Olemme asuneet tässä itse rakennuttamassamme talossa nyt vuoden ajan. On nähty neljä vuodenaikaa ja kaikki vuorokaudenajat, lomalle lähdöt ja sairastelut, työstressit ja arkiruokakriisit, yövieraat ja krapulat. On hyvä hetki miettiä, minkälaista talossa eläminen on ollut. Oliko tämä nyt sitten sen kaiken arvoista?
Lyhyesti: Oli. Tämä on paras koti jossa olen koskaan asunut. Ominaisuuksiensa, visuaalisen olemuksensa, tunnelmansa, miljöönsä ja naapuruston osalta. Laina ei tunnu kuristavan suurelta (asia joka muuttunee hoitovapaan aikana), välimatka “kaikkialle” ei ole liian pitkä eikä työn määrä kotona ole jättimäisesti lisääntynyt (mitä nyt siivoukseen menee 4h mutta se on ratkennut ihan vain sillä että sitä ei tehdä! Tadaa!).
Talo on hyvin suunniteltu ja rakennettu. Rakentamista valvoi tiukkaakin tiukemmin oma supervalvojamme, Insinööri. Hän käytännössä tsekkasi joka ikisen työvaiheen ja vaati tarkkuutta millilleen. Tappeli Kastellin kanssa ja muurasi itse saunan piipun (en saa suklaata, ellen mainitse tätä aina kun mahdollista. On hieno piippu). Näin hyvää kokemusta ei ihan kaikilla ole ollut ja olen siitä kiitollinen. Meillä ei yhtäkkiä vuotanut putket kaappien sisään tai käyttövesi jäänyt kylmäksi, niin kuin joillain tutuilla.
Suunnittelu meni talon osalta nappiin. Tietysti arkkitehdillemme Evelle menee iso kiitos tosi monesta asiasta! Talon ilmeestä ja luonteesta, portaiden muodosta, tinkimättömästä “kotelottomuuden” vaateesta, visuaalisesta silmästä ja vielä meitäkin vaativammasta otteesta yksityiskohtien suhteen. Hän piti kiinni väljyydestä, joka on talon yksiä parhaita puolia. Yksikään huone ei ole liian pieni, missään ei tunnu että on tungettu liikaa samaan tilaan.
Paljolti on kuitenkin kiitettävä myös meitä itseämme, sillä teimme ison duunin miettimällä mitä me tarvitsemme omaan taloomme. Palvelumuotoilimme tämän homman kuoliaaksi! Mietimme yli vuoden ajan tulevaa elämäämme talossa. Miten tulemme kotiin, mihin ruokakassit lasketaan, kuinka lapsia puetaan, missä pyykit pestään, kuinka käymme saunassa ja miten jätteet lajitellaan – ihan joka helvetin yksityiskohtaa pohdittiin. Se oli todella tuskaista ja todella arvokasta.
Näiden seurauksena meille ei ole tullut yhtäkään isompaa “nyt jälkikäteen mietittynä tämä olisi kannattanut tehdä näin” pohdetta, jota monella muulla juuri rakentaneella on. Jotain hyötyä oli toki siitäkin että talo suunniteltiin sataan tuhanteen kertaan meistä riippumattomista syistä (ks. ensimmäisen tontin saaga toukokuusta 2016 taaksepäin). Me myös panostettiin ihan överipaljon jokaisen yksityiskohdan miettimiseen. Se oli mulle koko projektin rankin asia (en ole yksityiskohtien ihminen ja asioiden pitäisi e d e t ä ), Insinöörille luontaista.
Näistä tuskaisen pitkistä päätöksistä kaikki ovat olleet niihin käytetyn ajan arvoisia.
