Pakkohan se oli itselle kirjoittaa: Mitä kaikkea tapahtui vuonna 2021, joka menee muistoissa vain pandemiavuotena? Tapahtui niin paljon muutakin! Vauva-uutisia, uusia töitä, pari matkaakin. Listasin tähän kaikkea randomia joka kuukaudelta ja lopussa on vielä paljon toiveita tulevaan sekä lukuja menneestä Valeäidin osalta. Kuviksi valikoin tarkkaan sellaisia arjen räpsäisyjä, joita ei ehkä ole aiemmin täällä tai Instassa nähty, näistä tulee itselle tuttu ja turvallinen olo – että tätä se arki oli.
Kaiken kaikkiaan hyvä vuosi se oli tämäkin, alkoholiton skool sille!
Tammikuu
Insinööri jäi hoitovapaalle ja minä tein kaksi päivää viikossa töitä. Mietimme vauvaa, edelleen, ja aloin puhua siitä ystävillekin ääneen. Mietin imetyksen lopettamista. Oli kunnon talvi ja päästiin pulkkailemaan, laskettelemaan, touhuamaan!
Tein Valeäitiin brändiuudistuksen.
Helmikuu
Kävin villasukkajuoksemassa, monesti! Vietimme talvilomaa mökillä ja kävin ystävien kanssa hotellissa staycationilla. Sain siitä muuten elämäni krapulan, hyi. Aloin sijoittaa systemaattisesti – päätös, josta olen ollut useaan otteeseen iloinen.
Minulle alkoi hiipiä iso väsymys. Olin jotenkin koko ajan poikki ja urheilu tuntui raskaalta. Kerran jouduin istumaan alas kesken lounaskeiton tekemisen, se oli vain liikaa. Syke nousi välillä kovin korkeaksi ja paniikkitunteitakin ilmeni välillä – vaikka taas kerran kaikki oli hirveän hyvin. Ajattelin jo olevani raskaana tai koronassa, kumpaakaan en ollut.
Maaliskuu
Irtisanouduin töistä, joista olin hoitovapaalla. Olin edelleen väsynyt joten tein työterveyssopimuksen oman yritykseni nimiin ja aloin selvittää asiaa. Syyksi osoittautui ehkä ylikunto eli ihan rehellisesti liikaa kaikkea. Tein päätöksen keventää työkuormaa.
Päätin jatkaa tätä hyvin alkanutta yrittäjäelämää, jossa ehdin urheilla ja olla perheen kanssa ja tehdä sen verran töitä kuin tarvitaan. Rennosti vain! Samaan hengenvetoon pohdin jo podcastin tekemistä tosissani, etsin kumppania toteutukseen.
Kakkonen täytti 9, vietimme pandemian hengessä ulkona mielettömät Among Us synttärit. Minä täytin 38. Sen isoin merkitys minulle liittyi vauvaan: nyt jos koskaan.
..se että täyttää ihan pian 40 tuottaa jotain ajatuksia.
Insinööri löysi uuden harrastuksen, surffaamisen. Kausi alkoi maaliskuussa eikä ole vielä tältä vuodelta loppunut.
Huhtikuu
Mietimme hirveästi mökin muutoksia – tuleeko tästä koskaan oikeasti hyvä? Ilmoitin meidät jopa Huvila & Huussiin mutta en saanut koskaan vastausta. Jännästi minibudjetti ja isot toiveet eivät tainneet houkuttaa heitäkään.
Imetys loppui kuin itsestään, väheni ja jäi päivä päivältä pois Kolmosen ollessa 1v9kk. Se tuntui hyvältä!
Kävin poistattamassa kierukan.
Toukokuu
Olo parani, väsymys poistui ja kaikki tuntui helpommalta. Isojen päätösten tekeminen oli selvästi minulle hyväksi. Vietimme hääpäivää ja meillä oli jotenkin poikkeuskivaa (ei liity seuraavan kuun tapahtumiin). Kaunis kesä, ihania veneretkiä!
Olin onnellinen, hyvinvoiva. Allekirjoitin työsopimuksen uuteen työpaikkaan. Hups.
Kesäkuu
Tulin raskaaksi. Eikä muuten ihan kovin montaa päivää työsopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Kuun ensimmäisenä lauantaina sain ensimmäisen koronarokotuksen, sunnuntaiyönä herätessä mulla oli paha olo ja arvasin heti. Maanantaiaamuna tein todella, todella haalean testin.
Talo valmistui virallisesti lopputarkastuksen mentyä läpi. Hyvä hetki alkaa miettiä miten ihmeessä tänne mahtuukin sitten kuuden hengen perhe! Jännitin heinäkuun alkuun varhaisultraa hirveästi ja olin jostain syystä varma että jotain on vialla.
Heinäkuu
Siellä se pieni sydän sykki ja minä itkin onnesta Forumin käytävällä.
