Vinkki muistojen tallentamiseen: tilaa random kasa kuvia kotiin

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Ifolor

Montako kuvaa sulla on kännykässä? Mulla on tällä hetkellä 8306. Se on ihan liikaa ja tuskastun joka päivä siitä, että puhelimeni on “sotkuinen”. Siellä on kymmenittäin 10-20 kuvan settejä, joissa olen räiskinyt menemään ja vain yksi kuva on ehkä päätynyt johonkin ja muut on jääneet poistamatta, näyttökuvia, ostoslistoja ja muuta turhaa.

Me otetaan kuvia enemmän kuin koskaan ja silti katsomme kuvia ehkä vähemmän kuin ennen.

8000 kuvan joukkoon häviää ne kivat ja tärkeät yllättävän helposti. Lisäksi kännykässä asuvat kuvat on hankalia yhteisen muistelun kannalta. Totta kai voimme perheenä katsella mun IG feediä mutta siellä näkyy kuitenkin vain tosi pieni osa meidän elämää. Kännykän ruudultakaan ei ole mielekästä katsella kaikkia arjen kuvia yhdessä. Kuvia pitää musta saada katsella omaan tahtiin, omin käsin vaihdellen.

Vauvakirjat ja valokuvakirjat taas ovat minusta hankalia koska ne vaativat hurjasti ryhtymistä, päätöksiä ja harkittua asettelua. Siksi olen jo monta vuotta yksinkertaisesti vain printannut noin puolen vuoden välein kasan kuvia ulos. Tai no, nykyään en enää tee sitä koska on liian iso vaiva avata kone, valita oikeat kuvat, siirtää ne johonkin jne jne.

Tein tämän pitkästä aikaa kun seuraajani kertoi että myös Ifolorilla on nykyään kännykkäsovellus. Latasin sovelluksen ja annoin sille pääsyn valokuviini. Perjantai-iltana, yhden imetyksen aikana valitsin melko summamutikassa ison joukon kuvia elämästämme lasten kanssa. Valitsin kaikkiin kooksi kymppikuvan, jolloin kuvat tulivat omassa kuvasuhteessaan ja vielä sopivan pieninä selailuun, viimeistelyksi otin mattapinnan. 99 kuvan tilaukseni maksoi alle 14€ ja se oli noudettavissa jo tiistaipäivällä.

Oli aivan superia avata pakettia Ykkösen kanssa. Hän ei tietenkään tiennyt mitä kuvia olin valinnut, joten kuvien läpikatselu oli kuin pieni joulu. “Oooo täällä on tämmösiä vanhoja, ihania!” hän sanoi spontaanisti kun itsensä vauvana näki. Myöhemmin katsoimme kuvia koko perhe ja ihan samanlaisia onnen sykähdyksiä kuului kaikilta.

Arvailimme, kuka lapsista on missäkin vauvakuvassa (meni jatkuvasti väärin, nämä on ihan klooneja nämä meidän vauvat) ja muistimme vaikka mitä asioita, jotka olemme onnellisesti unohtaneet: kuinka lapset maalasivat Käpälämäen leikkimökin lattiaa vaaleanpunaiseksi nakuina; miltä näytti kun kipsattua Kakkosta kannettiin sylissä; minkälainen oli vanha asuntomme.

On ihan mahtavaa löytää tiensä takaisin vanhoihin vuosiin, niihin pienempiin arjen ihmeisiin joita ei ehkä Instagrameihin tallenneta, entisiin koteihin ja unohtuneisiin vaatteisiin.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ainakin kerran tätä mä vaan tilaan nyt joitain kuvia -tekniikkaa. Se laatikko täynnä sekalaisia kuvia voi olla varastosi arvokkain esine vielä jonain päivänä. Ifolorin sovellus oli juuri oikea tähän tarkoitukseen – nopea, edullinen ja laadukas.

