison osan päivästä lapsi (tai aikuinen) viettää päivästään.

Ihan pienelle on olemassa suosituksia (tässä MLL.n artikkelissa sanotaan sen olevan 2-4v alle tunti päivässä ja kouluikäisillä vielä 2h – mutta laadulla on väliä ja ruuduissa eroja), ja sen voin ihan kokemuksella todeta että kovin montaa kymmentä minuuttia ei tommosen taaperon mielentila kestä passiivista ruutua ilman sen jälkeistä sekoilua. Television katsominen on ihanaa ja sen lopettaminen vaikeaa.

Sitten toisaalta, tanssipeli isolta ruudulta saa Kolmosen villisti tanssimaan, mikä on täysin ok! Sitten kun silmät taas asettuvat lasittuneeseen tuijotusmoodiin, on aika lopettaa sekin.

Vaikka suositukset on tiedossa, emme silti ole mitenkään kellon kanssa näitä hommia pienimmälläkään rajoittaneet vaan antaneet kyllä jakson siellä, toisen täällä katsella Leo Kuormuria tai isompien lasten kanssa telkkaria. Kyllä sen sitten näkee, kun mittari alkaa täyttyä ja on aika lopettaa.

Vanhasta muistista sanoisin että oleellisinta se ruutuajan tuijottaminen meille on ollut siinä 2-5v aikana kun ruutu on tärkeä ja rakas sekä lapselle että vanhemmalle. Siinä iässä lapsella on ihan omanlaisensa imu kaikkiin ihaniin passivoiviin ohjelmiin ja vanhemmalla on ihan omanlaisensa tarve saada hetki omaa aikaa. Silloin jonkinlainen minuuttimittarointi voi olla hyvä, ettei lähde ihan lapasesta se ”vielä yksi jakso Pipsaa”.

Ruutuaika on mittari, jonka avulla keskustelua voi käydä

Ruutuajan seuraamisen isoin etu onkin mun mielestä teknologian käytön näkyväksi tekeminen, ei sen rajoittaminen sinänsä. Meillä on ollut jo monta vuotta lapsilla kännyköissä ihan se säädelty ruutuaika, tunti. Kun se ylittyy, sovelluksia ei voi enää muuta kuin vanhemman luvalla käyttää.

Sen ylittämisen luvan saa meiltä aika helpolla, jos syy on järkevä. Ja nyt: järkevää on monenlaista ja se ei ole yleensä sama lapsilla ja aikuisilla. Mutta aikaa me kuitenkin vähän vielä katsomme, koska sitä voi huomaamattamme kulua niin paljon että elämän kokonaistasapaino kärsii. 

Kännyköiden ruutuaikasovellukset ja vastaavat läppäreillä auttavat keskustelussa kun tiedetään että tänään on faktisesti vietetty jo niin ja niin paljon, että on aika tehdä muuta. Jos lapselta kysyy, hän on ollut laitteella aina vain hetken. 

…Tai kauanko sinä olet juuri nyt ollut ”nopeasti vain kurkkaamassa IG:n”?. Viisas (ja todella helposti ruutuihin addiktoituva) lapseni kiteytti tämän hyvin tänään:

”Parasta olisi että aina sovitaan erikseen että nyt saa vielä aloittaa uuden pelin, kuvata yhden videon tai katsoa yhden jakson, tai pelata ”mainospeliä” 10min. Silloin tietää itse mihin pitää lopettaa.” Kakkonen 9v.

Tämä on niin totta! Kukaan ei halua lopettaa jonkun asian tekemistä jsut nyt kun kello pärähtää vaan silloin kuin joku kokonaisuus valmistuu. Kokeile: lopeta nyt tämän lukeminen (mutta haluan sinun tietävän että lopussa on vielä jotain jännittävää! Mitähän se on?).

Puhdas ajan tuijottaminen on siis jo haastavaa. Aikaa enemmän isojen kanssa kysymys onkin laadusta, ja siitä mitä laadukas ruutuaika teidän perheessä tarkoittaa.

Tärkempää kuin rajoittaminen on ymmärtäminen

Jos jotain olemme kotona rajoittaneet, se on ne ”mainospelit” eli sellaiset ilmaiset roskapelit, jotka on vain erivärisiä palloja pyörimässä tasolta toiselle päättömästi ja joiden maksuna on minuutin välein tulevat videomainokset. Niissä oikein näkee kuinka lapsen suupielestä alkaa vain valua tiedoton kuola kun aivot ainoastaan rekisteröi välkkyviä valoja.