Tein pilottijakson Valeäidin vanhempainillasta, jotta saisin sen myytyä. Muuten tein aika vähän töitä enkä ainakaan urheillut – olo ei sallinut moista. Mökkeilimme, kävimme Tampereella, hengasimme kotona ja elimme ihanaa kesää. Harmillisesti minä vietin sen pääosin verhojen takana sohvalla. Olin tosi väsynyt. Tosi pahoinvoiva.
Kiukkuinenkin, yllättäen.
Kolmonen täytti kaksi, tällä kertaa saimme juhlatkin aikaiseksi. Tein mutakakkukatastrofin ja normaalista poiketen osasin nauraa itselleni.
Elokuu
Kävimme matkalla Ahvenanmaalla, ja siellä olo alkoi ehkä ensimmäistä kertaa välillä vähän helpottaakin. Kävimme virallisessa ultrassa, jossa kaikki vaikutti kuitenkin olevan kohdillaan. Kaikki huoli ei poistunut, mutta aloin jo uskaltaa ajatella että täältä tulee vauva.
Kerroin vauvasta somessa, sitä ennen kerroin töihin että ta-daa täältä tulee uusi työntekijä joka on myös jäämässä sitten pois.
Oli ihanaa miten kaikki elivät onnessa mukana meidän kanssa ja muutkin tuntuivat olevan sitä mieltä että tämä on juuri meille juuri oikea asia.
Tein sopimuksen Podmen kanssa podcastin tekemisestä. Alkoi hurja ralli, jossa nauhoitin jaksoja sen minkä ehdin, käsikirjoitin, tuotin ja suunnittelin.
Syyskuu
Podcastin ensimmäinen jakso julkaistiin – ihan muutamassa viikossa siitä kun sopimus oli tehty.
Aloitin uusissa töissä ja Kolmonen päiväkodissa. Urheilin, alkuraskauden pahoinvoinnin pääasiallisesti väistyttyä! Oli ihanaa päästä taas juoksemaan – vaikka sekin sitten aika pian jo loppui.
Ykkönen muutti kellariin asumaan ja Kolmonen sai ihan oman huoneen. Ensimmäinen flunssa rantautui vasta noin kolme viikkoa päiväkodin aloituksesta!
Lokakuu
Kaunis ajatus rauhallisista työviikoista oli täysin mennyttä kun kaikki Valeäiti-aika meni podcastiin. Perjantaista tulikin viikon kiireisin päivä.
Pandemia oli pienellä hengähdystauolla, ja saimme aikaikkunan jossa matkustaminen olikin mahdollista ja pienet synttäritkin uskalsi pitää juuri 11v täyttäneelle Ykköselle. Pääsimme Ykkösen kanssa vuoden viivästyneelle matkallamme Lontooseen. Se oli ihana, ihana reissu.
Raskaudessa alkoi ensimmäiset vaivat, suonikohjut olivat mukanamme jo reissussa. Rakenneultrassa oli kaikki hyvin ja saimme tietää odottavamme pientä veljeä.
Marraskuu
Auton valintaa, loputonta sellaista. Enkä vieläkään ole varma teimmekö oikean (kompromissi)ratkaisun. Olimme suurimman osan kuukaudesta kipeänä, joku tai kaikki meistä. Vatsatautia, enterorokkoa, tavallista flunssaa mutta ei sitä itseään.
Flunssakierre teki olosta kaikin puolin väsyneen. Raskaus alkoi tuntua, vatsa kasvoi isoksi ja vauva melskasi paljon. Töissä aloin päästä jutun juonesta kiinni, Valeäidin kampanjakalenteri oli täysin tukossa mutta onneksi palkkasin samoihin aikoihin talousassistentin!
Joulukuu
Perinteinen joulutunnelman kiristyminen kun lapsia alkaa pitkä koulusyksy painaa, kaikkia väsyttää pimeys ja pandemia veti uudet kierrokset aiheuttaen epävarmuutta onko mitään joulua edes tulossa.
Selvisimme kuitenkin hienosti ja saimme viettää joulunkin pienellä porukalla rennosti nauttien. Parasta oli taas koko perheen joulusauna!
Podcastin viimeinen jakso julkaistiin ja olo oli ihan pökertynyt – minä sitten tein tämän! Teimme Insinöörin kanssa avioehdon, 15,5v yhdessä olon ja 11 avioliittovuoden jälkeen. Hauskasti se tuntui juuri oikealta kun suhteessa on menossa tosi hyvä kausi, hyvä aika puhua näin isoista asioista.
Tekisikö joku vielä puolestamme vaikka ensi vuonna sen kauan harkitun pankki- ja vakuutusyhtiöiden kilpailuttamisen, testamentit jne?
Valeäidin vuosi
- 92 julkaistua blogijuttua
- joita luki hieman yli 350.000 yksittäistä ihmistä, 1,2miljoonalla sivulatauksella keskimäärin 1,5 minuutin ajan.