Isokin kasa valokuvia menee printattuna yllättävän pieneen tilaan ja lasten kanssa on ihanaa sukeltaa sinne valokuvia sisältävään säilytyslaatikkoon. Kuvat vaihtuvat kädestä toiseen helposti kun katsomme ihan sattumanvaraisia kuvia meidän elämästä.

Oleellista tässä tekniikassa on matala kynnys. Kuvia ei saa jäädä hinkkaamaan, käsittelemään, rajaamaan tai valitsemaan loputtomasti. Muuten se jää tekemättä.

ARVONTA! Palkintona 20€ alekoodi Ifoloriin

Tämän tekstin kommenteissa voit osallistua 20€ arvoisen Ifolor valokuvasovelluksen etukupongin arvontaan, sillä saa jo ison kasan oikeita valokuvia kotiin! Jätä kommentti ja arvon teidän joukostanne 21.11. klo 22 voittajan.

114 Kommentit

  • Petra

    Oi tämä pitää tehdä!

  • Julia

    Mukana arvonnassa. Tämä olisi niin kiireisen arjen pelastus ja muistot saisivat arvoisensa muodon.

  • Saara

    Ihana keksintö, miksei tuota ole itse keksinyt jo kauan sitten?! ??

  • Taija

    Mukana arvonnassa, hep! Tilaisin random-kuvia, meidän 4 kk ikäisestä kolmosesta kun ei ole vielä yhden yhtä printattua valokuvaa TAI sitten tilaisin joulukortit, missä poseeraa nää kolme jotain punaista päällä tonttuhatut päässä.. olen aina hymistellyt lapsista teetetyille joulukorteille mutta nyt olen iik niille lämmennyt itsekin 😉

  • Päivi

    Ehdottomasti mukana. Muutama kuvakirja tehty lapsista vauvavuosina mutta sen jälkeen on ollut aika hiljaista.

  • Milla K

    Oi, nyt kyllä puri kaupallinen yhteistyö ihan täysin! 😀 Ihana postaus.

  • L

    Loistava idea, pitää ottaa käyttöön!

  • Muhkis

    Joo, tuli tehtyä tuo… lähes 7 vuotta sitten kun esikoinen oli vauva. Ehkä voisi tehdä pikku hiljaa uudelleen.

  • Sanna

    Mukana!

  • Isa

    Mukana arvonnassa! Pitääpä tilata kuvia meidän 7 viikkoisesta pojasta ?

  • Hennas

    Kiitos ideasta ja arvonnasta! Osallistun!

  • Vilma

    Pitäisi itsekkin ryhdistäytyä ja tilata valokuvia kesäkuussa syntyneestä esikoisesta. Puhelimessa on ”muutama” kuva. ? Puhelimeen/tietokoneelle kaikki kuvat vain hukkuu eikä niitä tule samanlailla katsottua kuin oikeita valokuvia!

  • Jules

    Tämä roikkuu siellä to do -listallani. Sillä listalla, joka on masentavan pitkä. Ehkä tänä vuonna sen teen! ?

  • Kirsi

    Kuulostaa niin helpolta, että jopa minä voisin oppia käyttämään… Joten mukana arvonnassa!

  • Anna

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Heli Kaukonen

    Samaa mieltä. Oikeissa kuvissa on oma fiiliksensä.
    Mukana arvonnassa??
    -Heli

  • Masi

    Justiinsa tänään pohdin, että pitäisi tilata lisää kuvia kuvaseinälle, mutta enpä saanut vielä aikaiseksi avata konetta… Joten sovellus kännykässä olisi juuri sopiva

  • Kippe

    Tein samanlaisen kuvatilauksen ihan hetki sitten.. Eli 6 vuotta sitten, joten tulisi tarpeeseen 🙂

  • Nekku

    Vau! Nyt on tehty helpoksi kiireiselle (laiskalle) kotiäidille!!

  • Eeva

    Mukana!