On aivan eri asia pelata liikkumiseen kannustavaa Pokemon Go:ta tai Jurassic Worldia; ongelmanratkaisuja kehittäviä Lego-pelejä tai sorminäppäryyttä hiovaa taistelupeliä pleikkarilla; hikeä nostattavaa Just Dancea (haaveilen Beat Saberista!) tai sosiaalisia taitoja, luovuutta ja kaupankäyntiä kehittäviä Moviestar Planetia ja Simsiä.

Sitten on erikseen koko some ja sosiaaliset suhteet, joita pitää vähän valvoa mutta ei demonisoida eikä ainakaan tehdä niistä sellaista peikkoa joista ei uskalla vanhemmalle puhua (ks. edellinen juttu TikTokista).

Meidän isot koululaiset tekee ruuduillaan jo niin paljon kaikkea fiksua, etten edes halua sitä rajoittaa. He kuvaavat ja editoivat videoita, tuottavat omaa paikallislehteä, rakentavat koodikoulussa omaa peliä Minecraftiin tai tekevät läksyjä.

Pelejä ja ruutuaktiviteettiä on meidän elämässä jo niin hirveän paljon että pelkän ajan tuijottaminen olisi vaikeaa. Avainsana iästä riippumatta on tasapaino.

Myös lukemiselle on rajattu aika, tasapainon vuoksi

Ei teillä varmaan kirjan lukemisestakaan sanottaisi että nyt meni tunti tältä päivältä täyteen?

Itse asiassa, sanotaan. Ei nyt ehkä tunnista, mutta rajat on tällekin pitänyt asettaa. Meidän lapset ovat kummatkin aina olleet kiinnostuneempia kaikesta kirjallisesta ja ”älyllisestä” (kamala sana, mutta tarkoitan sellaisia juttuja joissa aktivoituu enemmän ajattelu kuin jalat) toiminnasta kuin juoksemisesta ja palloista. Tekevät siis kyllä näistä kaikkea, mutta se mitä tekevät oma-aloitteisesti on mieluiten passiivista.

Emme ole koskaan nähneet tilannetta, jossa ”lapsi hyppisi seinille” kun ei ole päässyt ulos. Meillä ensisijainen toivetekeminen on aina jotakin rauhallista sisällä. Kummatkin ovat myös aina olleet kovia lukemaan ja jumahtavat joskus joihinkin kirjoihin niin että oikeasti pitää patistella tekemään myös muuta.

Siinä kohtaa kun Potterit luettiin kolmatta kertaa uudestaan ja sohvalle painui Ykkösen kokoinen kuoppa, aloimme todellakin rajoittaa tuntimääriä että saatiin muikkeli myös liikahtamaan johonkin suuntaan.

Milloin ruutuaikaa on sitten liikaa?

En osaa enää rajoittaa sokeasti ruutujen parissa vietettyä aikaa, ja joudumme usein pohtimaan enemmän sitä mitä siellä tehdään kuin kuinka paljon. Joskus aikaa toki kuluu laitteiden parissa liikaa, ja silloin ne laitetaan kokonaan pois. Meidän mittarit tähän on hyvinkin laadulliset. Me katsomme että ruutuaikaa (tai vaikka sitä lukemista!) on päivässä liikaa, jos: 

  • Tulee fyysisiä ongelmia; niskat kipeytyy tai päätä särkee, liikuntaa ei mahdu päivään
  • Muut velvollisuudet, kuten koulu, ei tule hoidettua
  • Estää tai rajoittaa pahasti muuta sosiaalista elämää (huom. tämä ei enää päde vanhemmilla teineillä, joilla voi olla erinomaisen hyvä ja tärkeä sosiaalinen elämä pelkästään netissä ja sekin on ok): skidi ei haluaisi lähteä ulos kavereiden kanssa pyydettäessä –> laitteet pois.
  • Siitä tulee selvästi pahantuuliseksi, joka näkyy äksynä käytöksenä – tai muuten vaikuttaa käytökseen
  • Vaikuttaa uneen tai syömiseen

Näiden kanssa tasapainoillaan kyllä meilläkin, eikä tavoitteena ole ollakaan tässä täydellinen vaan ennemminkin hereillä. Puhumme näistä myös aktiivisesti lasten kanssa, sillä haluaisin heistä meitä parempia oman toimintansa rajoittajia.

