Neljä on uusi kolme – meille tulee vielä yksi

Olen miettinyt pääni puhki, miten tämän kertoisin. Hassusti, ironisesti vai selitellen. Valitsen rehellisen totuuden:

Me saamme vielä neljännen lapsen todella toivotusti ja olemme siitä niin onnellisia ettemme pysy nahoissamme.

Hän on matkalla, hän on ihana, hän on unikeko. Jaksoi sentään sen verran kylkeä ultrassa kääntää että saimme mitattua kaikki strategiset mitat ja todeta ne oikein kauniiksi.

Hän on odotettu koko perheen voimin ja minä tunnen hänet jo. Pieninä kuplina, kasvavana kumpuna. Pahoinvointina ja uskomattomana väsymyksenä, jotka kummatkin onneksi jo poistuivat mutta joista tulette vielä kuulemaan lisää.

Hän, Nelonen, on jo meidän kaikkien puheissa, ajatuksissa ja sydämissä. Isojen lasten kovasti odottama. Jo nyt näen meidät neljän lapsen perheenä ja se tuntuu niin oikealta kuin mikään ikinä voi tuntua.

Nelonen. Hänestä on puhuttu, häntä on mietitty. Ja nyt se ihan oikeasti tapahtuu. Ei tämä taida monellekaan yllätyksenä tulla, paitsi ehkä Kolmoselle jonka maailma tulee järkkymään ensi vuoden puolella.

Valeäiti nelonen

Tämä ei ole oikeastaan vauvamaha, vaan turvotusta joka on kulkenut matkassani jo todella, todella monta viikkoa. Ihan uskottava silti, eikö!

Kolmosen aikana kirjoitin näin:

Blogiin ei missään nimessä ilmesty Vahinko, vaan kaivattu, pohdittu, vakaasti päätetty ja vähän yritettykin Kolmonen (jos kuitenkin myös Viimeinen).

Niin tuota, samaa sanon nyt Nelosesta. Mutta en enää ikinä uskalla sanoa ”viimeinen”. Näemmä minun mielipiteeni muuttuvat sitä tahtia etten enää lupaa mitään! (Mutta hitto vie kyllä nyt tämän nyt varmaankin täytyy olla viimeinen).

Ehkä olette huomanneet, että blogin tahti oli kesällä melko hiljainen – se johtui siitä että makasin lähinnä sohvalla tuulettimen alla ja vaikersin. Ei ollut paljon muuta kerrottavaa kuin tätä. Nyt sitten lähtee kuulkaa kun pääsen tästä puhumaan!

Ajatuksia siitä miten tähän päädyttiin, miltä alku tuntui ja mitä kaikkia pelkoja tällä kierroksella oli (ihan yhtä paljon kuin viimeksikin, tämä huolen määrä se vain kasvaa) on tulossa. Mutta kuten tavallista, mahtuu blogiin ja elämääni muutakin kuin vauvaa.

Mutta enne yhtäkään blogijuttua huokaisen syvään levollisesta onnesta: meillä todella on kaikki, mitä ikinä olisimme voineet toivoa ja olemme siitä loputtoman kiitollisia.

38 Kommentit

  • Ann

    Ihanaa! Onnea! Tämä käynyt jo ig:tä seuratessa mielessä 😊❤️

  • Heidi

    Nelonen! Ihanaa, paljon, paljon onnea!

  • Nimetön

    En kestä!!!! Onnea!!!!

    • Sini

      Niin ihana uutinen!! Tuli ihan itku! ❤️Paljon paljon onnea koko perheelle!

    • Liisa

      Paljon paljon onnea. Täällä myös nelonen tulossa ja onni sekä kiitollisuus vahvasti kaikessa läsnä ❤️❤️❤️❤️

  • Petra

    Onnea ❤️ Ihana uutinen!

    • Elina

      Onnea ❤️❤️❤️❤️

  • Maijalan Anna

    Voi onnea miljoonasti! Meidän kolmonen on melkein saman ikäinen kuin teidän, ja sanotaanko näin että nelonen on ollut täällä mielessä tosi ahkerasti viime ajat – ihan vielä ei olla puolison kanssa samalla kartalla mutta katsotaan nyt….

    Voinkohan perustella puolisolle että Valeäitikin saa neljännen, niin kyllä mekin voidaan!

  • Marja

    Ilmankos katselin ja näin sinut niin säteilevänä .Kyllä raskaus jotenkin vaan antaa hehkua naiselle! Onnea !

  • Sonja

    En kestä 😍😍 onnea Nelosesta! Ihana uutinen!!

    • LindaWa

      Onnea! Siis en yhtään ollut lukenut mitään ”merkkejä” 🙂
      Meidän kuopus on jo neljä ja vauvaskene ei enää ole osa omaa elämää – siksi onkin ihanaa seurata muiden vauvailuja 🤗

  • Idi

    ❤️❤️❤️❤️Onnea niin paljon!

    • Reetta

      Voi mikä ihana uutinen! Mielettömästi onnea ja ihanaa neljättä odotusta ♥️♥️♥️.