  • Maira

    Mukana! Kuulostaa kivalta 🙂

  • Mirke

    Oon saanut tasan kerran tilattua kuvia esikoisen syntymän jälkeen eli vuonna 2010. Pitäis hullutella ja tilata taas!

  • Katjushka

    Mukana. Puhelimella on yli 3000 kuvaa viimeisten kahden vuoden ajalta, vanhemmat vaan koneella. Viimeksi olen teetättänyt valokuvakirjan vuodesta 2012 jolloin lapset olivat 1 ja 2, piti teettää kirja per vuosi mutta jotenkin tää aika vaan vierii… Joka vuosi olen saanut aikaiseksi teettää kuvakalenterin ja siihen tuo sama random valinta kuluvan vuoden kuvista on ollut hyvä. Pitäis varmaan vaan teettää tuolla tavoin myös paperikuvia ?

  • Tuija

    Ah, tämä pitää tehdä. Mahtavaa matalan kynnyksen ryhtymistä ilman sitä asettelun jne tuskaa.

  • Maria Lah

    Ryhtymistä vaille valmista! Pitää vaan linnoittautua sohvalle joku ilta ja napsutella kuvat tilaukseen.

  • Miimu

    Kuulostaa hyvältä! Teetettiin juuri pariviikkoisesta vauvasta kuvia isovanhemmille ja muutama itsellekin.

  • Tanja

    Mukana arvonnassa!

  • Hanna L

    Tämä on se mitä tarvitsin! Vain 6 vuoden kuvat printtaamatta ???

  • Elle

    Oi, tämäkö se ratkaisu olisikin!

  • Katja Puranen

    Loistava idea ??

  • Johanna

    Ah, varmaan pitää itsekin kokeilla tätä taktiikkaa! Alun perin meinattiin tilata valokuvakirja vauvakuvista aina parin kuukauden välein, niin saisi aina tuoreeltaan kirjoiteltua niihin kivat kuvatekstitkin. No nyt on reilu seitsemän kuukautta mennyt eikä olla saatu aikaiseksi tilata ainuttakaan kuvakirjaa eikä edes paperikuvia, että ehkä olisi jo aikakin 😀

  • Helmi

    Jospa voittaisin, saisin meilläkin tärkeät kuvat kansioon!

  • Maria

    Tämä(kin) on tekemättä. Vaikka on se ”paperikuviksi” kansiokin koneella.

  • Essi

    Oikeat kuvat on aina niin ihania ja niiden katsomisessa oma tunnelmansa!

  • Emppu

    Mukana arvonnassa! Tämä onkin ihan mahtava juttu 🙂

  • Saara

    Teetin just tällä samalla metodilla kuvia ajasta ennen synnytystä ja koko ajan oon suunnitellut, että ihan just tänään tilaan uuden satsin kuvia meidän 6 viikkosen vauvan ensi hetkistä. Ihan just.

  • Saara

    Hyvä vinkki, en tiennyt sovelluksesta! Toinen yhteisten muistojen hyvä paikka on valokuvataulu, mutta kuvien valkkaaminen siihen on myös aika työlästä ja niitä ei tunnu kovin paljon olevan myynnissä enää.

  • Laura

    Oi toi on mun juttu! Saan hirveän stressin kasvatettua siitä, etten saa ikinä aikaiseksi täytellä vauvakirjoja tai koota niitä kirjoja, ne kun olis kivoja toki, muttei tekeminen, josta nautin. Randomisti vaan kaikenlaisia kuvia, sen teen! ?

  • SK

    Mukana ehdottomasti! Sovellus on tuttu mulle. Ja se on helppo!

  • Pirppana

    Itse harrastan täysin samaa satunnaista kuvien tilaamista! Ja hyvin toimii ja ilahduttaa 🙂

  • Heidi

    Voihan vitalis, miten en oo tällasta tajunnut aikaisemmin! Mukana ehdottomasti!