Meidän vinkit ruutuajan rajoittamiseen

Sitten siihen päivittäiseen taistoon, kun vanhempi sanoo että nyt riittää ja lapsi on eri mieltä. Meillä on käytössä seuraavat, ei-todellakaan-aina-toimivat temput:

  • Annetaan joku selkeä kohta johon pitää lopettaa: Saatte katsoa tämän jakson loppuun, lukea vielä yhden sivun, rakentaa tuon seinän pätkän.
  • Ruutuaikaa saa vasta kun joku velvollisuus on tehty (esim läksyt)
  • Ruutuaikaa voi saada lisää jos käy ulkoilemassa: tunti ulkoilua on puoli ruutuaikaa
  • Ruutuaika loppuu yksiselitteisesti, jos siitä tulee kiukkua tai vaikeus toimia yhteisen hyvän mukaisesti
  • Aina jos ylläolevat muuttuu vaikeiksi, otetaan pidempi tauko. Päiviä.
  • Ja Kolmoselle: laitan telkkarin kiinni ja suojaan itseni lyönneiltä.

Mitä fiiliksiä herää tästä ja kuinka monta minuuttia olet itse nyt tehnyt sitä asiaa jota piti ihan vain nopeasti katsoa?

7 Kommentit

  • Laura

    Meillä myös enemmän laadulliset mittarit käytössä. Kyllä lapsesta huomaa, kun alkaa riittää. Kokeiltiin aikarajoitusta, mutta ei se toimi noilla, ainakaan tasa-arvoisesti.

    7v on todella aktiivinen (meillä on nähty se seinille hyppiminen monesti), mutta myös todella kiinnostunut pelaamisesta, erityisesti Minecraftista ja Pokemon gosta. Kuvaa myös jo videoita peleistä Youtubeen. Hän ei ole edes pienenä tykännyt leikkiä vaan rakentaa eri leluilla.

    5v taas passivoituu helpommin ja tuijottaa hypnoottisena ohjelmia. Mutta hän taas leikkii tarinallisia leikkejä ja irrottautuu hyvin ruudusta itsekin.

    Mä otin luurin käteen 20min sitten etsiäkseni terveyskeskuksen aukioloajat, mutta hups tänne päädyin!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voin kertoa että lähin TK menee tänään klo 16 kiinni! Sitähän sä halusit kuulla?

      • Laura

        Joo just tämä 😀

  • A

    Meillä ruutuaika läksi pois lapsen kännykästä/padista/tietokoneesta siinä vaiheessa, kun tajuttiin että se tekee laitteella niin paljon fiksuja juttuja että miksi me sitä rajoitettaisiin. Tokaluokkalainen käyttää laitteitaan (joo, sillä on noi kaikki, mutta ne on vanhempien vanhoja ja vanhemmat on nörttejä, niin sellaista sattuu) näin, tässä muutama tyypillinen skenaario. 1). Kuuntelee äänikirjaa ja piirtelee. 2) Lukee sähköistä kirjaa, 3) Juttelee videopuhelua kaverin / sukulaisten kanssa, 4) editoi kuvaamiaan videoita tai tekee musiikkia, 5) kirjoittaa kirjaa (yhdessä kaverin kanssa, jaettuna pilvessä), 6) ohjelmoi jotain Scratchillä, 7) piirtää piirtolevyllä, 8) editoi valokuvia, 9) pelaa jotain aivotonta peliä tai jotain kehittävää peliä, 9) juttelee kavereidensa kanssa whatsupissa. Niin joo ja katsoaa hän joskus telkkuakin. Musta on oikeasti tosi siistiä miten ennakkoluulottomasti lapsi laitteillaan tekee nimenomaan luovia juttuja ja siksi en todellakaan ole rajoittamassa (muuten kuin että jos ihan liikaa, ettei niskat tai silmät jumita, mutta toisaalta lapsi tanssii, joogaa, liehuu ympäriinsä minkä kerkiää, joten ei ole kauhean iso huoli tämäkään) .

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo me ollaan kans hyvinkin tässä vaiheessa! Luulen et koko ruutuaika muuttuu vähän epäoleelliseksi pikkuhiljaa!

    • Laura

      Just tämä! Turha meidän nelikymppisten on alkaa nillittämään ruutuajasta, koska muksut käyttää ruutuja niin paljon muuhunkin kuin passiiviseen tuijottamiseen. Lapsi saattaa piirtää kynällä, mutta ottaa mallia ruudulta, ei se ole mun mielestä ”ruutuaikaa”. Tai tuo kaikki luova toiminta muutenkin. Ja paha sanoa lapselle, että ei saa, kun itse nörttinä käyttää oikeastaan kaiken oman ajan koneen ruudulla.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Kyllä! Mut toisaalta samoin kuin aikuisilla, joskus se ”laadukas” ruutuaika livahtaa huonon puolelle…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.