Raskausviikko 31
Käyn neuvolassa ja toteamme taas kaiken olevan oikein mallillaan. Hemoglobiinit on hyvät, SF-mitta taas minulle tyypillisellä paikalla hieman alle keskikäyrien ja vauvan syke vahva ja karkaava – tyyppi ei ole hetkeäkään paikallaan.
Terveydenhoitaja vahvistaa että vauva on perätilassa ja normaalikokoinen, vaikka sitä edelleen jotenkin itse jännitän. Luotan hänen arvioonsa kuitenkin, sillä hän on taitava käsistään ja oli viimeksi ainoa joka osasi sanoa että Kolmonen on kuin onkin pieni. Ultrat menivät väärin, käsikopelo ei.
Voivottelen karkaavaa elopainoani ja pelkoa siitä että olen jotenkin kamalan suuri ja hän ihanasti omalla topakan lempeällä tavallaan palauttaa maan pinnalle: älä sinä ollenkaan sitä mieti.
Selvä!
Naurattaa että tämä on ehkä koko raskauden viides neuvolakäynti ja seuraava olisi vasta viikolla 37. Ei paljon neljännen lapsen kohdalla enää seurailla ellei erityistä tarvetta ole. Varaamme kuitenkin ylimääräisen ajan tammikuun alkuun, jotta voimme tsekkailla vauvan kokoa ja asentoa vielä.
Raskausviikko 32
On jouluviikko. Juuri se sellainen perinteinen, missä on yhtä aikaa jännitystä siitä kuka sairastuu ja miten ja saadaanko vietettyä joulua ylipäänsä. Siis sellainen mitä tässä pandemia-aikana on!
Kaikki menee kuitenkin ihan nappiin. Kolmosella valuu hiukan nenä mutta ei muuta. Minä olen tapani mukaan vaivalloinen, iso ja kömpelö. Vauva on edelleen perätilassa ja tekee niin isoja liikkeitä että usein päädyn vain kyljelleni makaamaan sohvalle.
Alaselkä alkaa olla tosi kipeä ja lonkat särkee öisin. Saan kiitoksena jouluruokailuista myös ekan peräpukaman. Alkaa 0lla aika hehkuva olo!
Vietän melkein koko viikon sisällä. Ulos ei vain tule mentyä kun kävely on taas tosi hankalaa – pienestäkin alkaa supistaa tai vauva liikkumaan niin paljon että sattuu. On tämä ihme tyyppi kun se riehaantuu liikkeessä ja nukkuu sikeästi (aamu)yöt!
Siitä puheen ollen, Kolmonen on näemmä ottanut aika vakituiseksi tavaksi tulla meidän väliin yöllä. Meillä loppuu tila kesken.
Raskausviikko 33
Kuvaamme mahakuvia. Tuloksia en ole vielä nähnyt mutta kuvien ottaminen oli mulle paljon vaikeampaa kuin kuvittelin. Vaikka kuvaaja on tuttu (ja ihana!) tunnen itseni epävarmaksi. Isoksi ja kömpelöksi. Silti, olen iloinen että saimme talteen edes jotain kuvia tästä ajasta, sillä aiemmista raskauksista ei ole oikein mitään sellaisia koko perheen odotuskuvia.
Bonuksena: oli itse asiassa yllättävän romanttista ottaa kuvia kahdestaan Insinöörin kanssa vaikka olinkin itse melkein alasti ja paikalle oli kolmaskin henkilö.
Muu romantiikka onkin sitten ollut tauolla. Vauvan perätila on ollut tällä viikolla niin tukala etten voi olla oikein missään asennossa. Seistenkin hän punkee päätään niin korkealle kylkiluiden väliin etten voisi oikein kuvitellakaan olevan tässä samaan aikaan vielä toisen aikuisen kanssa…lähekkäin.
Toivomme siis kaikki että hän kääntyisi pian.
Teen jopa spinning baby -liikkeitä, mutta sitkeästi tyyppi seisoo sisälläni. Olkoon sitten niin.