Raskausviikko 17
Kolmonen aloittaa päiväkodissa ja sairastuu odotetusti heti tokan viikon maanantaina. Kova kuume, vähän oksennustakin siitä ja monta päivää veto pois.
Hoidamme pientä vuoroissa, minä yritän samalla perehtyä samalla viikolla alkaviin uusiin töihin. Kaikki menee yllättävän hyvin mutta kropasta kyllä huomaa että tämä tauti hoidetaan raskaana: Katkonaiset yöt tietävät superväsymyksen paluuta, ja sylissä mujuava taapero aiheuttaa välillä pientä painetta ja jomottelua vastan asukkaalle.
Kahdesta pienestä isompi on alkanut tajuta (ehkä) että vatsassa on vauva. Hän tulee itse vatsan luo, paijaa sitä ja antaa suukkoja. Saattaa sanoa että “äidin mahassa on vauva” ja jotenkin kaikkinensa tajuaa että jotain uutta tässä nyt on. Toki se ei estä häntä makaamasta koko painolla päälläni, vääntämällä kyynärpäätä juuri siitä kohtaa ja monottamalla ohimennen sylissä hengaillessaan.
Alan muistaa minkälaista on olla raskaana kun on samaan aikaan taapero kotona: se on vähän kuin kaksi vauvaa olisi yhtäaikaa. Toinen moukaroi sisältä ja toinen ulkoa.
Se sisältä päin monottava alkaa olla jo aika vahva ja tällä viikolla koen ensimmäisen “alien-maha” hetken kun koko möntti vaihtaa paikkaa. Niin älytön ja ihana tunne joka kerta!
Muuten raskaus etenee nyt tosi omalla painollaan. Välillä en muista koko asiaa, välillä tunnen yhtäkkiä potkut tosi kovina. Käyn urheilemassa sen minkä voin, mutta saman viikon aikana tilanne muuttuu yhtäkkiä paljon.
Jos vielä kolme viikkoa sitten pystyin juoksemaan kahdeksan kilsaa omaan normaaliin vauhtiin, nyt tahti on tipahtanut rajusti. Mutta silti juoksu on vielä hyvän tuntuista, kunnes yhtäkkiä ei ole. Viikon lopussa tehty 6km lenkki sisälsi jo paljon kävelyä ja tosi hitaassakin tahdissa nousi syke kovin korkealle. Illalla tuntui pientä liitoskivun omaista tunnetta, jotka jatkui sen verran seuraavana päivänä että voipi olla näiden juoksujen olleen viimeiset.