Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Syyskuu 2018: Paljon edistymistä ja kuherruskuukauden päättyminen

Saisinko pientä rummutusta kiitos – yläkerran kylppäri on taas käytössä! BOOM! Syyskuussa Insinööri saa (melkein) valmiiksi vaikeimmat tehtävänsä, suihkuseinän asennuksen. Ja onhan se hieno! Katsokaa nyt sitä!

valeäiti kylpyhuone tapwell

Syyskuussa tapahtuu paljon. Huomaa että kauniit kesäpäivät ovat menneet ja malttaa taas puuhastella kotona. Saamme lasten huoneisiin nikkaroitua valmiiksi työpöydät ja ostettua työtuolit. Hakolalta tilaamamme Woody-ruokapöytä saapuu ja se on kaikkea mitä toivoinkin, vaikka odottaessa ehdin jo pelätä että ostin jotain ihan hölmöä:

valeäiti woody

Katsokaa nyt sitä! Vielä pitää hankkia muutama uusi tuoli ja vähän muutenkin säätää ruokatilaa, kerron sitten lisää käyttökokemuksia! Nyt jo tiedän että Woodyn äärellä on ihana istua ja se ihastuttaa mua joka kerta kun tulen keittiöön.

Syyskuussa myös portaat alkavat saada kauan odotettuja kauniita kaiteitaan, ihan valmiiksi asti emme niitä ehdi saamaan. Mutta katsokaa nyt niitä:

Piharakennus herää uudestaan eloon kun sen rakennustyöt alkavat vihdoin! Insinööri kyhää pihalle toisen autotallin jotta kaikki rakennussälä mahtuu säänsuojaan. En ole otettu tästä uudesta kaverista mutta ymmärrän että sitä tarvitaan. Insinööri paahtaa muutenkin nyt hyvällä teholla. Takapihan kaiteet valmistuvat, terassin alle saadaan kate ja ovia säädetään.

Syyskuussa tulee ensimmäistä kertaa kotivakuutukselle käyttöä, kun yläkerran ikkunoista yksi rasahtaa halki. Ilmeisesti näkösuojaksi nostettu patja aiheuttaa liian suuren lämpötilaeron lasin pintaan ja se luovutti. Asioita joita opin rakentaessa: Uudenaikaiset ikkunat eivät kestä osittaista peittämistä. Aikamoista.

Iltaisin opin myös aina uusista kustannuksista, joita budjettiimme edelleen tulee. Aloitan yhden keskustelun kysymällä kuinka rahat riittää kun lainaa on jäljellä enää 25 tuhatta euroa.

“Ei kun kolmetoista”, vastaa Insinööri. Siis mitä? ”Siellä on vain 13 tuhatta jäljellä, ei 25.”.

Tämä keskustelu on alku uudelle budjettituskalle. Rahaa menee edelleenkin paljon enemmän kuin luulimme, vaikka periaatteessa kaikkien kustannusten pitäisi olla jo selvillä. Mua nolottaa ja hävettää tämä meidän huono budjettihallinta, samalla tietysti myös huolettaa rahanmeno ja loppuelämän tajuton velkataakka.

Lokakuun puolella minun kuultiin jo sanovan “mä vihaan tätä taloa”.

Ei se paikkansa pidä, mutta se kuvastaa turhautumistani siihen että rahan kuluttamiselle vain ei näy loppua. Samalla se taitaa olla merkki siitä että kuherruskuukausi on takana – ei enää tunnu niin erikoislaatuiselta saada asua täällä, ja ajatukset kääntyvät enemmän niiden asioiden puoleen jotka ovat vielä kesken tai huonosti.

Tuntuu että talon pitäisi jo olla sisustettu, kaunis ja toimiva. Sen sjiaan meiltä puuttuu edelleen kaapinovet, televisiolle ei ole paikkaa ja lähes kaikki taulut makaavat vieläkin työhuoneen nurkassa. Verhojen tilaus on vieläkin kesken ja lehtitelinekin taisi mennä tyhmään kohtaan.

Saatana. Katsokaa nyt minua.