  • Elisaini

    Suuri tarve olisi tälle! Ja sovellus pitää kyllä ladata muutenkin, viimeksi teetin kuvia (10 vuoden ajalta) edellisvuonna, joten matalan kynnyksen lataa ja tilaa olisi paikallaan.

  • Saara

    Jes haluan osallistua arvontaan! Ja haluan paperikuvia heti ?

  • Merks

    Mukana!!

  • Eeva

    Mukana! On vähän vaiheessa kuvien tilaus n. 5 vuodelta. Koneella on monta kansiota, joihin oon kerännyt teetettäviä kuvia. Kaikissa varmaan samat kun aloitan aina alusta..

  • Mia

    Mukana!

  • Laura

    Tää olis! Mä sentään oon kansioinut kuvia koneelle (olen tiedostohallintahullu) mutta just se kuvien latailu ja hierominen kirjoihin on tyyliin viimeisenä täydellä to do – listalla (ei, ikkunanpesu on viimeinen)

    Jos niille keksis hyvät boksit missä sitte säilyttää kuvia ?

  • Sonja Auvinen

    No tässä juuri esikoisen vauvavuodesta yritän vääntää jotain kuvakirjaa koneella. Hän on jo 3 ja pikkuvelikin jo 6kk! ? Sovellus kuulostaa niiiiin paljon kätevämmältä!

  • Sande

    Koska kerran läppärini sanoi sopimuksensa irti ja kaikki kuvat(kin) meni ja sama kävi kerran myös puhelimelle, päätin tämä vuonna vauvan syntyessä, että tulostan kuukausittain kännykällä napatut kuvat ja lätkin ne albumiin – ilman tekstejä ja päivämääriä tosin, sillä jos siihen ryhdyn, homma varmasti tyssää. Tähän asti on suht hyvin tullut pidettyä tästä systeemistä kiinni 🙂

  • Emmi

    Mukana! Taaperon ja vauvan kanssa tulee räpsittyä paljon kuvia ja niitä on ihana katsella sitten vanhana kiikkustuolissa ?❤️

  • Emmi

    On jo pitkään pitänyt tilata kuvia! Mutta aina se vain jää

  • Salla

    Mukana! 🙂

  • Suvi

    Olen valokuva- ja albumifriikki, mutta niinpä vaan jää albumit tekemättä kun kuvia miljoona. Tai kuvien kehityskin. Eli tämä ”laatikko”albumi -idea on aika hyvä, aion alkaa toteuttaa!

  • Lissu

    Mukana, tarvetta on!

  • Mille

    Tulis tarpeeseen. Lapsesta 7v ei ole yhtään paperikuvaa.. Ehkä ois aika jo jotain teettää. Sovelluksen kyl lataan ja todellakkin tilaan!

  • VH

    Sovellus on tuttu. Ärsyttävä piirre siinä on, että yli 100 tilattua kuvaa tuntuu kaatavan/jumittavan koko homman eikä minulla ainakaan yhteys Googlen kuviin toimi, eli suurinta osaa valokuvistani en pääse tilaamaan.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hei todella hyvä palaute, kiitos! Välitän eteenpäin! Sulla vissiin Android?

      • VH

        Android on. Toki voi olla kyse oman puhelimen muistin rajallisuudesta, en tiedä. Kun kokeilin uudelleen, sain Google kuvat aukemaan sovelluksen kautta, mutta koska suurin osa kuvista on jättikansiossa (noin 1000 kuvaa), se ei tunnu edelleenkään aukeavan sovelluksessa. Kiva, jos viet palautetta eteenpäin!

  • Aino-Kaisa Jäntti

    Mukana. Just oottelen ekaa satsia kuvia. Mun random oli 254 kuvaa?
    Ja tei sellaisen tempun että aloitin uuden kansion puhelimeen johon voin niitä kivoja kuvia laittaa jo valmiiksi. Saa nähdä kauanko onnistuu.

