Raskausviikko 7
Mulla on ihan liian hyvä olo. Luen uudestaan ja uudestaan vanhoja merkintöjä ja panikoin – viimeksi oli todellakin jo huono olo nyt. Kahvitkin maistuu aivan normaalisti.
Aamuisin mietin usein olenko edes. Varhaisultraan on vielä viisi päivää. Välillä olen kaikesta varma, enemmän olen huolissani. Ympärillä kuuluu pari surullista keskenmenouutista, myötäelän mukana niin vahvasti että joudun oikein muistuttamaan itseäni ettei vielä ole mitään syytä olla itse surullinen.
Vielä emme tiedä mitään.
Kuulostelen: joo, väsyttää. Sellainen suorastaan väkivaltainen jet lag -tyyppinen väsymys on kyllä. Mutta ei joka päivä. Huimaa, välillä paljon. Ei ole paha olo mutta voimaton ja vetämätön usein. Vatsa on super turvonnut kyllä ja nännit aristaa vähän.
Liian vähän.
En tajua miksi vertaan koko ajan viime kertaan kun ei se välttämättä niin mene. Ekat kaksi raskautta meni juuri näin. Kaikki voikin olla tosi hyvin ja minun pitäisi ehkä olla vain kiitollinen siitä miten hurjan hyvin voin.
Päässä kuitenkin raksuttaa sellainen ”ei kaikki voi taas mennä hyvin, minullekin kuuluu osa epäonnesta. Olen jo vanha. Emme enää neljättä kertaa saa seitsemää oikein”
Hävettää jo että olen näitä tekstejä kirjoittanut. Mitä ihmeen varten kun en vielä edes oikeasti tiedä että siellä on joku?
Torstai
Päänsärky. Niin kova että aamulla on ekaa kertaa tosi paha olo, ehdin juuri ja juuri voidella leivän ja tunkea sen sisuksiini ennen luin laatta lentää. Kerään sohvalla voimia ja itken toisen aamupalani aikana mutta saan itseni lähtökuntoon kymmenen aikaan. Tärisen odotusaulassa pahaa oloa, pelkoa, alkuraskauden kylmyyttä.
Edellinen asukas poistuu huoneesta ja soittaa heti jollekin. ”Kaikki hyvin, syke näkyi ja oli kasvanut viikkojen mukaan”. No ni, siinä meni, mietin. Emme saa samaa.
Onneksi olkoon.
Iloisesti onnitellut lääkäri kääntää ultran näytön meihin päin ja näemme hänet: aivan miniminipalleron jonka keskellä sydän lyö villisti ja vahvasti. Siinä sinä olet. Mittojen mukaan vasta 6+2 vanha, mutta emme me niistä niin välitä. Eniten kiinnostaa että näyttäisit olevan oikeasti tulossa.
Tavoistani poiketen itken kun pääsemme asemalta pois. Halaan Insinööriä keskellä Forumin yläkertaa ja itken: liikutusta, helpotusta, onnea.