Tuntuu mahdottomalta alkaa rei’iättää uusia seiniä tai valita kalusteiden paikkoja. Pelko “väärästä sisustamisesta” on tosi korkealla. Tuntuu että nyt sen aloittaa ja jos menee pieleen, koko upea talo on pilalla. Upea ajatusketju!

Ei auta kuin rakentaa, rakentaa, rakentaa vain, kunnes rahat loppuu ja sitten vielä jatkaa. Vielä joku päivä havahdun siihen että olemme eläneet talon meille sopivaksi ja se alkaa taas näyttää vain ihanalta.

Ihan pian olen siellä.

Elokuu 2018: Rimoja ja keskeneräisiä projekteja

Elokuussa talossa asuminen alkaa tuntua jo ihan peruskauralta.

Saamme vieraaksemme paljon ihania ystäviä, osan jopa yökylään! Kellariin kasataan äkkiä vierashuone: vasta tilattu vuodesohva ja pahvit ikkunoihin suojaksi. Alakerran suihku pääsee ensimmäistä kertaa käyttöön ja tila todetaan kokonaisuudessaan erittäin toimivaksi. Vierailla on siellä hyvä oma rauha eivätkä elämisen äänet kanna täältä yläkertaan ja toisinpäin.

Teemme taas päätöksiä, ja joitain tilauksiakin. Erittäin pitkän pohdinnan ja mittailun jälkeen valitsemme ruokapöydän. Se toimitetaan (ja esitellään) syyskuussa. Valitsemme verhot kaikkiin ikkunoihin ja aloitamme lasten työpöytäprojektin. Jos totta puhutaan, en ole ihan varma milloin se alkoi. Ihan hitokseen kauan siinä on kuitenkin mennyt kun työvaiheita oli paljon.

Elokuuta sävyttääkin ehkä eniten melkein valmiit projektit. Insinööri huhkii hienosti vuoroin takaterassin kaidetta, yläkerran suihkuseinää ja lasten pöytiä, mutta koska lapsiperheessä eletään noin vartin aikavälein, jokin homma jää aina kesken.

kylpyhuone suihkuseinä

Ihan kohta pääsen taas suihkuun, uskon! Ainakin se on sitten suoraan Pinterest-unelmistani se suihkuttelu.

Asioita toki myös valmistuu!

Piharakennus saa kauniin terassin edustalleen. Terassista tulee pienen väärinkäsityksen myötä hirmu korkea, mutta onneksi naapurit pystyvät elämään sen kanssa. Suunnittelemme yhteisesti aitoja talojemme väliin ja sovimme tekevämme viinipullon mentävän aukon korkean terassimme aitaan.

Olenko jo maininnut että naapurimme ovat ihania? Se on yksi elokuun isoja asioita; takapihalle asennetun uuden trampankin ansioista näemme naapureitamme ja erityisesti heidän lapsiaan paljon entistä enemmän. Kerran kutsun rouvat meille viinille ja meillä on tosi hauskaa. Alamme sopeutua.

Päärakennus ja piharakennus saavat myös hienot syvennykset vaaleilla rimoilla. Rimoitus on hyvä oppitunti yksityiskohtien merkityksestä. Syvennykset tehdään ensin hieman eri tavalla (vaalea osa ulkopintaan asti jatkuen) ja viikon tuijoteltuani ehdotan lempeästi että ne on kyllä muutettava.

Ja kas, näin saa Insinööri taas erääksi illaksi uuden projektin: yhden riman mustaksi maalaaminen. Lopputulos on kuitenkin hieno!

Elokuussa nostamme pankista viimeisen erän lainaa. Käsissämme on nyt virallisesti kaikki rahat mitä talon tekemiseen on, eivätkä ne tietenkään tule täysin riittämään. On tämä hauskaa tämä kansantalouden tukeminen.

Syyskuussa saatamme havahtua siihen, että on myös pimeää ja valaisimia voisi tarvita. Mutta katsotaan sitä sitten syyskuussa. Nyt nautitaan vielä pitkistä valokuvaushetkistä kuvauksellisilla terasseilla.

Heinäkuu 2018: Terassi!