  • anna s.

    Mukana, tulisi tarpeeseen 🙂

  • TERHI

    Mukana ? Jotenkin näissä ruuhkavuosissa valokuvien tilaaminen jää aina viimeiseksi hommaksi.

  • HennaMar

    Myös aihe- tai aikakohtaiset valokuvakirja on kivoja. Niitä tehdessä huomaa, että kuvia on parempi olla vähemmän kuin enemmän. Mukana.

  • Heli

    Mä oon jo ladannu ifolorin sovelluksen kesällä, mutta edelleenkään meidän kuopuksesta 6v en ole saanut kuvia tilattua ?

  • Veera Lehto

    Meidän tyttö on vasta puolivuotias ja oon teettänyt jo satoja kuvia juurikin samaisella sovelluksella. ?❤️ Eli lahjakortti tulisi tarpeeseen ?

  • SuviK

    Mukana!

  • Elisa

    No nyt! Tätä juuri tarvitsen – mukana arvonnassa!

  • Mimmis

    Oijjoi, tää kuulostaa jo tarpeeksi helpolta meitsillekin. Ajatuksena oli tehdä joka lapsesta valokuvakirjoja. Ei ole vielä saatu aikaiseksi. Esikoinen täyttää kohta 15vee ??????olipas muuten noloa nähdä tää kirjoitettuna, että näin saamattomia ollaan ?

  • Tuuli

    Jos vielä voittaisin alennuksen, niin ehkä saisin jopa aikaiseksi ? Hyvä idea!

  • Joksu

    Mukana!

  • Outi

    Mukana!

  • Millavee

    Just noin tarttiskin tehdä, ei mitään vaivalloista säätämistä kiitos!

  • Maria

    Hei harrastan samaa! Tai homma lähti liikkeelle esikoisen vauvavuoden taltioinnista kansioon, tilasin samalla kasan muitakin. Ja nyt kesällä viimeeksi tilasin pienen tilauksen (377 kuvaa…) juurikin imetyshetken aikana ja jemmasin laatikkoon (n. 20 kuvaa pääsi sitten esikoisen 2v kansioon ?). Mutta oli tosi ihanaa ihmetellä, että woooot, milloin meidän pikku vauva on kasvanut noin isoksi tylleröksi ja WOOOOOT, onko meidän nyt 6kk vauva joskus ollut NOIN pieni ja NOIN tummahiuksinen ?

  • Heini

    Kyllä, kyllä, kyllä!!! ?

  • Laura

    Tämähän loistava idea!!

  • Veera

    Mukana arvonnassa!

  • Jenspa

    Mukana! Kuulostaa just hyvältä.

  • Heli

    Kiitos vinkistä 🙂

  • Ritu

    Mukana

  • ennu

    Nyt jos osuisi kohdalle. Suunnitelmissa juurikin tilaus kyseiseen putiikkiin ☺️?

  • emmi

    Tarpeeseen tulisi kyllä tilata kuvia! 🙂

  • HeidiÄrrä

    Just olis tarkotus tilata kuvia, kuopuksesta on ehkä 5 kuvaa teetätetty, esikoisesta hirveesti ekalta vuodelta…..

  • Teresa

    Just tein samantyylisen tilauspläjäyksen vauvan nukahdettua! Samanlainen tilausrykäisy pitäs tehä ens vuoden alussa ennen pikkusen yks vee synttäreitä<3

  • Heli

    Oi, olisipa ihana tilata kuvia yhteisestä skotlanninreissusta kaverille! Toki voisin kyllä tehdä sen ilman voittoakin, mutta kivempaa lahjakortilla ?

  • Saara

    Siis mahtavaa, mukana arvonnassa! Tän innoittama, sekä mobiilisovelluksen innoittama, vihdoin saan myös aikaiseksi. Olen tätä random tilausta ja jo ihan liian pitkään vain miettinyt. Lapsi yli 2v eikä YHTÄÄN printattua kuvaa. ?

