Saisinko pientä rummutusta kiitos – yläkerran kylppäri on taas käytössä! BOOM! Syyskuussa Insinööri saa (melkein) valmiiksi vaikeimmat tehtävänsä, suihkuseinän asennuksen. Ja onhan se hieno! Katsokaa nyt sitä!
Syyskuussa tapahtuu paljon. Huomaa että kauniit kesäpäivät ovat menneet ja malttaa taas puuhastella kotona. Saamme lasten huoneisiin nikkaroitua valmiiksi työpöydät ja ostettua työtuolit. Hakolalta tilaamamme Woody-ruokapöytä saapuu ja se on kaikkea mitä toivoinkin, vaikka odottaessa ehdin jo pelätä että ostin jotain ihan hölmöä:
Katsokaa nyt sitä! Vielä pitää hankkia muutama uusi tuoli ja vähän muutenkin säätää ruokatilaa, kerron sitten lisää käyttökokemuksia! Nyt jo tiedän että Woodyn äärellä on ihana istua ja se ihastuttaa mua joka kerta kun tulen keittiöön.
Syyskuussa myös portaat alkavat saada kauan odotettuja kauniita kaiteitaan, ihan valmiiksi asti emme niitä ehdi saamaan. Mutta katsokaa nyt niitä:
Piharakennus herää uudestaan eloon kun sen rakennustyöt alkavat vihdoin! Insinööri kyhää pihalle toisen autotallin jotta kaikki rakennussälä mahtuu säänsuojaan. En ole otettu tästä uudesta kaverista mutta ymmärrän että sitä tarvitaan. Insinööri paahtaa muutenkin nyt hyvällä teholla. Takapihan kaiteet valmistuvat, terassin alle saadaan kate ja ovia säädetään.
Syyskuussa tulee ensimmäistä kertaa kotivakuutukselle käyttöä, kun yläkerran ikkunoista yksi rasahtaa halki. Ilmeisesti näkösuojaksi nostettu patja aiheuttaa liian suuren lämpötilaeron lasin pintaan ja se luovutti. Asioita joita opin rakentaessa: Uudenaikaiset ikkunat eivät kestä osittaista peittämistä. Aikamoista.
Iltaisin opin myös aina uusista kustannuksista, joita budjettiimme edelleen tulee. Aloitan yhden keskustelun kysymällä kuinka rahat riittää kun lainaa on jäljellä enää 25 tuhatta euroa.
“Ei kun kolmetoista”, vastaa Insinööri. Siis mitä? ”Siellä on vain 13 tuhatta jäljellä, ei 25.”.
Tämä keskustelu on alku uudelle budjettituskalle. Rahaa menee edelleenkin paljon enemmän kuin luulimme, vaikka periaatteessa kaikkien kustannusten pitäisi olla jo selvillä. Mua nolottaa ja hävettää tämä meidän huono budjettihallinta, samalla tietysti myös huolettaa rahanmeno ja loppuelämän tajuton velkataakka.
Lokakuun puolella minun kuultiin jo sanovan “mä vihaan tätä taloa”.
Ei se paikkansa pidä, mutta se kuvastaa turhautumistani siihen että rahan kuluttamiselle vain ei näy loppua. Samalla se taitaa olla merkki siitä että kuherruskuukausi on takana – ei enää tunnu niin erikoislaatuiselta saada asua täällä, ja ajatukset kääntyvät enemmän niiden asioiden puoleen jotka ovat vielä kesken tai huonosti.
Tuntuu että talon pitäisi jo olla sisustettu, kaunis ja toimiva. Sen sjiaan meiltä puuttuu edelleen kaapinovet, televisiolle ei ole paikkaa ja lähes kaikki taulut makaavat vieläkin työhuoneen nurkassa. Verhojen tilaus on vieläkin kesken ja lehtitelinekin taisi mennä tyhmään kohtaan.
Saatana. Katsokaa nyt minua.
Tuntuu mahdottomalta alkaa rei’iättää uusia seiniä tai valita kalusteiden paikkoja. Pelko “väärästä sisustamisesta” on tosi korkealla. Tuntuu että nyt sen aloittaa ja jos menee pieleen, koko upea talo on pilalla. Upea ajatusketju!
Ei auta kuin rakentaa, rakentaa, rakentaa vain, kunnes rahat loppuu ja sitten vielä jatkaa. Vielä joku päivä havahdun siihen että olemme eläneet talon meille sopivaksi ja se alkaa taas näyttää vain ihanalta.
Ihan pian olen siellä.