  • Heiskaska

    OI ETTÄ! Miljoonasti onnea koko perheelle ❤️❤️❤️

  • Miisa

    Ihanaa, onnea niin paljon!! ❤️❤️ Ja kiitos, että otit meidät seuraajat niin lähelle silloin aihetta käsittelevissä spontaaneissa ig-liveissä, tuntui spessulta! Ja jos en väärin muista, niin jossain kohtaa vähän vihjasit tähän suuntaankin.

    • Hanna

      Voi miten ihana uutinen! 🙂
      Olenkin jo aiemmin kommentoinut, kuinka blogisi tuki minua vauvahaaveissani kolmannen lapsen osalta (hyvintienaava uraäiti voi saada myös toimivan perhe-elämän), kiitos siitä.

      Onneksi ainakin toistaiseksi tämä uutinen sai minut tuntemaan, että meidän perhe on hyvä näin. Saa nähdä miten käy tulevaisuudessa 😀

  • J

    Onnea ❤❤❤ tämä ei tee vauvakuumeelle hyväää……..

  • Lauratau

    Tämä oli ihana uutinen! Onneksi olkoon ❤️

    • Tuua.

      Paljon onnea ja ihanaa odotusta teille ❤️

  • Terhi

    Paljon onnea!

  • Norppa

    Onnea tuhannesti! Mutta älä sano koskaan, ”tämä on viimeinen” 😀 😀 Haaveena oli 1-2, nyt odotan kuudetta!! Ja joka kerta olen vannonut, että tämä on viimeinen 😀

  • Päkä

    Aivan ihanaa, vähän tätä olen odottanut, tai oikeastaan toivonut 🌷❤️🥰, onnea teille kaikille. Niin odotan innolla vatasan kasvua ja vauvan näkemistä. 🥰

  • Helmi

    Aaah, mä oon jotenkin niin vaan vaistonnut tämän olevan tulossa!😍 Ihanaa, miljoonasti onnea!❤️

  • Anni

    Niin paljon onnea koko perheelle ja hyvinvoivaa odotusaikaa Hanne! ❤️

  • Anna

    Apua, miten ihanaa!! Onnittelut koko porukalle! ♥️

  • Millavee

    Paljon onnea koko perheelle❣️ Näin 7viikkoisen kolmosen ollessa sylissä voi olla ettei minun pitäisi enää jatkaa blogisi lukijana – hänen kun piti olla se viimeinen! 😅

  • Pee

    Oi paljon onnea ja voimia odotusaikaan! 🙂

  • Staika

    Isot onnittelut odotukseen! Oma alle kaksiviikkoinen nyytti sylissä voin kuvitella sen onnen ja kiitollisuuden tunteen. Täytynee siis jatkaa blogin seuraamista:D

  • Paula

    Onnea valtavasti! On jotenkin maailman ihaninta, että perheet ovat (ehkä joitain vuosia aikaisempaa enemmän?) monilapsisia, vaikka siihen ei liittyisi vakaumusta (tämä toki jokaisen oma asia). Mahtavaa, että uskalletaan ja halutaan saada maailmaan uusia tyyppejä! Täällä päässä yksi 5-vuotias mieletön muikkeli ilahduttaa arkea ja kipuilen, että hän ei sisarusta (todennäköisesti) tule saamaan ja se on ihan meidän vanhempien harkinnan lopputulos. Tuntuu, että hyvä näin, vaikka sisaruus jäisikin pienellä haaveeksi.

    Nautinnollisia (viileneviä) päiviä ihmeen kanssa!

  • Ansku

    Oi onnea miljoonasti🤎🤎 olin tästä jo melko varma, koska raskauden näkee silmistä! Ja viimeistään siinä vaiheessa kun makasit sohvalla kun olitte parturi reissulla ja hymyilit silti onnellisesti.
    Maailman ihaninta 🤎🤎🤎

  • Fani

    Superina onnea!! <3

    Joskin, täytyy tunnustaa, että tämä uutinen nyt kyllä katkaisi kamelin selän mun "mulla EI OLE vauvakuume!!!" -mantralta, jota olen onnistunut itselleni syöttämään…

  • AA

    Mitäh!?! Onnea ihan miljoonasti ❤ Toivottavasti tällä ei ole samoja vaikutuksia itselleni kuin viimeksi, meidän kolmonen on nyt 6 kk ikäinen 🙈

  • Heidi

    Paljon paljon onnea! ❤️

  • Priska

    Yllätyin, mutta voi miten ihanaa! Onnea! ❤️

  • Maikki

    Voi onnea! Täällä pikku onnen itkut tirautin teidän puolesta. Meidän aurinkoinen esikoinen täytti juuri 1,5 v ja on niin upea tyyppi, että vauvakuume on nostanut taas päätään täälläkin. Jospa mekin uskallettaisiin vielä….

  • Paluuviite: Pitäisikö yrittää vielä yhtä lasta? Kuinka Neloseen päädyttiin - Valeäiti

  • Leena Enbom

    Ihanaa! hyvää vointia ja roppakaupalla onnea koko perheelle! yhden lapsenlapsen onnellinen iso-äiti.

  • Elina

    Kurkkasin pitkästä aikaa blogiisi. Onnea hirmuisesti!!!
    Meille tuli neljäs alkuvuodesta. Isommat jo murkkuiässä. Samaistuin niin noihin sun ajatuksiin neljännestä❤️

Tämän viestin kommentit on suljettu.