  • Saija

    Hyvä idea myös joululahjaksi ??

  • hilkka

    mukana 🙂

  • Linda

    Muistan kuinka lapsena oli ihanaa selata paperisia valokuvia ja kuva-albumeita. Oman lapsen vauva-aikana tilasin joitakin kuvia, mutta siitäkin on jo, hups, noin 8 vuotta…

  • Kepu

    Mukana arvonnassa! Olisi mahtava teettää miehen kanssa vietetyt 10 vuotta ihan ihka aidoiksi valokuviksi!

  • Johanna

    Mukana ?

  • Piivis

    Kiitos muistutuksesta ja vinkistä! Mukana arvonnassa.

  • Vilma

    Mikään ei oo mukavampaa kuin selata ihan oikeita paperikuvia, pyöritellä ja palata. Vempeleisiin kuvat tuppaa vaan unohtumaan.

  • Nimetön

    Kyllä kiit

  • Kuvamaakari

    Kyllä kiitos kuvia! Lahjakortti oliskin hyvä syy saada teetettyä, muuten tää on taas näitä ”sitten joskus” -hommia…

  • Jenna

    Mukana?

  • Maarit Nyqvist

    Ifolorin kuvakirjat on ihan parhaita! Tein kesällä 10-vuotiaalle oman kirjan koko hänen elämänsä ajalta. Vajaa 700 kuvaa ja 130 sivua. Kamala homma mutta lopputulos huikea muisto! Seuraavan kirjan vois tehdä ennen kuin täyttää 20…

  • Tuua.

    Kelpaisi! Mukana olen ?

  • Anna

    Hyvin ajoitettu postaus, itselläkin sama mielessä ?

  • Pia

    Kiitos tästä vinkistä? Mukaan arvontaan haluan myös minä?

  • Kiiku

    Mukana. Kuvakirja lapsista tehty vuosittain jouluksi, mutta viime vuotinen jäi ja jäi. Siellä se on to do – listalla edelleen. ??

  • Anne

    Mukana minäkin!

  • Katri

    Mukana!

  • Satu

    Tulipa ajankohtaisesti, juuri meinasin tilata kuvia 😀

  • Tuuli

    Hei mahtavaa, kävinpä heti lataamassa sovelluksen. Tässä kolmatta tuntia kaksikuukautista nukuttaessa ehti jo vilkuilla luurista mitä kuvia ainakin haluaisin teettää. Ja olispa kiva postittaa myös omalle isoäidille muutama kuva lapsenlapsenlapsesta, hän kun ei edes tietokonetta (puhumattakaan internetsistä) omista. Mukana siis!

  • Minna

    Ah ehdottomasti taas kuvien teettäminen agendalle, niin saa vauvakirjat ym täyteen oikeita ihania valokuvia arjesta ?

  • Suvi

    Mukana

  • Anna S.

    Jep, 10 000 kuvaa kännykässä ahdistavat. Olisi mahtava saada ne printattuna!

  • Johanna

    Olen tilannut aikaisemminkin mutta tää ois kyllä helpompi tapa!

  • Saara

    Oi, mahtavaa! Tilaaminen jää aina tekemättä, mutta tällä voisin jopa onnistua 😀

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Onneaaaa voitit!

  • Mirkka

    Vielà viime hetkilla mukaan arvontaan!

  • Sanny

    Mielessä on ollut tilata valokuvia, kun niitä ei ole tullut teetettyä enää vuosiin!

  • Mari

    Kuulostaa näppärältä!

  • Zapa

    Mukana! Ollaan tilattu vauvasta pari kertaa kasa kuvia, eka erä jo odotusajalta ja ensimmäisiltä viikoilta nimiäisiin vieraiden selailtavaksi. ?

  • mia

    Mukana!

Tämän viestin kommentit on suljettu.