- 49 julkaistua yhteistyökampanjaa
- 14 julkaistua podcast-jaksoa, joista sain valtavan hyvää palautetta
- 175 Instagram-kuvaa ja niin monta storya etten edes halua tietää mutta jos nyt spekuloidaan että niitä on ehkä keskimäärin 10-15 päivässä niin sellaiset nelisen tuhattahan niitä
- Täysin somettomia lomapäiviä: en tiedä mutta veikkaan että alle 5.
- Liikevaihto 103.000€, vajailla työviikoilla. Ei hullumpaa Kettunen!
- Luetuin blogijuttu Talo on valmis ja hyväksytty! Mitä se sitten lopulta maksoi? (24t. yksittäistä lukijaa) ja heti sen perässä oikeutetusti Neljä on uusi kolme: meille tulee vielä yksi (18t. yksittäistä lukijaa)
- Tykätyin Insta-kuva: Hieman yllättäen melkein vuoden viimeisin kuva, ajatukseni puolisosta ja perheestä joulun alla (2152 tykkäystä).
- IG seuraajia vuoden lopulla 17.400, kiitos jokaiselle!
Suurimmat onnen tunteet
Eka koronarokotus, raskaustesti ja ultrassa näkynyt sydän. Se hetki kun kerrottiin lapsille vauvasta. Kun ystävän hoidot onnistuivat ja hän tuli raskaaksi – ja ihana kummityttöni pääsi maailmaan. Muutenkin kaikki ihanat vauvauutiset! Kaikki hetket ystävien kanssa, ne ovat tässä ajassa entistäkin suuremmassa arvossa.
Useatkin hetket Insinöörin seurassa, kun olen tajunnut miten hyvä ja syvä meidän suhde on. Mieleen painunut ehkä eniten se hetki hääpäivän vietosta, kun hän katseli ikkunasta ulos kylpytakissaan ja palauduin hetkeksi siihen fiilikseen joka minut vuonna 2006 toisella kohtaamisellamme valtasi: tuosta tulee mun aviomies.
Suurin ylpeyden aihe
Henkilökohtaisessa elämässä on paljonkin mistä olla ylpeä. Tänä vuonna moni asia loksahti taas omassa päässä kohdalleen ja olen ollut aidosti parempi vaimo, vanhempi, ystäväkin. Ennen kaikkea olen ollut itseni kanssa enemmän sinut, jotenkin vakaammalla pohjalla. Ylpein olen mielettömistä lapsistani, jotka joka päivä hämmästyttävät olemuksellaan. Miten upeita he kaikki ovat!
Työrintamalla onnistunut aloitus uusissa töissä päivätöiden puolella ja Valeäidin osalta 100.000€ ylittänyt liikevaihto! Haamuraja, jota olin joskus ajatellut tavoittelevani mutta jonka päätin unohtaa kun tiesin etten tänä vuonna tekisi niin paljon Valeäitiä. Niin se vain sieltä tuli, osittain podcastin myynnin ansiosta. Podcastista olen myös ylpeä, siitä tuli minusta tosi hyvä ja tärkeä. Sitten olen kyllä edelleen meidän Myynninmurtajat-verkkokurssistakin ylpeä, on ollut mieletöntä kuulla miten sen opit ovat muita auttaneet!
Suurimmat surut ja pettymykset
Onnekseni, ei oikein mitään raportoitavaa omalta kohdalta. Vain joukko sellaisia pieniä tai keskisuuria asioita, joista en tänne kerro, liittyen yleensä vanhemmuuden haasteisiin tai muihin omiin ihmissuhteisiin. Lähipiirissä on kyllä riittämiin ollut surua ja murhetta ja huolta, joista yritin olla kuormittumatta itse liikaa ajatuksella en pysty tätä korjaamaan, en voi tätä kantaa.
Isoin konkreettinen pettymys jonka nyt muistan on se että Ykkönen heräsi juuri vitosten tanssien aamuna kovassa kuumeessa.
Mitä jätän tähän vuoteen
Toivottavasti osan siitä negatiivisesta kierteestä, johon joskus perheenä ajaudumme kun kaikkia väsyttää. Tietyn ankaruuden, jota joskus itselleni ja muille heijastan. Koronahuolen – tuntuu että olen hyväksynyt jo tilanteen ja olemme niin suojattuja kuin olla voi. Tulee mitä tulee, en pysty sitä korjata, en voi sitä kantaa.
Realistisesti: en varmaan oikeasti mitään näistä vaan jätän jälkeeni vain ison kasan parittomia sukkia, tasojen päällä seikkailevia tavaroita ja jo neljättä vuotta lattialla odottavia lastenhuoneen tauluja joita kukaan ei edes halua seinälle.
Mitä odotan ensi vuodelta
Vauvaa. Töitä ja uusia oivalluksia. Yhä parempaa parisuhdetta (miksi kukaan ei kertonut että joskus vuodet vain parantavat kaikkea!), lasten itsenäistymistä edelleen. Ykkösen ikuisesti siirrettyjä vitosen tansseja. Matkoja! Enemmän aikaa ystävien kanssa, kiireetöntä elämän tunnustelua.
Ja salmiakkia.