Seistiin esimerkiksi yhtenä iltana pitkään piharakennuksen perustuksilla ja mietittiin, miten päin pesuhuoneen oven pitäisi aueta. Aivan miniasia, jonka kohdalla parahdin jo pari kertaa ihan sama, en jaksa miettiä. Nyt kun vuosi myöhemmin saunottiin valmiissa saunassa juhlien ollessa käynnissä, Ykkönen huomasi: “onpa hyvä että tämä ovi aukeaa tähän suuntaan niin kukaan ei nähnyt mua nakuna vaikka tuosta juuri joku lähti ulos” – juuri niin kuin silloin kylmässä ja pimeässä illassa suunnittelimme.
Muistatte ehkä myös kylppärisaagan, jossa jäätävä materiaalien pohtiminen päätyi sittenkin vääriin valintoihin? No, sekin korjattiin pähkimällä uudestaan perinpohjaisesti ja tekemällä uusia päätöksiä. Laatat vaihtui, saumat toimi. Kaikki muut materiaali- ja värivalinnat ovatkin sitten olleet ihan oikein. Mustalla on helppo pelata. Ja jos jokin onkin ollut vähän vinossa valmiina (“ei toi sauman väri nyt ihan täydellinen olekaan / mikä on tuo rako joka makkarin kattoon silti väkisin tuli”) niin siihen on kuitenkin tottunut. Mitään sellaista ei ole jäänyt, joka oikeasti harmittaisi.
Tämän kokemuksen perusteella en voisi koskaan ostaa valmista talopakettia, jossa päätökset lyödään lukkoon kerralla kauan ennen rakentamisen aloittamista. Näitä päätöksiä on lähes mahdoton tehdä pelkästään paperilla ja moni asia vaatii juttujen livenä näkemistä ennen kuin voi oikeasti päättää. Vaikka se loputon päätösten suo tuntuu rakennusvaiheessa ihan tuskaiselta, se kannattaa jaksaa pähkiä läpi.
Oma talo pitää “palvelumuotoilla” huolella, jotta siitä tulee oikeasti tosi hyvä. Väitän myös että se suurin ero on juuri siellä yksitykohdissa. Valmiit pakettitalot ovat aivan tosi hyviä myös, mutta näin vaativille asiakkaille sieltä jää aina jotain yksityiskohtaa “väärin”, jotain sellaista joka harmittaisi.
Vastauksena kysymykseen ”Onko jotain mitä tekisit nyt toisin?” voin siis vastata ”en oikeastaan” itse talon osalta, mutta tutustuisin kyllä enemmän talon tekniikkaan ja teknisten ratkaisujen reunaehtoihin, ettei Insinööri olisi joutunut olla niiden päätösten kanssa niin yksin. Olisin ottanut tuekseni sisustussuunnittelijan, antamaan perussuuntaviivat joiden varaan nojata itse. Olisin käyttänyt jopa ehkä vielä enemmän aikaa suunnitteluun ja valintoihin, vaikka se kamalaa olikin ja lopputulos oli hyvä.
Sillä olisiko siitä tullut vielä parempi jos jotain juttua olisi hinkattu vielä pidempään?
Vaikka pieni naapurikateus saa välillä vallan – toisilla on mieletön metsänäkymä, joillain kokonainen futiskenttä takapihalla, yhdellä CLT-talo – kokonaisuutena olemme vankasti sitä mieltä että olemme rakennuttaneet itsellemme täydellisen talon. Jonkin verran Insinööri yrittää sanoa että “siinä seuraavassa talossa sitten..” Mutta ei se sitä tarkoita. Koska silloin se sanoisi “tulevan uuden vaimoni kanssa me sitten” ja sitähän se ei halua.
Tästä jutusta tuli jo näillä pohteilla jättipitkä, joten jätän seuraavaan kertaan yksityiskohtia havainnoista talon suhteen. Luvassa mm. vessan lukumäärien pohdintaa (onko viisi liikaa vai juuri hyvä?), pohjoisterassin analysointia ja talon pohjan pohdintaa.
Tulossa aivan pian!