Heinäkuussa työmaalla on poikkeuksellisen hiljaista.

Perheemme on hellettä paossa Kaliforniassa, ja se samainen helle yhdistettynä muihin työmaihin jättää rakennusporukkammekin välillä pois talolta. Suurin tapahtuma lienee se että Suomessa on kuuma, poikkeuksellisen kuuma.

Suomea viileämmässä (!) Kaliforniassa teemme sisustuspäätöksiä: tilaamme vuodesohvan, baarijakkarat, peilin ja muuta pientä. Näistä kerron heti lisää kun jaksan ottaa niistä parempia kuvia!

Palaamme reissulta takaisin Suomeen 30. heinäkuuta ja iloksemme terassin rakentaminen on edennyt, perustukset näkyvät jo. Viikossa (eli hieman luisutaan tässä elokuun puolelle mutta muuten ei olisi mitään raportoitavaa!) koko terassi valmistuukin näpsäkästi Annin ja Timon rautaisella otteella (urakoitsijamme Pumaran tyyppejä) ja pääsemme juhlimaan ensimmäistä tyttöjen iltaa upouudella terassilla.

Koska olen keskittynyt enemmän viinin juontiin kuin valokuvaukseen, jaan teille Insinöörin nappaamat ensimmäiset kuvat terassin ensihetkistä vesiletkuineen päivineen.

Kuvassa näkyvän piharakennuksen eteen tulee myös terassi, ja tältä terassilta rakennetaan sinne portaat.

Meillä on terassi! Aivan mielettömän upea, käytännöllinen ja ihana terassi.

Ensimmäistä kertaa tajuan meidän muuttaneen omakotitaloon kun istumme keskellä yötä kesäillassa omalla terassillamme viinilasit kädessä. Tämä on ihanaa.

Lapset puhaltavat saippuakuplia, talon nurkalle asennettu pistorasia (jes!) toimii kaiuttimen kotipaikkana tyttökavereideni nauraessa sohvalla, tuoleilla ja portailla. Viini kuplii lasissa ja kallio tunkee lautojen välistä juuri niin kauniisti kuin olin haaveillutkin.

Suunnittelimme tätä terassia juuri ennen matkaan lähtöämme ja arvoimme kuinka paljon talon taakse oikeastaan mitään terassia tarvitaankaan. Silloin siitä piti tulla vain ohut kulkukaistale ”pääterassille” olohuoneen viereen. Onneksi, oi onneksi, tässäkin asiassa Insinööri oli meistä fiksumpi ja tajusi ajatella että ehkä varjoisalla puolella voisi myös olla kiva terassin paikka ja päätimme sittenkin tehdä tänne talon yksityisimmälle paikalle maksimaalisen ison terassin.

Nyt tähän varjoisaan salapaikkaan mahtuu hienosti kokonainen pöytä ja siihen paistaa lisäksi kaikista parhaiten ilta-aurinko. Aivan täydellinen viiniterassi! Lisäksi leveät rappuset ovat jo nyt lempipaikkani ja Insinööri on pykännyt meille varsin hienoa väliaikaista kaidetta.

Tähän terassiin kulminoituu jostain syystä hirveän paljon koko rakennusprojektista minun päässäni. Niin elävästi muistan sen hetken kun istuimme tontilla kaksi vuotta sitten jylhien kallioidemme keskellä ja mittailimme. Mietimme, mihin olohuoneen nurkka tulisi ja miten piha muodostuisi.

Arvoimme saisimmeko kalliota kuitenkin säästettyä, vaikka moni suosittelli meille koko roskan poisräjäyttämistä. Heitä emme kuunnelleet, sillä olimme jo rakastuneet sammaleen alta löytyneeseen kauniiseen kiveen.

Räjäytimme varovaisesti ja saimme luontoa säilytettyä. Olen siitä niin onnellinen.

Katsokaa nyt sitä <3

Terassin alla on käynti kellariin ja pienet ulkovarastot.

Elokuun puolella kerron teille toivottavasti lisää sisustusrintaman uutisia, nyt nautitaan vielä terassikeleistä!